1. yle.fi
  2. Uutiset

Keravan pinkki talo synnytti hullun idean – Kauhajoella virkataan nyt kuin viimeistä päivää

Koko pieni pohjalaiskaupunki on tarkoitus koristella värikkäillä käsitöillä kaupungin 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

virkkaus
käsitöitä
Kanslaisopiston luokka on käsitöiden keräyspiste. Täällä palat yhdistellään toisiinsa.Elina Kaakinen / Yle

Kauhajokelainen monen toimen nainen Loviisa Kautiainen näki syksyllä 2016 kuvan pinkkiin puetusta talosta Keravalla (siirryt toiseen palveluun). Maailmankuulun virkkaajatähden Agata Oleksiakin yhteisötaideteos toimi innoituksen lähteenä Kautiaiselle. Hän alkoi pohtia, voisiko jotain yhtä hienoa toteuttaa omassa kotikaupungissa.

– Kansanliike! Virkkookset valloilleen, naurahtaa Kautiainen nyt, reilut puolitoista vuotta myöhemmin.

Kauhajoella on neulottu ja virkattu oikein urakalla - kodeissa, kouluissa, kylillä, ompeluseuroissa, kirpputorin käsityökahvilassa.

– Tämä on sillä tavalla helppoa, että tähän voi osallistua kuka tahansa. Pitkä ketjusilmukkapötkökin on tosi komea, kun sen kierittää jonkun puun ympärille.

Loviisa Kautiainen
Loviisa Kautiainen tietää, että yhdessä saadaan paljon aikaiseksi.Anna Wikman / Yle

Virkkooksia

Virkkauksesta innostuneet naiset ovat saaneet tukikohdakseen ja käsitöiden keruupisteeksi luokkahuoneen Kauhajoen kansalaisopistolta. Luokka alkaa täyttyä toinen toistaan värikkäämmistä virkkaus- ja neuletöistä. Niitä on pöydillä, seinillä, koreissa, tuolien selkänojilla, naisten hartioilla.

Suuressa maailmassa näitä teoksia sanotaan neulegraffiteiksi. Kauhajoella ne ovat virkkooksia.

Virkkooksien ripustelu on jo aloitettu kaupungin katujen varsille. Kaupungin koristelua on tarkoitus jatkaa niin pitkään kuin intoa riittää.

– Toivotaan, että kun saamme nämä valmiiksi kasatut teokset nyt esille, niin sen jälkeen ihmiset vielä enemmän innostuvat tekemään virkkooksia ja neuloksia ja sitten omatoimisesti pistämään niitä sopiville paikoille, haastaa Kautiainen.

Virkkooksia ripustetaan ulos
Kaupungin koristelu on aloitettu.Elina Kaakinen / Yle

Yhdessä rohkeasti yhdistellen

Tämänkertaisiin virkkaustalkoisiin kokoontuneet naiset ovat yhtä mieltä siitä, mikä on tässä hankkeessa hauskinta:

– Yhdessä tekeminen.

Virkkookset ovat myös lahja Kauhajoen kaupungille, joka täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Juhlavuoden yksi tärkeä teema on yhteisöllisyys. Juuri siitä on kysymys yhdessä virkaamisessa, tähdentävät naiset.

– Se on niin hirveän kaunis ajatus, että joka ikinen voi tehdä jonkun pienen palan ja sitten siitä tulee iso mahtava kokonaisuus.

neulegraffiteja
Pienistä paloista syntyy komea kokonaisuus.Elina Kaakinen / Yle

Loviisa Kautiainen ei ole itse mikään käsityöihminen. Yhdessä tekeminen on hänen juttunsa. Virkkooksia tehdessään hän kertoo käsittäneensä sen, että värejä ja muotoja voi ja kannattaa yhdistellä rohkeasti.

– Eri palat sopivat yhteen, vaikka aluksi ajattelisi, että ei sovi, mutta kyllä sopii. Ja jos ajatellaan, että yksi pala on ihminen, niin samalla tavalla erilaiset ihmiset sopivat yhteen, kiteyttää Kautiainen virkkooksien idean.

Lue seuraavaksi