Jättilukio hävisi äänestyksen – Hämeenlinna säilyttää kaksi lukiota

Lyseon lukio oppilaat ovat tyytyväisiä, kun lyseo jatkaa omana lukionaan. Kuva: Dalbir Ram / Yle

Hämeenlinnan lukiolaiset saivat mitä halusivat. Lukiolaisten kanta on ollut koko ajan se, että kaupungissa on syytä olla kaksi lukiota. Poliittisesti tilanne on ollut paljon vaikeampi. Paikallinen aseveliakseli kokoomus ja sosialidemokraatit ovat olleet lukiokysymyksessä eri mieltä ja siksi myös päätökset luottamuselimissä ovat olleet tiukkoja.

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti pari viikkoa sitten omalta osaltaan olla suurlukion kannalla äänin 6-5. Nyt kaupunginhallitus tyrmäsi lautakunnan päätöksen. Kahden lukion malli äänestettiin samoin lukemin äänin 6-5.

Kaupunginhallituksessa kahta lukiota kannattivat kokoomus, perussuomalaiset ja vihreät. Suurlukion kannalla olivat sosialidemokraatit ja keskusta. Se ei riittänyt. Sivistyslautakunnassa demaririntamassa oli myös kristillisdemokraattien edustaja. Puolueella ei kuitenkaan ole edustajaa kaupunginhallituksessa.

Talous painoi

Kaupungin virkamiesten tuoreimpien laskelmien mukaan suurlukio olisi maksanut kymmenen miljoonaa euroa enemmän kuin kahden lukion vaihtoehto. Virkamiesten laskelmat olivat eräs tärkeä syy voittaneen puolen edustajille.

– Kuten virkamiehet esittivät, tämä on kokonaistaloudellisesti viisain esitys. Se sopii myös hyvin historialliseen kaupunkiin, perustelee kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuslainen Sari Rautio.

Rautio viittaa historiallisuudella siihen, että Hämeenlinnan lyseon lukio on ensimmäinen suomenkielinen yliopistoon johtavaa koulutusta antanut normaalilyseo. Se perustettiin vuonna 1872.

Suurlukion kannattajat ovat pitäneet virkamiesten laskelmia suurlukion hinnasta väärinä. Heidän mielestään molemmat mallit ovat yhtä kalliita.

Hävinneellä osapuolella on hyvä perustelu moittia virkamiesten laskelmia. Vuoden 2015 syksyllä virkamiehet laskivat suurlukion hinnaksi 14,9 miljoonaa. Vain kaksi vuotta myöhemmin virkamiesten hintalappu jättilukiolle on vähintään 31,3 miljoonaa.

Jos lukio aiheutti kiistaa, oli kaupunginhallitus yksimielisen armollinen Hauhon Alvettulan kyläkoululle, tosin ehdollisesti. Alvettulan koulu ja päiväkoti saavat jatkaa, jos niihin riittää lapsia, on kaupunginhallituksen tuomio.