Taiteilijat kiinnostuivat ihmisen luita pulppuavasta lähteestä – Levänluhdan mystiseen kalmistoon on haudattu sata ihmistä, mutta kukaan ei tiedä miksi

Levänluhdan vesikalmistosta on tehty teoskokonaisuus, joka pyrkii valottamaan rautakautista arvoitusta.

Kuolemaan liittyvät tavat ja perinteet
Chimera-installaatio, Levänluhta, Ote Heidi Kuivaniemi-Smithin ja Christopher Rynnin animaatiosta.
Chimera-installaatiota. Ote Heidi Kuivaniemi-Smithin ja Christopher Rynnin animaatiosta.Jussi Mankkinen / Yle

On lämmin kevätpäivä. Vaaleansinisellä taivaalla soutaa valkoisia, repaleisia pilvenhattaroita. Tuuli heiluttaa puiden läpikuultavia, juuri puhjenneita lehtiä ja jostain kuuluu kiurun korkealla kieppuva sirinä. Pienen lammen pinta on peilityyni. Sitä täplittävät lumpeiden syvänvihreät lehdet. Auringonsäteiden kultaiset nuolet saavat lammen ja sen ympäristön kimaltelemaan.

Mutta lammessa on jotakin outoa. Ja kun katsoo tarkemmin, sen vesi on tummanpunaista – kuin juuri vuotanutta, paksua verta. Hiljaisuutta leikkaa yksittäinen loiskahdus. Veden pinta rikkoutuu, ja sinne solahtaa naisen ruumis. Nainen – tai se mitä hänestä on jäljellä – kiilataan lammen pohjaan koivupaalujen avulla, jottei hänen myöhemmin lahoava ruumiinsa nousisi pintaan. Sinne nainen jää, yli tuhannen viidensadan vuoden ajaksi.

Levänluhta, kalmisto, vesikalmisto, pääkallo, arkeologia
Levänluhdasta löydettyjä pääkalloja Kansallismuseossa.Jussi Mankkinen, Yle

Lähteestä pulppuaa ihmisen luita

Isossakyrössä sijaitseva Levänluhdan rautakautinen kalmisto on yksi suomalaisen esihistorian suurimpia mysteerejä. Paikallinen kirkkoherra Israel Alftanus kirjoitti jo vuonna 1674 Tukholmaan osoitetussa kirjeessään, että niityllä sijaitsevasta lähteestä nousee ihmisen luita – ja että on aina noussut.

Poikkeuksellisuudestaan huolimatta Levänluhta on jäänyt varsin pienen piirin kiehtovaksi salaisuudeksi, vaikka sieltä löytyneitä pääkalloja, luita ja esineistöä on ollut esillä Kansallismuseossa. Paikan pitäisi oikeastaan olla maailmankuulu, mitä se ei ole.

– Emme olleet aiemmin tienneet koko Levänluhdasta yhtään mitään. Se on hämmentävää, kuvataiteilija Felicia Honkasalo sanoo.

Felicia Honkasalo, kuvataiteilija
Felicia HonkasaloJussi Mankkinen / Yle

Honkasalo, dramaturgi Sinna Virtanen ja kuvataiteilija-muusikko Akuliina Niemi kiinnostuivat Levänluhdan vesikalmistosta ensin intuitiivisesti. Sitten he ryhtyivät penkomaan hautapaikan salaisuuksia ja rakensivat lopulta sen ympärille kolmiosaisen teoskokonaisuuden: Nature Morte -näyttämöteoksen, Chimera-installaation sekä paikkasidonnaisen ääniteoksen.

– Kutkuttavan ja koukuttavan Levänluhdasta tekee se, ettei se linkity mihinkään perinteiseen narratiiviin, ja että sen mytologinen kaikupohja on kysymysmerkki. Levänluhdasta haluttiin uskoa pitkään, että se on jonkinlainen uhrilehto. Sinne haudatuista vainajista ei kuitenkaan löydy merkkejä väkivallasta, Sinna Virtanen pohtii.

Vielä jokin aika sitten Levänluhdasta kehiteltiin varsin hurjia teorioita. Yhden tulkinnan mukaan se olisi ollut Kalevala-eepoksemme hyinen Pohjola, ja sinne olisi upotettu Pohjolan emännän eli Louhen huono-onnisia orjia. Välillä taas on epäilty, että vainajat olisivat olleet brutaalin ihmissyöjäkultin uhreja. Jossakin vaiheessa pidettiin varmana, että paikka oli 1500-luvun lopulla nuijasodassa tapettujen talonpoikien joukkohauta. Mutta kaikkia näitä spekulointeja mystinen kalmisto on onnistunut taidokkaasti väistämään ja ohittamaan.

Chimera-installaatio, Levänluhta, Ote Heidi Kuivaniemi-Smithin ja Christopher Rynnin animaatiosta.
Chimera-installaatiota. Ote Heidi Kuivaniemi-Smithin ja Christopher Rynnin animaatiosta.Jussi Mankkinen / Yle

Roomalainen kattila ja pronssikoruja

Levänluhta löydettiin virallisesti 1800-luvulla, ja sen ainutlaatuisuus ja arvo ymmärrettiin varsin nopeasti. Outoa lähdettä ryhdyttiin suojelemaan ja ensimmäiset arkeologiset kaivaukset suoritettiin vuonna 1884.

1900-luvun alun kasvitieteellisissä tutkimuksissa selvisi, että alun perin kyseessä oli ollut pieni järvi tai lampi, joka oli vuosisatojen kuluessa kutistunut soiseksi lähteeksi. Levänluhdan muutkin salaisuudet ovat vähitellen alkaneet paljastua. Sinne on haudattu pääasiassa naisia ja lapsia, joten kyseessä ei ole esimerkiksi sotaan liittyvän massamurhan lopputulos. Levänluhtaa myös käytettiin hautapaikkana yhtäjaksoisesti hämmästyttävän pitkään – 300-luvulta 800-luvulle – jolloin Suomessa oli rautakausi. Asutuksen jälkiä kalmiston lähistöltä ei ole ainakaan vielä löydetty.

– On hyvin koskettavaa, että Levänluhtaan on palattu viidensadan vuoden ajan yhä uudestaan ja uudestaan hautaamaan vainajia. Levänluhtalaisille kollektiivisuus on ollut hyvin tärkeä asia, Felicia Honkasalo toteaa.

Tähän mennessä paikasta on löydetty ainakin sadalle ihmiselle kuuluneita luita ja pääkalloja. Vainajien viimeiselle matkalle on laitettu omana aikanaan arvokkaita ja taidokkaasti tehtyjä pronssikoruja ja heille on mahdollisesti uhrattu eläimiä.

Sinna Virtanen, kuvataiteilija
Sinna VirtanenJussi Mankkinen / Yle

Kokonaisuus kielii hyvinvoivista, rikkaistakin ihmisistä, joilla on ollut omassa yhteisössään merkittävä tai erityinen asema. Harva tuon ajan suomalainen on omistanut Roomassa valmistettua kattilaa – sellainenkin Levänluhdan kalmistosta on löytynyt.

– Lähteeseen piilotetun esineistön kompleksisuus ja kauneus on ravistanut omia ennakkoluulojani rautakaudesta. Toisin kuin olin aiemmin kuvitellut, vaikuttaa siltä, että he ovat olleet vivahteikkaita ja sielukkaita ihmisiä, joilla on ollut monimutkainen ja -muotoinen elämä, Sinna Virtanen sanoo.

