1. yle.fi
  2. Uutiset

Putin Siperian kauppakeskuspalosta: Rikollisia laiminlyöntejä – yli 40 lasta kuoli palossa

Venäjän tutkintakomiteasta kerrottiin tiistaina, että Kemerovossa sijaitsevan kauppakeskuksen palohälytysjärjestelmä oli ollut rikki jo viikon.

tulipalot
Vladimir Putin vierailee palopaikalla Kemerovossa.
Vladimir Putin vieraili palopaikalla Kemerovossa tiistaina.Alexei Druzhini / EPA

Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan Siperian tuhoisa kauppakeskuspalo aiheutui vakavista turvallisuuspuutteista ja laiminlyönneistä. Venäjän valtiontelevision mukaan Putin on määrännyt Venäjän tutkintakomitean selvittämään alueen viranomaisten toimet.

Viranomaiset järjestivät palon takia tiistaiaamuna Kemerovossa hätäkokouksen, jota veti kaupunkiin matkustanut presidentti Putin. Uutistoimisto Tassin mukaan Putin totesi myös, että "rahalla voi saada kaikenlaista allekirjoitetuksi, vaikka todistukset eivät ole kaupan".

Kokoukseen osallistunut tutkintakomitean johtaja Aleksandr Bastrykin kertoo, että kauppakeskuksen palohälytysjärjestelmä oli ollut rikki jo viikon ajan, eikä kukaan ollut puuttunut asiaan. Tiedonkulkua hätätilanteessa vaikeutti entisestään se, että Bastrykinin mukaan kauppakeskuksen vartija ei ollut osannut kytkeä rakennuksen kuulutusjärjestelmää päälle.

Kauppakeskus palaa Venäjän Kemerovossa.
EPA

Maanantaina tutkintakomitean edustaja kertoi, että vartija olisi sulkenut sekä palohälytys- että kuulutusjärjestelmän.

Ainakin 64 ihmistä kuoli Kemerovon kaupungissa sunnuntaina syttyneessä tulipalossa. Tassin mukaan kuolonuhreista 25 on tunnistettu. AFP:n mukaan ainakin 41 lasta kuoli palossa.

Noin 60 loukkaantunutta on sairaalahoidossa.

Tulipalo syttyi sunnuntaina Zimnjaja vishnja- eli Talvikirsikka-nimisen ostoskeskuksen ylimmässä kerroksessa elokuvateatterissa ja levisi 1 500 neliömetrin alueelle. Ostoskeskus oli avattu vuonna 2013, ja siinä on muun muassa keilarata, lastenkeskus ja pieneläintarha.

Venäjän presidentti on julistanut maahan tapauksen vuoksi huomiseksi surupäivän.

Lue lisää:

Siperian ostoskeskuspalossa yli 60 kuollutta, yhdeksän lapsen ruumiit löydetty – Savuisen rappukäytävän palo-ovi oli jumissa

Muokattu kello 11:20, lisätty palossa kuolleiden lasten lukumäärä otsikkoon ja leipätekstiin.

Aiheesta muualla:

Kemerovo fire: Russia crowd condemns officials over disaster (siirryt toiseen palveluun)

Thousands Protest After Deadly Russian Mall Fire; Putin Vows To 'Punish The Guilty' (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Reuters, Tass, AFP

Lue seuraavaksi