Tammelan miljoonasäästöille taas aikalisää

Lounaishämäläinen Tammelan kunta tarvitsee noin kahden miljoonan euron menoleikkauksen tasapainottaakseen kuntataloutensa. Ongelmia aiheuttaa muun muassa valtionosuuksien jyrkkä vähentyminen.

Tammela
Tolpassa lapsista varoittava liikennemerkki
Tammelan kunnanhallitus ei vielä päättänyt suunnitelluista säästöistä, joista monet kohdistuvat lasten ja lapsiperheiden arkeen.Janne Rönkkö / Yle

Tammelan kuntatalous on ajautunut alijäämäiseksi, kun kunnalle tulevia valtionavustuksia on leikattu tänä vuonna 700 000 eurolla. Tämän vuoden talousarvion alijäämä on noin 950 000 euroa. Tammelan verotulokertymä on tosin maaliskuussa 2018 jo suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Sosiaali- ja terveysmenot puolestaan kasvavat väestön ikääntyessä.

Tammelan kunta on teettänyt kuntatalousekspertti Eero Laesterällä selvityksiä kunnan talouden tilasta, kehityksestä ja toimintavaihtoehdoista. Laesterän ratkaisut ovat tunnetusti selkeitä ja yksinkertaisia. Jos tuloja ei saada kasvamaan, menoja on pienennettävä.

Laesterä on ollut myös paikan päällä esittämässä laskelmiaan Tammelan kunnanhallitukselle. Ratkaisuja ei kuitenkaan ole helppo saada aikaan: talouden tasapainottamista lykättiin Tammelan kunnanhallituksen maanantain kokouksessa tuonnemmaksi, jo toista kertaa.

Huhtikuun puolivälissä Tammelassa taas venytetään euroja

Aikalisästä huolimatta Tammelan kunnan säästöpaketti tulee varmasti kuin vanhuus uudelleen kunnanhallituksen esityslistalle. Näillä näkymin se on esillä taas 16. huhtikuuta, kertoo kunnanjohtaja Kalle Larsson. Hallituksen käsittelyn jälkeen leikkaus- ja säästöesitys tuodaan Tammelan kunnanvaltuustoon loppukeväästä.

Säästöpaketin ydin ja kipeimmin kirpaiseva osuus on kylien elämässä. Kyläkoulujen sulkeminen tarkoittaisi Tammelassa sitä, että Kaukjärven, Myllykylän ja Teuron koululaiset tulisivat kirkonkylän kouluun. Letkun kylän koulukkaat puolestaan menisivät Riihivalkamaan. Kahden päiväkodin säästöt tarkoittavat puolestaan sitä, että Portaan ja Liesjärven lapset ohjattaisiin esityksessä kuntakeskukseen ja Riihivalkamaan päiväkoteihin.

Lasten vanhemmat ovat puolustaneet kyläkoulujaan ja lähipäiväkotejaan kuin kotipihaansa tai omaa tupaansa. Viime viikolla 23. maaliskuuta tammelaiset äidit ärhentelivät kuntajohtoa päiväkotien sulkemisuhan takia. Muistutettiin muun muassa, että aivan alkuvuodesta Tammela sai Unicefilta sertifikaatin lapsiystävällisyydestään.

Päivitetty 28.3.2018 kello 11:11: Tammelan tämän vuoden talousarvion alijäämä on noin 950 000 euroa, ei puolitoista miljoonaa euroa. Lisätty tieto, että Tammelan verotulokertymä on maaliskuussa 2018 suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.