Itärajan pikkukentällä juhlittiin - ensimmäinen Ryanairin kone lähti täytenä kohti Milanoa

Lappeenrannan lentokenttä odottaa Ryanairin vanavedessä saavansa muitakin lentoyhtiöyhtiöitä aloittamaan reittilennot.

lentoliikenne
Ryanairin lentoreitin avajaiset Lappeenrannassa.
Lappeenrannan lentokenttä oli keskiviikkoiltana koristeltu ilmapalloin.Tommi Parkkinen / Yle

Keskiviikkoiltana Lappeenrannan lentokentällä oli hienoista juhlan tuntua. Oli kulunut melkein kolme vuotta ilman yhtään reittilentoa, ja kaupungissa oli virinnyt jo ajatus koko kentän sulkemisesta.

Ne ajatukset on nyt haudattu, sillä pitkien neuvotteluiden päätteeksi halpalentoyhtiö Ryanair kertoi viime syksynä aloittavansa reittilennot Lappeenrannan kentältä Italiaan Milanon lähelle Bergamoon ja Kreikan pääkaupunkiin Ateenaan.

Keskiviikkoillan ensimmäinen lento Bergamosta Lappeenrantaan ei ollut aivan täynnä, mutta lento Lappeenrannasta Bergamoon oli myyty täyteen.

Kreikkalainen nuoripari Dik ja Diana olivat etsineet reittiä Suomeen ja päätyneet lennolle Bergamosta Lappeenrantaan.

– Tulimme viikoksi Suomeen. Käymme Helsingissä ja Oulussa, jossa meillä asuu tuttavia, kertoo Dik.

Dik kertoo käyneensä aiemmin Norjassa ja uskoo Suomen olevan samankaltainen. Diana tulee Pohjolaan enimmäistä kertaa.

– Jännittää vähän, naurahtaa Diana.

Hokkasten pariskunta matkalle lähdössä
Markku ja Heli Hokkanen aloittivat matkan Lappeenrannasta Bergamoon lasillisella kuohuvaa.Tommi Parkkinen/Yle

Kaupungin oma kenttä

Lappeenrannan lentokenttä sijaitsee aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Kauppatorille ja rautatieasemalle on matkaa vain pari kilometriä.

Kenttä oli pitkään valtion omistuksessa, ja sieltä oli vielä reilut 15 vuotta sitten säännölliset lennot Helsinkiin. Ne kuitenkin loppuivat kannattamattomana. Sen jälkeen kentältä lensi AirBaltic Riikaan ja Blue1 Kööpenhaminaan sekä Ryanair kolmeen eri kohteeseen.

Kun venäläisten turistien määrä vuoden 2013 jälkeen väheni, loppuivat reittilennotkin pikku hiljaa. Kentältä oli vain muutamia tilauslentoja, Puolustusvoimien lentoja ja harrasteilmailua. Lisäksi Finnair on käyttänyt kenttää lentäjiensä harjoituskenttänä.

Vuoden 2016 alussa valtion omistama lentokenttäyhtiö Finavia möi lentokentän Etelä-Karjalan liitolle ja Lappeenrannan kaupungille. Noin vuosi sitten kenttä siirtyi kokonaan Lappeenrannan kaupungin omistukseen.

Kun koko lentokentän nyt omistaa lappeenrannan kaupunki, on sitä Lappeenrannan markkinointi-, matkailu- ja asiakaspalvelupäällikkö Mirka Rahmanin mukaan huomattavasti helpompi markkinoida kuin ennen. Markkinointi ei onnistuisi, jos kentän omistuspohja olisi joku muu.

– Ei olisi ollut mahdollista. Meillä on nyt yhteistyötä koko Saimaan alueen toimijoiden, GoSaimaan ja Visit Finlandin kanssa. Se aivan eri tasolla kuin ennen.

Hyöty koko Saimaan alueelle

Rahman itse oli viikon ajan Italiassa messuilla markkinoimassa uutta lentoreittiä ja Saimaan matkailualuetta. Hän palasi Lappeenrantaan uudella lentoreitillä.

– Noin kolmasosa matkustajia oli italialaisia. Lisäksi mukana oli suomalaisia ja venäläisiä.

Bergamon kenttä on Rahmanin mielestä hyvä paikka aloittaa suorat lennot Lappeenrantaan. Siellä on vuodessa 12 miljoonaa matkustajaa, ja Ryanairilla matkustavat ihmiset ovat tottuneet kokeilemaan uusia reittejä.

– Se on vaurasta Italiaa. Jos me jostain voidaan saada tänne ihmisiä, niin se on nimenomaan Bergamon kenttä.

Lentoreitin tarkoitus ei ole tarjota pelkästään suomalaisille mahdollisuutta lentää etelään, vaan suurin toive on saada turisteja Etelä-Euroopasta Lappeenrantaan ja Saimaan alueelle. Toiveena on saada myös italialaiset matkanjärjestäjät kiinnostumaan Saimaan alueesta.

– Meidän on tarkoitus tuoda italialaisia matkanjärjestäjiä vierailulle Saimaan alueelle vielä tänä vuonna.

Ryanair saapuu Lappeenrantaan, ja lähtevät matkustajat jonottavat kyytiin.
Ensimmäinen reittilento Lappeenrannasta Bergamoon yli kahteen vuoteen oli myyty loppuun.Jari Tanskanen / Yle

Pääsiäismatkalle

Lappeenrannan lentoasemalla turistit odottavat pääsyä koneeseen. Lappeenrantalaiset Heli ja Markku Hokkanen lähtevät Italiaan pääsiäislomalle.

– Tarkoitus on autoilla, ja miehet moottoripyöräilevät. Katsomme miltä Italia siellä näyttää, kertoo Heli Hokkanen.

Markku Hokkanen uskoo, että uusi lentoreitti ja Suomi kiinnostavat myös ulkomaalaisia.

– Pitää vaan saada tänne reittejä sieltä, missä on paljon ihmisiä. Meidän pojat asuvat ulkomailla, ja he kertovat, että kaikki mitä he Suomesta kertovat, kiinnostaa ulkomailla. Suomen eksotiikalla on vetovoimaa, pohtii Markku Hokkanen.

Lähtöselvitys Lpr - Bergamo lennolle
Lappeenrannan lentokenttä yrittää saada enemmän uusia reittilentoja.Tommi Parkkinen/Yle

Lisää lentoyhtiöitä

Lappeenrannan lentokentän toimitusjohtaja Eija Joro uskoo, että lentokentälle saadaan Ryanairin vanavedessä operoimaan muitakin lentoyhtiöitä. Vaikka kenttä ei ole enää Finavian omistuksessa, ei sillä ole neuvotteluissa ollut Joron mukaan mitään merkitystä.

Joron mukaan kaupungin omistuksessa oleva lentokenttä pystyy nyt helpommin käyttämään kentän huoltotöissä kaupungin omaa henkilökuntaa, mikä tuo säästöä kentän kustannuksiin.

– Lappeenrannan kenttä painottuu erityisesti vapaa-ajan matkustamiseen, jolloin koko Saimaan alueen matkailun kehittäminen on tärkeässä roolissa, kertoo Joro.

Joron mielestä tällainen kaupungin omistama malli voisi olla hyvä myös muille suomalaisille vapaa-ajan matkustukseen painottuville lentokentille.