Venäjä harjoittelee ohjuksilla Ruotsin edustalla ensi viikolla – lentoliikennettä varoitettu

Ruotsin puolustusvoimien mukaan on epätavallista, että Venäjä harjoittelee näin kaukana lännessä.

lentoliikenne
Kartta Venäjän sotaharjoitusalueesta Itämerellä.

Venäjä aikoo tehdä ohjusharjoituksia Itämerellä Ruotsin ja Tanskan aluevesien tuntumassa ensi viikolla. Asiasta kertovat muun muassa sanomalehdet Dagens Nyheter (siirryt toiseen palveluun) ja Expressen. (siirryt toiseen palveluun)

Neliönmuotoinen harjoitusalue on kansainvälisillä vesillä Ruotsin lentotiedotusalueella, jolla Ruotsi vastaa lennonjohdosta. Ruotsin ilmailulaitos on varoittanut lentoyhtiöitä vaara-alueesta ja aikoo ohjata lennot sen ohi.

Ruotsin puolustusvoimien mukaan on epätavallista, että Venäjä harjoittelee niin kaukana lännessä. Venäjällä on kolme pysyvää meri- ja ilmailukarttoihin merkittyä ampuma-aluetta lähempänä Kaliningradia.

– En ole koskaan ennen nähnyt, että toinen valtio suorittaisi ammuntoja Ruotsin lentotiedotusalueella ilman yhteistyötä Ruotsin kanssa, kommentoi turvallisuuspolitiikkaa käsittelevä Wiseman-blogi Twitterissä. (siirryt toiseen palveluun)Blogia kirjoittaa everstiluutnantti Carl Bergqvist.

Lähteet: STT