Pekka ei voi virtsata muiden läsnä ollessa: ”Vaiva määrää minne menen ja keitä voin tavata” – ujosta rakosta voi kärsiä lähes 400 000 suomalaista

Ujon rakon syndrooma eli paruresis on vaiettu mutta yleinen psyykkinen vaiva. Arvioiden mukaan siitä kärsii jopa seitsemän prosenttia väestöstä. Turkulainen Pekka on kamppaillut ongelman kanssa yli 40 vuotta.

Virtsaamisvaivat
Kaksi miestä pisuaareille.
Ujon rakon kanssa kamppaileva ei pysty virtsaamaan ihmisten läsnä ollessa. Psykoterapeutti kuitenkin kehottaa kärsijöitä käyttämään julkisia vessoja, vaikka se olisi liki mahdotonta. Kuvituskuva.Dalbir Ram / Yle

Linja-automatka Etelä-Suomesta Lappiin voi kestää reilusti yli kymmenen tuntia. Pitkän matkan aikana luonnollisesti syödään, juodaan ja käydään vessassa.

Turkulainen Pekka, 55, teki tällaisen matkan 16-vuotiaana. Se matka oli hänen elämänsä tuskaisin. Vaikka Pekka kuinka yritti, hän ei onnistunut virtsaamaan kertaakaan matkan aikana.

– Se oli seuramatka, ja jännitin uusia ihmisiä ilmeisesti paljon. Kun pääsimme perille, kävelin pitkälle korpeen, varmaan 500 metrin päähän tarpeilleni. Hyvä ettei tullut karhuja vastaan, Pekka muistelee.

Mies kärsii vähän tunnetusta psyykkisestä ongelmasta, paruresiksestä. Kansankielellä se tunnetaan ujon rakon syndroomana. Aiheen arkaluontoisuuden vuoksi Pekka ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään.

Vessa määrää, mies vikisee

Paruresiksestä kärsivä ei pysty käyttämään wc:tä, kun muita ihmisiä on lähellä. Edes yksin lukkojen takana oleminen ei välttämättä riitä, jos muiden läsnäolon tuntee riittävän voimakkaana. Julkiset vessat ovat ujon rakon kanssa painivan pahin painajainen.

Pekka huomasi ongelmansa noin 12-vuotiaana sukujuhlissa. Yläasteella koulupäivät kuluivat pitkälti pidätellen.

Miehen paruresis kehittyi hiljalleen ja saavutti lakipisteensä noin 25-vuoden iässä. Sen jälkeen vaiva on kroonistunut ja jämähtänyt samalle tasolle.

– Kaikkea tekemistäni ohjaa kysymys, voinko käyttää wc:tä. Toisin sanoen vaiva määrää minne menen ja keitä voin tavata. Intiimit tilanteet ihmisten seurassa ovat mahdottomia, jos vessa on muutaman metrin päässä.

Taidetta kansalle myös pisuaarien äärellä.
Baarien julkiset vessat ovat paruresis-kärsijän painajainen. Kuvassa ravintola Torven vessa Lahdessa.Markku Lähdetluoma / Yle

Pekka kertoo, että paruresis on pilannut hänen sosiaalista elämäänsä niin voimakkaasti, että se on vaikuttanut jopa kumppanin löytämiseen.

– Sanotaan vaikka, että menen tanssiravintolaan. Tapaan siellä viehättävän oloisen naisen ja menen hänen kanssaan jatkoille. Jatkot loppuvat lyhyeen, koska minun pitää päästä vessaan.

Työuransa Pekka on pyrkinyt järjestämään mahdollisimman paljon etätöiden varaan. Hän on vaivansa takia asunut ja elänyt paljon yksin, niin kuin nytkin.

– Ja se sopii minulle oikein hyvin, hän nauraa.

Kärsijöitä on paljon, mutta syytä ei tiedetä

Paruresis on melko vaiettu ongelma, sillä siitä voi kärsiä yllättävän moni. Kansainvälisen paruresis-yhdistyksen (Internation Paruresis Association, IPA) arvion mukaan (siirryt toiseen palveluun) jopa seitsemän prosenttia väestöstä kamppailee vaivan kanssa.

Maamme mittakaavassa se tarkoittaisi liki neljääsataatuhatta ihmistä, mutta Suomessa asiaa ei ole tutkittu. Vertailun vuoksi noin 10 prosenttia väestöstä on vasenkätisiä (siirryt toiseen palveluun) (Helsingin Sanomat). Kaikilla paruresiksestä kärsivillä vaiva ei kuitenkaan ole yhtä vaikea kuin Pekalla.

Psykoterapeutti Ari Marjovuo
Psykoterapeutti Ari Marjovuon pakeilla käy ujosta rakosta kärsiviä. Valtaosa heistä on miehiä.Pekka Tynell / Yle

Psykoterapeutti Ari Marjovuo on erikoistunut paruresiksen hoitoon. Onko ongelma puhtaasti psyykkinen?

– Siinä mielessä kyllä, että siihen ei löydy mitään fyysistä syytä. Sitä ei tiedetä, johtuuko paruresis elämänhistoriasta vai perinnöllisistä tai synnynnäisistä syistä.

Vaiva ei juonnu esimerkiksi paniikkihäiriöstä, pakko-oireisesta häiriöstä tai julkisiin vessoihin liittyvistä traumaattisista kokemuksista. Myöskään sosiaalinen ahdistuneisuus tai yksinkertainen ujous eivät selitä ongelmaa.

Monet paruresis-potilaani ovat hyvin sosiaalisia ja esiintymiskykyisiä.

Ari Marjovuo

– Monet paruresis-potilaani ovat hyvin sosiaalisia ja esiintymiskykyisiä. Vain pieni osa heistä kärsii sosiaalisesta jännittämisestä muuten. Mitään yhteistä tekijää ei ole.

Marjovuon mukaan hänen pakeilleen tulevista ujorakkoisista selvä enemmistö on miehiä. IPA:n mukaan paruresiksestä voi kuitenkin yhtä hyvin kärsiä myös nainen (siirryt toiseen palveluun). Ongelman leimautumista miesten harmiksi on selitetty sillä, että he hakevat vaivaan herkemmin apua.

Monelle avun hakeminen ei kuitenkaan ole helppoa.

– Jotkut pystyvät puhumaan vaivasta hyvinkin avoimesti ja ovat kertoneet siitä esimerkiksi kavereilleen. Suurimmalle osalle se kuitenkin aiheuttaa häpeää, Marjovuo valottaa.

”Fakiirin taitoja se vaati”

Myös Pekka on tuntenut häpeää. Hän uskalsi puhua vaivastaan vasta kolmekymppisenä, silloinkin vain harvoille. Pekan elämässä valtaosa ihmisistä ei edelleenkään tiedä vaikeasta ongelmasta.

– Ihmiset suhtautuvat asiaan vaihtelevasti. Joskus naureskellaan, joskus ymmärretään täysin. Nuorempana huomasin, että kavereiden naureskelu kapakan vessassa tai muualla pisti lisää lukkoon ja vähensi entisestään halua kertoa asiasta.

Kuinka sitten kiusallisen ja elämää rajoittavan vaivan kanssa voi tulla toimeen – etenkin, jos siitä ei edes uskalla puhua? Jaksottamalla ja tarkkaan ajastamalla, Pekka vastaa. Vaikka mies viihtyy paruresiksen takia paljolti omillaan, on hän elänyt myös parisuhteissa.

– Olen ollut kuukausia suhteessa ilman, että nainen tietää ongelmastani mitään. Ihmettelen itsekin, miten olen niistä selvinnyt. Fakiirin taitoja se vaati. Odotin sellaisia hetkiä, että toinen ei ole paikalla tai on vähän kauempana, ja käytin tilanteen hyväkseni.

Menin useisiin tilaisuuksiin saunan kautta.

Pekka

Pekka kertoo kehittäneensä itselleen ”diplomaatin rakon”. Sillä hän tarkoittaa kykyä olla virtsaamatta pitkiäkin aikoja, vaikka hätä muuttuu fyysiseksi tuskaksi.

Tuntikausien pidättely voi olla vaarallista. Terveyskirjaston mukaan täyden pinkeään virtsarakkoon saattaa tulla repeämä (siirryt toiseen palveluun), jos alavatsaan osuu tarpeeksi kova isku. Terve.fi-sivustolla kerrottaan (siirryt toiseen palveluun), että rakko voi äärimmäisissä tilanteissa venyä niin suureksi, että sen normaali toiminta häiriintyy. Tällainen tila voi jopa vaurioittaa munuaisia.

