IBO: Venäjä suunnittelee lisää rajoituksia Koillisväylän meriliikenteeseen

Jatkossa vain Venäjällä rakennetut alukset saisivat käyttää vapaasti Koillisväylää, kertoo nettijulkaisu The Independent Barents Observer.

Koillisväylä
Lasti nesteytettyä maakaasua saapuu Tornioon
Lasti nesteytettyä maakaasua saapuu TornioonKyösti Vaara / Yle

VenäjäUuden lakiehdotuksen mukaan pääsääntöisesti vain Venäjällä rakennetut alukset saisivat kuljettaa öljyä, maakaasua ja kivihiiltä Koillisväylällä, kertoo nettijulkaisu The Independent Barents Observer (siirryt toiseen palveluun) (englanniksi).

Lakiesitys on jatkoa Venäjän Duuman jo hyväksymälle laille, joka kieltää venäläisiltä aluksilta merenkulun ulkomaalaisen lipun alla arktisilla vesillä. Laki säädettiin viime vuonna sen jälkeen, kun presidentti Putin vaati toimenpiteitä venäläisen laivanrakennusteollisuuden suojelemiseksi.

Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö on nyt laatimassa uutta lakiehdotusta, jonka mukaan ei riitä, että arktisilla vesillä seilaavat venäläiset alukset kulkevat Venäjän lipun alla, vaan kaikki arktisen liikenteen alukset pitää rakentaa Venäjällä.

Lain on määrä tulla voimaan vuonna 2019, kertoo venäläinen sanomalehti Kommersant IBO:n mukaan. Sitä sovelletaan aluksiin, jotka kuljettavat öljyä, maakaasua ja hiiltä Koillisväylällä eli Siperian pohjoisrannikon edustalla.

Lakiin on kuitenkin tarkoitus kirjata joitain poikkeuksia. Ulkomaisten alusten käyttö on edelleen mahdollista tietyissä olosuhteissa. Esimerkiksi Venäjän hallitus voi halutessaan sallia Venäjän ulkopuolella rakennettavien alusten käytön ainakin nesteytetyn maakaasun kuljetuksissa.

Venäjän luonnonvaraministeriö arvioi, että Koillisväylän rahtimäärät saattavat lisääntyä nykyisestä 10 miljoonasta tonnista vuodessa jopa 67 miljoonaan tonniin vuoteen 2025 mennessä. Noin puolet tästä olisi nesteytettyä maakaasua, jota tuotetaan muun muassa Jamalin niemimaalla.