Nobel-palkittu Malala Yousafzai palasi kotikaupunkiinsa Pakistanissa – Ensimmäinen vierailu sitten ampumisen

Taliban-liikkeen jäsen ampui tyttöjen koulutuksen puolesta kampanjoinutta Yousafzaita 2012. Malala Yousafzai sai työstään Nobelin rauhanpalkinnon 2014.

Pakistan
Malala Yousafzai
Malala Yousafzai vieraili Meksikossa viime syyskuussa.Sashenka Gutierrez / EPA

Nobelin rauhanpalkinnon saanut Malala Yousafzai on saapunut vierailulle kotikaupunkiinsa Mingoraan Swatin laaksoon Pakistanissa ensi kertaa sitten vuoden 2012 hyökkäyksen.

Ääri-islamilaisen Taliban-liikkeen jäsen ampui Yousafzaita päähän vuonna 2012. Malala oli tuolloin 14-vuotias.

Armeijan lääkärin suorittaman leikkauksen jälkeen hänet lennätettiin jatkohoitoon ulkomaille.

– Lähdin Swatista silmät suljettuina ja nyt olen takaisin silmät auki, Malala Yousafzai sanoi uutistoimisto AFP:lle.

– Olen äärimmäisen iloinen. Unelmani on tullut todeksi. Rauha on palannut Swatiin veljieni ja sisarteni korvaamattomien uhrausten ansiosta.

Vuonna 2014 Malala Yousafzai sai Nobelin rauhanpalkinnon työstään tyttöjen koulutuksen puolesta. Malala Yousafzai on nuorin Nobelin rauhanpalkinnon vastaanottaja. Hän opiskelee nykyään Britanniassa Oxfordin yliopistossa.

Malala Yousafzai saapui lyhyelle vierailulle kotimaahansa Pakistaniin torstaina. Hänen on määrä palata Britanniaan maanantaina. Yousafzai on sanonut palaavansa kotimaahansa saatuaan opintonsa valmiiksi.

– Kaipaan kaikkea Pakistanista... jokia, vuoria, jopa likaisia katuja ja roskia talomme ympärillä... ja ystäviä ja sitä, kuinka tapasimme juoruilla... ja sitä, kun riitelimme naapuriemme kanssa, Malala Yousafzai sanoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Tunteikas kotiinpaluu

Malalan isä Ziauddin Yousafzai lohdutti kyynelehtivää tytärtään, kun tämä saapui lapsuudenkotiinsa lauantaiaamuna.

– Tämä on yhä kuin unta minulle, olenko teidän luonanne? Onko tämä unta vai todellisuutta? Malala sanoi.

Pakistanin armeija oli järjestänyt Yousafzaille helikopterikuljetuksen Islamabadista Mingoraan. Mingorassa vierailua ympäröivät raskaat turvatoimet.

Kannattajat ja perheystävät odottivat innokkaasti vierailua.

– Olemme onnellisia, että Malala on tullut Pakistaniin. Toivotamme hänet tervetulleeksi, Arfa Akhtar sanoi. Hän käy koulua, jossa Malala Yousafzai aiemmin opiskeli.

– Minäkin olen Malala. Olen yhdessä Malalan kanssa tässä kutsumuksessa.

Oli ollut epävarmaa, sallisiko turvallisuustilanne vierailun Swatin laaksossa.

Pakistanin armeija otti Swatin laakson takaisin hallintaansa ääri-islamilaiselta Taliban-liikkeeltä 2009.

Alue on nykyisin pääosin rauhallinen, mutta Taliban tekee ajoittain hyökkäyksiä.

Lähteet: AFP, AP, Reuters