AL: Kelan maksamia korvauksia leikataan yli puolelta työttömistä aktiivimallin takia

Laki työttömyysturvan aktiivimallista astui voimaan vuoden vaihteessa.

Kuva: Marja Väänänen / Yle

Työttömyysturvan saajista vajaa puolet on alkuvuoden aikana täyttänyt aktiivimallin aktiivisuusehdon, kertoo Aamulehti (siirryt toiseen palveluun). Tiedot perustuvat Kelan lehdelle antamiin ennakkotietoihin.

46 prosenttia työttömistä on täyttänyt aktiivisuusvelvoitteen ensimmäisellä kolmen kuukauden tarkastelujaksolla, joka päättyy maaliskuun lopussa.

Aktiivisuusehto on puolestaan jäänyt täyttymättä 54 prosentilla niistä 215 339 ihmisestä, jotka saavat Kelan peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Tämä tarkoittaa, että heidän työttömyysetuuttaan leikataan huhtikuun alusta lähtien.

Aktiivimallin vaikutus ansiosidonnaiseen työttömyysetuuteen selviää myöhemmin.

Laki työttömyysturvan aktiivimallista astui voimaan vuoden vaihteessa. Mallissa työttömyysetuuksia leikattaisiin väliaikaisesti 4,65 prosenttia niiltä työttömiltä, jotka eivät kolmen kuukauden seurantajaksolla osoita aktiivisuuttaan. Aktiivisuuden voi osoittaa joko pätkätöissä tai osallistumalla työllisyyspalveluihin.

Lue myös: