Kullan perässä oleva kaivosyhtiö kiinnostui Hämeenlinnan seudusta

Kaivosyhtiö Sotkamo Silver on varannut sadan neliökilometrin kaistan Hämeenlinnan ja Hattulan rajamailta selvittääkseen alueen malmiesiintymiä ja kaivosmahdollisuutta. Uusi kaivosyhtiö on saanut vastikään varmistettua rahoituksen hopeakaivoksen avaamiseksi Sotkamoon. Kultakin sitä kiinnostaa.

Kanta-Häme
Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Kultaa ei etsitä tällä kertaa Lapin kultamailla, vaan syvästä hämäläismaisemasta. Kaivosyhtiö Sotkamo Silver etsii kultaa Vanajaveden laakson molemmin puolin ja asutuksen liepeiltä.

Yhtiö on varannut sadan neliökilometrin alueen malmiesiintymien selvittämiseksi. Hämeenlinnan seudun varausalueen tekee poikkeuksellisen kiinnostavaksi se, että varaus kulkee aivan Hämeenlinnan kaupunkirakenteen kulmilla ja asutuilla mailla Hattulassakin.

Sotkamo Silverin varausalue Hämeenlinnan ja Hattulan rajamailla on kapeahko, muutaman kilometrin levyinen kaistale. Se alkaa Takajärven itäpuolelta Hyrvälästä ja kulkee Hämeenlinnan ja Hattulan kuntarajaa pitkin kohti Vanajavettä.

Kaivosyhtiön päägeologi Erkki Kuronen on vielä varauksen suhteen varovainen ja korostaa, että kyse toistaiseksi tutkimushankkeesta, jos yhtiö päätyy tarkempaan selvitykseen.

– Meillä on näkemys, että se alue on potentiaalinen kullan ja volframin suhteen. Meillä on nyt vuosi aikaa päättää, teemmekö lupahakemuksen malminetsinnästä vaiko emme, kertoo päägeologi Erkki Kuronen Sotkamo Silveristä.

Volframi on hopeanvalkea, metallinen alkuaine, jota käytetään kovametalleissa materiaalin lujittamiseen. Tulenkestävä metalli on tuttu myös hehkulamppujen hehkulangoista ja sitä voidaan käyttää myös sähköllä tummentuvissa älyikkunoissa.

Yhtiö ei halua vastakkainasettelua

Varsinaisen varausalueen eteläpuolella ovat Hämeenlinnan luonnonsuojelualueet Ahvenisto ja Aulanko sekä Aulangon pohjoispuolella olevat golf-kentät.

Hämeenlinnan Aulangon näkötornista itään ja pohjoiseen avautuva näkymä on esimerkiksi nimetty kansallismaisemaksi. Hämeenlinnan Ahveniston suojelualueelta pohjoiseen avautuva alue puolestaan on vankkaa metsämaata. Ahveniston alueen lähimetsät ovat riistan kulkukäytävää pohjoiseen ja etelään päin.

Kaivosyhtiö korostaa, että se ei halua vastakkainasettelua malminetsinnän ja suojeluasian välille.

– Tässä vaiheessa tutkimuksia asiassa ei ole ristiriitaa ja aikanaan, kun mahdollisia töitä suunnitellaan, tällaiset asiat otetaan huomioon, Sotkamo Silverin päägeologi Erkki Kuronen kertoo.

Tutkimustyö on vasta alkuvaiheessa. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin antama varauspäätös mahdollistaa kuitenkin tutkimuksen suuntaamisen lupaavimpiin kohteisiin. Lupa mahdollistaa myös kaivoslain mukaisen kartoituksen, maastohavainnoinnin, mittauksen ja näytteenoton.

Geologit liikkeellä kullan perässä

Sotkamo Silver löysi kullan ja volframin jäljille Geologian tutkimuskeskuksen GTK:n perustutkimusten ja Kairasydän-tietokantojen pohjalta.

Etelän kultamaat kiinnostavat nyt monia kaivosyhtiöitä. Pirkanmaalla on jo kultakaivos Orivedellä ja Lounais-Hämeessäkin kullasta on saatu lupaavia viitteitä.

Kaivosyhtiöt laskeskelevat nyt kannattavuuksia ja pohtivat suhteitaan lähiasukkaisiin. Aivan asutuksen tuntumassa ja kaupunkirakenteen kulmilla työskentely tuo geologien ja kivimiesten työhön uuden, urbaanin käänteen.

– Kulta on kiinnostanut ihmismieltä kautta historian, sieltä kai se kiinnostus kumpuaa. Saatuja viitteitä kannattaa tutkia monestakin syystä, pohtii päägeologi Kuronen.

Hämäläiskullan käyttäjä löytyisi ehkä läheltä

Sotkamo Silver kertoi keskiviikkona varmistaneensa rahoituksen Suomen ensimmäiselle hopeakaivokselle Sotkamoon. Suomalaishopeaa saattaa siis päätyä suomalaisten koruihin.

Yhteensattumaa silti lienee, että Hämeenlinnan Paroisilla toimii Pohjoismaiden suurin jalometallin, kullan, hopean ja korujen valmistaja Kultakeskus Oy. Kultakeskus sijaitsee vain kivenheiton päässä Sotkamo Silverin varausalueesta.

Hämeenlinnan ja Hattulan seudulla maastoon mennään aikaisintaan syksyllä, jos mennään. Sotkamo Silver pohtii ensi talvena, hakeeko se Tukesilta vahvempaa lupaa malmietsintään alueella.

Päivitetty 3.4.2018 kello 16.13: Jutun ingressiä täsmennetty. Sotkamo Silver on varmistanut rahoituksen hopeakaivoksen avaamiseksi, kaivosta ei siis ole vielä avattu, kuten ingressissä aiemmin kerrottiin.