Tuhat dna-testiä, satoja vihjeitä, toistakymmentä nimivinkkiä: Poikkeuksellinen murhatutkinta ratkeaa vielä, sanoo rikosylikomisario

Tesoman murhasta Tampereella on yli kolme vuotta, mutta tekijä on yhä karkuteillä. Rikosylikomisario Jari Kinnunen uskoo, että teko ratkeaa vielä. Poliisilla on vieläkin kymmeniä vihjeitä tarkistamatta.

henkirikokset
Tesoman murha, Tesoman valtaväylän penkki
Uhri pysähtyi paluumatkallaan Tesoman valtaväylällä sijaitsevan penkin äärelle.Antti Eintola / Yle

Vuonna 1974 syntynyt mies surmattiin Tampereen Tesomalla yli kolme vuotta sitten. Siitä käynnistyi Suomen oloissa poikkeuksellinen rikostutkinta, jossa on yritetty kääntää kivet ja kannot.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista on sanonut jo pitkään, että hän ei pidä mahdollisena, että kukaan ei tiedä murhaajan nimeä.

Kinnunen kertoo Ylelle keskiviikkona, että hän uskoo tapauksen ratkeavan.

Kolme nuorta miestä etsinnässä

Perheenisän ruumis löytyi kevyenliikenteenväylältä varhain maanantaina aamulla 29.12.2014. Epäilty on yhä karkuteillä.

Poliisin tärkeimmät johtolangat ovat olleet tekovälineenä toiminut puukko ja siitä saatu tuntemattoman miehen dna sekä valvontakameran tallenne kolmesta nuoresta miehestä. Myös uhrin dna on saatu.

Kolmen nuoren miehen henkilöllisyys on yhä mysteeri.

– Nuoria ei olla tavoitettu ja heidän osuutensa ei ole selvillä. On syytä epäillä, että he tai joku heistä on ollut vähintään paikalla, kun henkirikos on tehty. Ilmoittautumatta jättämistä ei voi oikein muuten tulkita, Kinnunen sanoo.

Pelkästään dna-näytteitä alueen asukkailta on otettu noin tuhat, tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen sanoo.

Poliisi on kerännyt tesomalaisilta miehiltä dna-näytteitä vertailua varten. Keräys on ollut pääosin alueella, jonka suunnasta kolme nuorta tuli Tesoman ostoskeskukselle hieman ennen henkirikoksen tapahtumista.

.

Jari Kinnunen
Jari Kinnunen uskoo, että joku muukin kuin tekijä tietää Tesoman murhaajan nimen ja murha ratkeaa.Jussi Mansikka / Yle

Vinkkejä poliisille on virrannut runsaasti. Yhteensä niitä on tullut satoja. Näistä osa on yhä tarkistamatta.

– Vinkkejä tulee säännöllisesti. Vieläkin meillä on kymmeniä vihjeitä tarkistamatta.

Yleisöltä on tullut useita nimiä, joita on epäilty tekijäksi. Nimivinkkejä on tullut Kinnusen mukaan toistakymmentä. Tekijäksi on epäilty siis yleisön joukossa yli kymmentä eri nimeä.

Poliisi on poissulkenut näitä tapauksia, mutta työ on yhä kesken. Poliisi ottaa yhä vihjeitä vastaan pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun) -sähköpostissa.

Osa dna-näytteeseen kutsutuista ei ole suostunut antamaan näytettä. Heitäkin on kymmeniä ja poliisi lähettää heille toistuvasti kutsuja.

– Meillä on päätutkija, mutta ei päätoimista tutkijaa. Jos saisimme enemmän ihmisiä tutkintaan, etenisi se nopeammin, Kinnunen sanoo.