Lumenkaatopaikan portit jumiutuivat auki ja kuopiolaiset näkivät tilaisuutensa: ajavat peräkärryillä luvatta lunta sisään

Kuopiossa on enemmän lunta kuin osassa Lappia. Kaupunkiin on satanut 84 senttiä lunta.

lumityöt
Kuopion lumensiirtopaikat alkavat täyttyä.
Toni Pitkänen / Yle

Kuopion keskusta-alueen ongelmat lumenpoistossa jatkuvat. Petosen Kirveslahden lumenkaatopaikka uhkaa täyttyä liian nopeasti, koska nyt myös yksityishenkilöt ovat alkaneet kuljettaa sinne lunta pihoiltaan.

Vain Kuopion kaupungin keskustasta siirtämille lumille tarkoitetun paikan portti on jumittunut auki. Yksityiset ovat päässeet tästä syystä kuljettamaan paikalle lunta esimerkiksi traktoreilla ja peräkärryissä.

Portti yritetään saada korjattua mahdollisimman pian.

Pienet kulkupelit rekkojen seassa luovat vaaratilanteita

Kaupungin kunnossapito kehottaa ihmisiä olemaan viemättä lunta Kirveslahden lumenkaatopaikalle, sillä lumen kippaaminen pienemmällä ajoneuvolla synnyttää vaaratilanteita.

– Se on pieni pinta-ala, missä isot koneet toimivat. Jos sinne ajetaan pienemmillä koneilla väliin, esimerkiksi peräkärryillä, siitä tulee vaaratilanteita, kertoo Kuopion kaupungin kunnossapidon valvoja Veli-Matti Perälä.

Perälä ehdottaa, että yksityishenkilöt jättäisivät lumet pihapiiriinsä tai vaihtoehtoisesti tilaisivat esimerkiksi omakotitaloalueelle kuorma-auton ja kuljettajan, joka voi viedä yhdellä kertaa koko asuinalueen lumet lumenkaatopaikalle. Yksityisten on myös mahdollista viedä lunta Kumpusaaren lumenkaatopaikalle, mutta sekin alkaa olla täynnä.

Kaatopaikat pullollaan lunta

Ilmatieteen laitoksen mukaan lumensyvyys on Kuopiossa 84 senttimetriä. Itä-Suomesta löytyy Suomen lumisimmat paikat. Eniten lunta on satanut Ilomantsin Naarvassa, 114 senttiä.

Kaupungin lumenkaatopaikat ovat täyttyneet nopeasti. Tältä videolta näet, miten paljon lunta on kertynyt.

Lumen lähisiirtopaikkoja on Kuopiossa noin 750 ja ne ovat pääsääntöisesti jo täynnä. Kaupungin isoja lumenkaatopaikkoja ovat Kirveslahti, Kumpusaari ja Siikalahti. Lisäksi viime viikolla avattiin uusi lumenkaatopaikka Neulaniemen asevarikolle.

Keskusta-alueen tärkein lumenkaatopaikka Siikalahdessa jouduttiin maanantaina sulkemaan ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen. Pelkästään Siikalahdelle on ajettu tänä talvena yli 270 000 kuutiota lunta.

Lumenkaatopaikkojen aukiolo kuitenkin vaihtelee, koska tiistaina Siikalahti on jälleen saatu auki lumenkuljettajille. Lunta on jäädytetty, jolloin kuorma-autoille on pystytty tekemään ajourat valtavan lumikasan päälle. Uria pitkin lumenkaatopaikalle pystytään ajamaan lisää lunta turvallisesti.

Juttua täsmennetty 28.3.: Tekstissä puhuttiin alun perin rekoista, vaikka kyseessä olivat kuorma-autot.