Pohjois-Korean johtaja vahvisti Pekingissä: Kim halukas huippukokoukseen Trumpin kanssa

Kokouksen valmistelu on ollut jo käynnissä, vaikka Pohjois-Korean vahvistus puuttui.

Pohjois-Korea
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ja Kiinan presidentti Xi Jinping kättelevät Kim Jong-unin Kiinan vierailulla  maaliskuussa 2018.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ja Kiinan presidentti Xi Jinping kättelevät Kim Jong-unin Kiinan vierailulla maaliskuussa 2018.EPA

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on vahvistanut, että Pohjois-Korea on valmis huippukokoukseen Yhdysvaltain kanssa.

Asiasta kertovat Kiinan valtiolliset tiedotusvälineet, muiden muassa Global Times -lehti (siirryt toiseen palveluun). Kim Jong-un vieraili alkuviikosta Pekingissä.

Kim Jong-unin ja Donald Trumpin tapaamista on jo alettu valmistella, mutta Pohjois-Korea ei ole aikaisemmin virallisesti ilmoittanut, että tapaaminen voisi toteutua.

Kiinan ulkoministeriön tiedotteen mukaan Kim kertoi Kiinan presidentille Xi Jinpingille, että tilanne Korean niemimaalla on alkanut helpottua sen jälkeen, kun Pohjois-Korea otti aloitteen jännityksen lieventämiseksi ja teki ehdotuksen neuvottelujen käynnistämiseksi.

– Olemme johdonmukaisesti sitoutuneet ydinaseiden riisumiseen niemimaalla, mikä on linjassa entisen presidentin Kim Il-sungin ja pääsihteeri Kim Jong-ilin toivomusten kanssa, kertoo ministeriö Pohjois-Korean edustajien todenneen. He viittasivat Pohjois-Korean aikaisempiin johtajiin, eli Kim Jong-unin isään ja isoisään.

Huippukokouksen odotetaan toteutuvan toukokuussa, mutta sen pitopaikkaa ei ole vielä kerrottu. Kokousta on tiettävästi valmisteltu niin Tukholmassa kuin Helsingissäkin pidetyissä kokouksissa.

Pohjois-Korean omat tiedotusvälineet eivät ole kertoneet Kimin ydinaseneuvotteluja koskevasta maininnasta.

Lue lisää Helsingissä pidetystä salaperäisesti Pohjois-Korea-kokouksesta tästä:

Lisää aiheesta:

Valkoinen talo: Kimin vierailu todistaa pakotekampanjan toimivuuden

Kiina vahvisti vihdoin huhut: Pohjois-Korean johtaja vieraili maassa

Analyysi: Kiina ja Pohjois-Korea löysivät taas toisensa – Kiina vahvistaa rooliaan lähiviikkojen huippukokouksiin

Huhut kiertävät Pekingissä: Tuliko Pohjois-Korean johtaja salaa vierailulle?

Aiheesta muualla:

Experts: US, South Korea Differ on Expectations for US-North Korea Summit (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Reuters