Levänluhta, kalmisto, vesikalmisto, pronssikoru, rannekoru, arkeologia
Levänluhdasta löydettyjä pronssikoruja Kansallismuseossa.Jussi Mankkinen / Yle

Veden syleilyyn

Maan kohoamisen takia Levänluhta ja sitä ympäröivä maisema ovat olleet rautakaudella hyvin erinäköisiä paikkoja kuin nykyisin. Merenranta oli lähellä ja lammen kupeessa on ollut kumpare, josta mahdollisesti karnevalistisia hautajaisrituaaleja on seurattu.

Avainasemassa Levänluhdan tarinassa on vesi ja siihen liittyvä symboliikka. Rautakauden Suomessa vainajille suoritettiin lähes poikkeuksetta polttohautaus, joten vedellä on ollut Levänluhdan asukkaille ja heidän maailmankuvalleen aivan erityinen merkitys.

Ehkä Levänluhdassa harjoitetut rituaalit ovat olleet jatkumoa neljän tuhannen vuoden taakse, jolloin Suomessa tehtiin kalliomaalauksia ja harjoitettiin shamanismia. Tuolloin uskottiin, että veden kautta oli mahdollista matkustaa tuonpuoleiseen.

Chimera-installaatio, Levänluhta, Ote Heidi Kuivaniemi-Smithin ja Christopher Rynnin animaatiosta.
Chimera-installaatiota. Ote Heidi Kuivaniemi-Smithin ja Christopher Rynnin animaatiosta.Jussi Mankkinen / Yle

Kalliomaalauksia tehtiin myös paikkoihin, joissa oli erityinen akustiikka. Emme tiedä, millainen äänimaailma Levänluhdassa on joskus ollut.

Maalauksiin liittyy usein maisema, josta löytyy inhimillisiä piirteitä, kuten ihmiskasvoja muistuttavia kallioita. Levänluhdan tekee mielenkiintoiseksi se, että rautaoksidipitoisuuden takia paikan vesi muuttuu aina keväisin punaiseksi. Tämä voisi hyvinkin symboloida ihmisverta ja sinetöidä paikan sopivuuden uskonnollisiin rituaaleihin. Tällainen metafora kiehtoo taiteilijoitakin.

– Siinä on jotakin todella kaunista, että vainaja upotetaan punaiseen veteen ja siitä tulee hänen viimeinen leposijansa. Toisaalta on myös tärkeää oll mystifioimatta Levänluhtaa, Felicia Honkasalo pohtii.

Sinna Virtanen, Felicia Honkasalo, Akuliina Niemi
Sinna Virtanen, Felicia Honkasalo, Akuliina Niemi.Jussi Mankkinen / Yle

Taiteen ja tieteen välimaastossa

Poikkitaiteellisen Honkasalo–Niemi–Virtanen-kollektiivin teoksissa on aiemminkin yhdistynyt taide ja tiede, mikä pätee myös Levänluhdan kohdalla.

Teoskokonaisuuden synnyttämisessä on hyödynnetty arkeologi Anna Wessmanin ja plastiikkakirurgian erikoislääkärin Patrik Lassuksen tietotaitoa ja heidän kanssaan käytyjä pitkiä keskusteluja. Wessman on tutkinut Levänluhtaa vuosikaudet, kun taas Lassus on ollut tekemässä Suomen ensimmäistä kasvosiirtoleikkausta.

– Me toimimme taiteen kontekstissa ja taiteen metodein, emmekä siis yritä väittää tai todistaa mitään, tai löytää aihemateriaalista yhtä ainoaa totuutta. Koko prosessi on yritys kurottautua ja resonoitua kohti mennyttä aikaa. Sitäpaitsi ei tiedekään ole ikinä absoluuttista, Sinna Virtanen toteaa.

Felicia Honkasalon mukaan tämä pätee etenkin arkeologiaan.

