Kaunistus vai kauhistus? Lähetä kuva omasta lumisesta pihastasi

Vähälumisten talvien jälkeen hanki voi myös tuntua kokoaankin isommalta. Lumitöitä tekevien mielestä nyt saisi jo riittää.

lumi
Parkista pois pääseminen voi olla tähän aikaan vuodesta hankalaa.
Noora Haapaniemi / Yle

Lunta on monessa maakunnassa tavallista enemmän. Itse asiassa talvi on koko pohjoisella pallonpuoliskolla (siirryt toiseen palveluun) poikkeuksellisen runsasluminen.

Suurimmat hanget ovat kertyneet Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, missä lumen syvyys ylittää Suomen ympäristökeskuksen mallinnuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan metrin rajan. Myös Ilmatieteenlaitoksen kartta antaa samansuuntaisen kuvan. Lumisin kunta on Ilomantsi, missä lumitöitä saakin tehdä hartiavoimin.

Lumi on toisaalta antanut hyvät puitteet talviliikunnalle ja kauniit karmit maisemalle.

Lumikuorman ennakoidaan olevan yhä kasvamaan päin. Ennen sulamistaan lumet toki alkavat painua kasaan. Lumi aiheuttaa kapeilla kaduilla vaikeuksia liikenteelle, ja pienillä tonteilla tila alkaa loppua kesken.

Onko sinulla lumen kanssa jo ongelmia? Lähetä kuva kotipihaltasi tai muusta lähimaisemasta, jossa lumi näyttelee isoa roolia.

Ennen kuvan lähettämistä lue Ylen kuvajoukkoistusten pelisäännöt täältä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.