Antti Kuittisen takareiden lihakset irtosivat kaatumisessa – kaupungin nihkeä asenne sai miehen hakemaan korvauksia lakimiehen avulla

Iltalenkillä kaatuneelta mieheltä repesivät kaikki takareiden lihakset. Antti Kuittinen haki Hämeenlinnan kaupungilta korvauksia, koska katu oli hiekoittamaton. Sovittelun jälkeen kaupunki suostui korvauksiin.

Kanta-Häme
Mies punaisessa pipossa katsoo kameraan.
Antti Kuittinen hankki kaatumisensa jälkeen hyvät nastakengät.Janne Rönkkö / Yle

Sen piti olla aivan tavallinen iltalenkki koiran kanssa.

– Kadulla oli liukas kohta, kaaduin ja tein sellaisen miehekkään spagaatin. Tunsin, että nyt on takareisi niin kireä kuin olla voi, mutta sitten se antoi periksi, kertoo Antti Kuittinen.

Kaikki kuusi lihasta irtosivat kerralla luusta irti. Yritin päästä ylös, mutta eihän siitä mitään tullut

Antti Kuittinen

Spagaatti tuli päätökseensä. Miehen oikean jalan takareisi kärsi pahat vauriot.

– Kaikki kuusi lihasta irtosivat kerralla luusta irti. Yritin päästä ylös, mutta eihän siitä mitään tullut. Soitin veljelleni, joka tuli apuun ja vei minut lääkäriin.

Miehen jalka kokonaan mustelmilla.
Antti Kuittisen jalka näytti tältä kaatumisen jälkeen.Antti Kuittinen

Ensiavussa todettiin, että mustelma on todennäköinen ja särkylääke auttaa. Työterveyslääkäri totesi koko tilanteen ja jalka leikattiin kahden viikon jälkeen kaatumisesta.

– Takareiden luuhun tehtiin pari reikää ja luuhun kiinnitettiin pieni ankkuri. Irti revenneet lihakset nostettiin luuhun takaisin kiinni. Pikkuhiljaa kantasolut alkoivat tehdä siihen uutta kiinnityskohtaa, kertoo Antti Kuittinen.

Kaatumiset ja putoamiset ovatkin suomalaisten yleisimpiä tapaturmia ja sairaalahoitojaksojen syitä. Kanta-Hämeessä erilaiset kaatumiset ovat johtaneet yli kahteentoista tuhanteen hoitojaksoon viiden vuoden aikana.

Korvauksia kaupungilta

Kunnossapitolaki määrittää, kenelle jalkakäytävien hiekoitus kuuluu. Lain mukaan ruutukaava-alueen ulkopuolella kunnossapidosta huolehtii kaupunki, ja ruutukaava-alueella kiinteistön omistaja. Antti Kuittinen kaatui kaupungin vastuulla olevalla alueella, ja onnettomuuden jälkeen hän halusi nähdä hiekoituspöytäkirjat.

– Maanantaina lämpötila oli plussalla ja sora painui jään sisälle. Sitten pakkanen kiristyi ja tiistaina kaaduin. Kyseinen osuus oli hiekoitettu vasta torstaina. Se oli siis jäässä. Kun otin yhteyttä kaupunkiin, minulle sanottiin, että kaikki on hyvin ja kysyttiin, olinko ottanut kuvaa tiestä silloin kun kaaduin, kertoo Kuronen.

En olisi ehkä mennyt niin pitkälle, ellei kaupungin asenne olisi ollut niin nihkeä

Antti Kuittinen

Kuittinen ja Hämeenlinnan kaupunki jatkoivat keskustelua korvauksista. Kuittinen otti yhteyttä lakimieheen, joka totesi hiekoituspöytäkirjojen selvästi osoittavan, että hiekoitus oli jäänyt hoitamatta. Oikeuteen saakka juttu ei mennyt, vaan asia saatiin soviteltua ja mies sai korvauksia Hämeenlinnan kaupungilta.

– En olisi ehkä mennyt niin pitkälle, ellei kaupungin asenne olisi ollut niin nihkeä. Olisi ollut reilua nostaa käsi pystyyn ja myöntää virhe. Ymmärrän hyvin, ettei kaikkia kaatumisia voida hiekoituksella estää, mutta tässä tapauksessa juttu oli selvä, sanoo Antti Kuittinen.

Lakimies: Muutamia juttuja on soviteltu

Kaupunginlakimies Jyrki Nuojua Hämeenlinnasta kertoo, että yksityinen henkilö voi haastaa kaupungin oikeuteen liukastumisvahingosta. Käytännössä käsittely etenee niin, että vahingonkärsijä hakee korvausta kaupungilta ja vaatimuksiin vastaava viranhaltija tekee päätöksen. Tarvittaessa päätöksestä voi tehdä oikaisuvaatimuksen lautakunnalle.

Vahinko tulee todistaa samoin tavoin kuin muukin vahinko, mutta liukkauden kunnossapidon osalta näyttötaakkaa jaetaan vahvasti myös kaupungille

Kaupunginlakimies Jyrki Nuojua

– Päätös on kaupungin kannanotto siihen, katsooko se olevansa asiassa korvausvelvollinen, sanoo Jyrki Nuojua.

Vahinko tulee todistaa samoin kuin muukin vahinko, mutta liukkauden torjunnan näyttötaakkaa jaetaan vahvasti myös kaupungille. Kaupungin tulee myös näyttää, että se on toiminut riittävän huolellisesti. Jokainen tapaus on yksittäistapaus.

– Hämeenlinnassa ei nyt lähivuosina ole ollut liukastumisvahinkoa, jota olisi käsitelty käräjäoikeudessa suullisessa käsittelyssä. Joitain tapauksia on sovittu. Korvausvaatimuksia tulee vuosittain useampia, kertoo Nuojua.

Arki onnistuu, mutta priimaa jalasta ei tule

Kaatumisen jälkeen Antti Kuittisen sairasloma kesti kolme kuukautta ja saman verran tuli istumiskieltoa. Kivut tulivat tutuiksi. Vuoden kuluttua kaatumisesta arki on kohtuullisen sujuvaa, mutta onnettomuus jätti jälkensä.

– Kovalla tuolilla en voi istua ollenkaan ja esimerkiksi autossa ilman vakionopeudensäädintä ei tulisi mitään. Asentoa täytyy päästä vaihtamaan säännöllisesti, Antti Kuittinen kertoo.

Vähempikin kaatuminen jättäisi traumoja, mutta mies ei myönnä olevansa katkera. Ärsyyntynyt kuitenkin, koska oikea jalka ilmoittaa olevansa se, jota on paikkailtu.

– Juiliihan se, enkä usko, että siitä koskaan ihan priimaa tulee. Omalla kuntoutuksella on kuitenkin iso merkitys jalan toimivuudessa. Nastakengät kyllä ostin, ja niin osti aika moni kaverikin, kertoo Kuittinen.