Pidättely ei toistaiseksi ole aiheuttanut Pekalle vammoja. Tuntien pidättämistuskaa hän on helpottanut poistamalla nestettä kehostaan toisella tavalla: hikoilemalla.

– Menin useisiin tilaisuuksiin saunan kautta. Sen avulla pystyin olemaan virtsaamatta jopa neljä tuntia. Samalla tietysti säännöstelin juomista, mitä teen edelleen, mies kertoo.

Matkustaessaan Pekka käyttää silloin tällöin rauhoittavia diatsepaami-lääkkeitä, joihin hänellä on resepti. Niiden välinpitämättömäksi tekevä vaikutus auttaa häntä jossain määrin. Hän on yrittänyt myös itsekatetrointia siinä kuitenkaan onnistumatta.

Terapeutti: Älä vetäydy kotiisi

Ujosta rakosta kärsivän vippaskonstit ovat siis monenkirjavat. Yksi keino, johon paruresis-yhdistys IPA:kin sivuillaan opastaa, on hengityksen pidättäminen (siirryt toiseen palveluun) niin pitkään, että ihminen rentoutuu väkisin.

Psykoterapeutti Ari Marjovuo ei tuomitse lääkkeiden käyttöä saati erilaisia tekniikoita, joiden avulla virtsa alkaa virrata. Ne eivät kuitenkaan paranna vaivaa tai toimi kaikille.

– Usein tämän tyyppisillä konsteilla on taipumus ajan mittaan menettää tehonsa, Marjovuo sanoo.

Virtsaamisongelmaisten potilaidensa kanssa Marjovuo ei palaa kauas lapsuuteen, kuten terapiassa usein on tapana. Paruresis-ongelmaa pitää käsitellä nykyhetken kautta eikä se parane asiakkaan menneisyyttä tonkimalla.

– Vaiva vaatii, että ihminen lopettaa vetäytymiskäyttäytymisen, joka tähän usein liittyy.

Vessa.
Pahimmassa tapauksessa paruresis sulkee ihmisen oman kodin ja vessan turvaan. Kuvituskuva.Petri Aaltonen / Yle

Vetäytymiskäyttäytymisellä Marjovuo tarkoittaa, että ujon rakon syndrooma voi supistaa ihmisen elämän kehän hyvin pieneksi. Lopulta koko elämä pyörii oman kodin ja vessan välittömässä läheisyydessä.

Marjovuo auttaa potilaitaan muuttamaan vessassa käymiseen liittyviä ajatusmalleja.

– Esimerkiksi ajatus siitä, että vessassa on huomion keskipisteenä voi olla hyvin voimakas, vaikka näin ei ole. Tavallisen julkisen vessan käyttäjän mielessä on jotain ihan muuta, kuin mitä muut siellä tekevät.

Surua ja stressiä

Ongelman äärimmäisin muoto on, että ihminen voi käyttää ainoastaan oman kotinsa vessaa. Pekan paruresis ei ole äitynyt ihan niin pahaksi.

– Esimerkiksi omien vanhempieni seurassa minulla ei ole mitään ongelmaa. Kaikki heitä vieraammat ihmiset tuottavat enemmän tai vähemmän ongelmia, jos he ovat lähellä.

– Myös vessan sijainnilla on merkitystä. Jos se on tarpeeksi syrjässä, saattavat paikat toimia.

Olen esimerkki siitä, miten ei saisi käydä

Pekka

Pekka on puhunut paruresiksestään useille lääkäreille. Hän on keskustellut terapiasta ja hypnoosista, muttei ole tarttunut vielä kumpaankaan.

– Olen esimerkki siitä, miten ei saisi käydä. Vaiva pitäisi kitkeä heti, kun se ilmenee. Jos olisin ottanut asian puheeksi esimerkiksi kaksikymppisenä, olisin voinut päästä tästä eroon.

– En koe, että paruresis on suoranaisesti mielenterveyttäni horjuttanut, mutta surua ja stressiä se on aiheuttanut, Pekka miettii.