Oikeus lätkäisi kahviin syövästä varoittavat merkinnät Kaliforniassa – Tuhannen tutkimuksen analyysi osoittaa päätöksen järjettömyyden

Tuomarin mukaan kahviyhtiöt eivät kyenneet osoittamaan kahvinjuonnin riskittömyyttä.

kahvi
Nuoret naiset juovat kahvia Kaliforniassa.
Sean Masterson / EPA

Losangelesilaisen tuomarin mukaan Kalifornian laki vaatii kahviyhtiöitä varoittamaan ihmisiä kahvin syöpävaarallisuudesta, koska kahvipapuja paahdettaessa niihin syntyy hieman syöpäriskiä lisääviä karsinogeenejä.

Kahdeksan vuotta kestäneessä oikeusprosessissa lienee enemmänkin kyse lakitekniikasta kuin kahvinjuonnin turvallisuudesta. Ylioikeuden tuomarin Elihu Berlen mukaan kahviyhtiöt eivät kyenneet osoittamaan, että paahtoprosessissa syntyvät karsinogeenit olisivat kahvinjuojan terveydelle merkityksettömiä.

Oikeustaistelun taustalla on voittoa tavoittelematon ryhmä, joka on haastanut kahvipaahtimot, jakelijat ja kauppiaat oikeuteen sen takia, etteivät nämä ole osavaltion lain vaatimusten mukaan varoittaneet kuluttajia kahvissa olevista kemikaaleista.

– Kantaja esitti todistelua, jonka mukaan kahvin kuluttaminen lisää haittoja sikiöiden, vauvojen, lasten ja aikuisten terveydelle, mutta puolustajan lääketieteelliset ja epidemiologiset asiantuntijat totesivat, ettei heillä ole mielipidettä syy-yhteyteen, tuomari kirjoitti.

– Puolustajat epäonnistuivat todistustaakkansa kantamisessa tarjoamalla enimmäkseen todisteita kahvinjuonnin terveysvaikutuksista.

Vuonna 2016 Maailman terveysjärjestön osana toimiva kansainvälinen syöpätutkimusjärjestö IARC julkaisi tutkimuspaperin (siirryt toiseen palveluun), jonka mukaan kahvia ei voida luokitella ihmiselle syöpää aiheuttavaksi. Järjestö päätyi tulokseen analysoituaan yli tuhat aiheesta tehtyä tutkimusta.

Parkkihallikin aiheuttaa syöpää Kaliforniassa

Oikeudenkäynnin seuraavassa vaiheessa puidaan kahviyhtiöille esitettyä korvausvaatimusta. Kantajat vaativat jopa 2 500 dollarin päiväkohtaista korvausta koko oikeuskäsittelyn ajalta kemikaaleille altistuneille kahvinjuojille. Käytännössä tämä tarkoittaisi tähtitieteellistä summaa 40 miljoonan asukkaan osavaltiossa.

Kaliforniassa on aiemmin nostettu oikeusjuttu muun muassa perunalastuvalmistajia kohtaan. Ne kuitenkin sopivat jutun kolmella miljoonalla dollarilla ja sitoutuivat poistamaan akryyliamidin tuotteistaan paistamisen jälkeen.

Oikeusjuttujen taustalla olevan, vuonna 1986 Kaliforniassa voimaan tulleen asetuksen myötä muun muassa parkkihalleissa saatetaan varoittaa olevan kemikaaleista "jotka Kalifornian osavaltion mukaan aiheuttavat syöpää, syntymävikoja tai ovat haitallisia lisääntymiselle."

Kahvikuppi kädessä.
Pexels / Pixabay

Lähteet: AP, Reuters