– Arkeologia on tieteenala, joka operoi monilta osin taiteen lähellä. Jossain kohtaa on aina kuviteltava, mitä on tapahtunut, koska aikakonetta ei ole olemassa. Kysymyksenasettelu on kuitenkin varmaan hiukan erilaista, kuten itse kysymyksetkin. Oleellista on, että olemme tuoneet aihemateriaalia taiteen kontekstiin ja esittäneet kysymyksiä, joita tiede ei välttämättä kysyisi.

Akuliina Niemi
Akuliina NiemiJussi Mankkinen / Yle

Teoskokonaisuuteen kuuluu myös Heidi Kuivaniemi-Smithin ja Christopher Rynnin tekemä animaatio, jossa Levänluhdasta löydetty pääkallo saa kirjaimellisestikin lihaa luidensa ympärille eli sille on luotu kasvot.

– Olemme jättäneet lopullisen version arvoitukseksi, joten kulmakarvat ja hiukset puuttuvat. Myöskään ihonväriä ei ole määritelty. Teos päättyy siihen, mitä kyseisen henkilön ulkonäöstä pystytään päättelemään tieteellisin perustein, Akuliina Niemi kertoo.

Chimera-installaatio, Levänluhta
Chimera-installaatiota.Jussi Mankkinen / Yle

Kuoleman pitkä prosessi

Levänluhdan kautta Felicia Honkasalo, Sinna Virtanen ja Akuliina Niemi ovat joutuneet miettimään myös sekä omaa että yhteiskuntamme suhdetta kuolemaan. Sekä tietenkin sitä, mitä tuonpuoleinen merkitsi levänluhtalaisille.

– Itse ajattelen, että kuolema on pitkällinen prosessi. Se alkaa jo varhaisessa vaiheessa, se näkyy meidän kasvoillamme ryppyinä ja kehittyy meidän sisällämme koko elämämme ajan. Meidän kulttuurissamme pyritään kuitenkin siihen, että kuolema olisi mahdollisimman näkymätön asia. Levänluhdan ihmisille kuolema on varmaankin ollut jotain ihan muuta – ehkä jotakin erityistä, jonka äärellä on haluttu olla. Toisaalta se on voinut olla arkipäiväinenkin asia, Honkasalo toteaa.

Levänluhdan asukkaat hakivat kuolemattomuutta punaisen veden uumenista, mutta nykyihmiselle ikuinen elämä saattaa merkitä biomekaniikan ihmeitä tai ksenotransplantaatiota, jossa ihmiskehoon siirretään korvaavia elimiä muilta lajeilta.

– On pelottava ajatus, jos eläimiä ryhdytään tuottamaan suuremmassa mittakaavassa ihmisten varaosiksi ja lajit sekoittuvat toisiinsa. Myös ajatus kyborgista on nykyisin koko ajan läsnä ja käsinkosketeltava – yritetään elää mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman hyvin, Honkasalo sanoo.

Chimera-installaatio, Levänluhta, Ote Heidi Kuivaniemi-Smithin ja Christopher Rynnin animaatiosta.
Chimera-installaatiota, Ote Heidi Kuivaniemi-Smithin ja Christopher Rynnin animaatiosta.Jussi Mankkinen / Yle

Vaikka tieteessä vallitsevat jo avaruusajan lait, Pohjanmaalla sijaitseva mystinen kalmisto saattaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi. Joidenkin viikkojen kuluttua – kuten tuhansia kertoja aiemmin – sen vesi muuttuu jälleen verenpunaiseksi. Ja joillekin tuo verenpunainen vesi on tarjonnut matkan ikuiseen elämään.

Chimera-installaatio on esillä Helsingissä Sinne-galleriassa 8.4. asti. Sieltä se matkaa Vaasan taidehalliin, jossa se on esillä 25.8.-21.10. Avajaisiin valmistuu myös ääniteos, joka hyödyntää binauraalista äänitekniikkaa. Sen avulla voi luoda kolmiulotteista ääntä ja illuusion kosketuksesta. Teoksen voi ladata myöhemmin netistä.