Yllätys puhelinlaskussa saattaa hävettää: Kuluttajahuijaukset ja tilausansat jätetään usein reklamoimatta

Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies kehottaa ilmoittamaan pienemmätkin väärinperinnät. Niin on mahdollista löytää sellaiset toimijat, joiden palveluissa on ongelmia.

Puhelinlasku
Paperinen puhelinlasku
Joskus myös useamman mobiilipalvelun kokoava taho näyttäytyy laskun saajalle yhtenä ja samana laskuttajana. Lakimies neuvookin miettimään onko käyttänyt useampia palveluja, jotka voisivat tulla samalla laskulla.Kati Siponmaa / Yle

TV-visailun juontaja houkuttelee isoilla rahapalkinnoilla osallistumaan kilpailuun. Vastauskin näyttäisi olevan ihan päivänselvä. Kemiläinen eläkeläisnainen ottaa tavoistaan poiketen puhelimen käteensä ja soittaa.

Hän soittaa vielä toisenkin kerran ennen kuin tulee omien sanojensa mukaan järkiinsä. Puhelinlaskun saapuessa yllätys onkin suuri, kun kahden soitetun puhelun sijaan on laskutettu seitsemän. Ylimääräiset puhelut eivät tee puhelinlaskun loppusaldoon isoa lisää, mutta se tuntuu eläkeläisen kukkarossa.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Paula Hannula arvioi, että vastaavissa tapauksissa merkittävä osa kuluttajista jättää reklamoimatta siksi, että summa ei ole suuren suuri tai sitä ei edes huomaa. Saattaapa oma haksahtaminen hävettääkin niin, että siitä ei tee mieli eteenpäin kertoa.

– Jos kuluttajahuijauksista puhutaan yleisemmällä tasolla ja esimerkiksi tilausansoista, niin merkittävä osa jättää reklamoimatta, Hannula sanoo.

Valittamalla auttaa myös muita

Tilausansoilla tarkoitetaan sitä, että kuluttaja ei ole ymmärtänyt sitoutuneensa jatkuvaan tilaukseen, mutta tuotteita toimitetaan ja laskuja tulee edelleen. Hannula kuitenkin suosittelee valittamaan väärästä kohtelusta.

– Reklamointi kannattaa, niin nähdään ne toimijat, joiden kohdalla on useampia kuluttajia koskettavia ongelmia. Kannattaa olla siinä omassa asiassa kuluttajaneuvontaan yhteydessä ja kuluttaja-asiamiehellekin voi laittaa ilmoitusta, jotta me voimme ne valvonnan yhteydessä huomioida.

Neuvoja ja sovitteluapua tarjoava kuluttajaneuvoja (siirryt toiseen palveluun) on puhelinsoiton päässä arkisin kello 9–15 puhelinnumerossa 029 553 6901. Hannula sanoo, että sieltä osataan kyllä neuvoa eteenpäin. Matkapuhelinasioissa hän neuvoo olemaan ensimmäiseksi yhteydessä omaan operaattoriin.

– Operaattorilla on velvoite reklamaation perusteella selvittää asiaa, jos kuluttaja on sitä mieltä, että hän ei ole soittanut puheluita, jotka näkyvät laskulla.

Monta tapaa edetä

Kemiläisnainen olikin ollut heti yhteydessä oman operaattorinsa asiakaspalveluun. Sieltä hänelle vastattiin, että he eivät voi asialle mitään, koska laskutustiedot ajanvietepalveluista tulevat muualta.

Lakimies Paula Hannula neuvoo, että sen jälkeen kun on ollut omaan operaattoriin yhteydessä, voi ottaa yhteyden myös viestintävirastoon.

– Viestintävirasto voi teknisesti selvittää, onko puhelut soitettu vai ei.

Kuluttajan on syytä miettiä kuitenkin ennen reklamointia, onko varmasti pitäytynyt kaikista mobiilipalveluiksi luettavista soitoista.

– Jos puhelinlaskulta ilmenevä taho onkin aggregaattitoimija, jonka takana toimiikin useampi mobiili- tai webpalveluita tarjoava taho. Eli jos onkin soittanut jonnekin muualle sen lisäksi ja ne tulevat laskulla saman nimen alle. Se on yksi, mitä kannattaa käydä läpi, kun miettii reklamointia, Hannula sanoo.