Tykkylumesta suuri lasku metsänomistajille – jopa miljoonan kuution ylimääräiset hakkuut

"Nyt punnitaan, kuinka metsävakuutukset toimivat"

metsät
Asentajat menossa korjaamaan sähkölinjoja Hyrynsalmen Kytömäessä. Sähköasentajat korjasivat lumen vaurioittamia sähkölinjoja Hyrynsalmen Kytömäessä tammikuussa.
Kimmo Rauatmaa / Lehtikuva

Tykkylumen tuhoamien metsien hakkuumäärät voivat nousta jopa miljoonaan kuutiometriin, sanoo metsätuhojen valmiuspäällikkö Yrjö Niskanen Suomen metsäkeskuksesta. Alkuvuoden tykkylumikaaos vaikeutti sähkönjakelua erityisesti Kainuussa, mutta sen seurauksena syntyi myös runsaita metsätuhoja.

Kovimmalla kädellä tykkylumituhot kohtelivat nuoria ja varttuneita männikköjä korkeilla paikoilla. Metsäkeskus arvioi, että lumituhoalueilta korjataan puuta alkukesään mennessä noin 20 miljoonan euron arvosta ja metsänomistajien tappio on 3–4 miljoonaa euroa.

– Nyt punnitaan, kuinka metsävakuutukset toimivat. Joka tapauksessa odotusarvoja ei korvata ja kaikkea puuta ei saada metsistä korjattua, huokaa kainuulainen metsänomistaja Keijo Mulari. Mularin tykkylumituhojen alle jääneet metsät olivat vakuutettuja. Se ei kuitenkaan pelasta tappioilta.

Takaraivossa kummittelee vielä ajatus siitä, kasvavatko metsätuhohyönteisten aiheuttamat vahingot.

– Ja jos naapurimetsän korjaamattomien puiden takia ötökkävahingot kasvavat, niin kuka ne vahingot korvaa? Jos noin käy, niin kyllä se muutaman kymmenen vuotta kyykyssä kävelyttää.

Mulari arvioi tilansa metsien tykkylumivahingoiksi 50 000–100 000 euroa. Tappioita syntyy, kun tuhoutunut puusto on korjattava liian aikaisin, palstat uudistettava ja osa puusta jää metsään.

"Hyvässä kasvussa olevaa hoidettua metsää"

Pahimmat tuhoalueet ovat Ylä-Kainuussa Puolangan ja Hyrynsalmen alueilla sekä Pohjois-Nurmeksen ja Kuhmon alueilla. Merkittäviä tuhoja tuli myös Joensuun itäpuolella sekä Nilsiän ja Varpaisjärven alueella.

Yksittäisistä metsänomistajista valtion metsiä hallinnoiva Metsähallitus on kokenut suurimmat tykkylumivahingot. Puuta korjataan tuhoalueilta noin 400 000 kuutiota.

– Siellä on tuhoutunut suuri määrä hyvässä kasvussa olevaa hoidettua metsää. Metsän arvonnousu jää nyt toteutumatta, ja monia aloja joudutaan uudistamaan kokonaisuudessaan, sillä ne jäisivät muuten vajaatuottoisiksi. Kaikkea metsiin jäänyttä puuta ei myöskään ole taloudellisesti järkevää kerätä, arvioi metsienkäyttö- ja suunnittelujohtaja Pertti Tuomi.

Metsänomistajat ovat jättäneet tähän mennessä metsänkäyttöilmoituksia reilun 5 500 hehtaarin alueelta. Puuta hakkuista on arvioitu kertyvän 600 000 kuutiometriä nykyisten ilmoitusten perusteella. Metsänkäyttöilmoitus on tehtävä kaikista hakkuista.