Järjestö: Itä-Ghoutassa sovittu viimeisen kapinalliskaupungin evakuoinnista – Syyrian hallitus on vallannut jo 95 prosenttia alueesta

Itä-Ghoutassa kapinallisten hallussa on ollut enää saarrettu Douman kaupunki.

Syyria
Katunäkymä Itä-Ghoutasta.
Pommitukset ovat aiheuttaneet suurta tuhoa Itä-Ghoutassa.AFP

Syyrian Itä-Ghoutassa on sovittu kapinallistaistelijoiden evakuoinnista Douman kaupungista, kertoo tarkkailujärjestö Syrian Observatory for Human Rights uutistoimisto AFP:lle. Myös Syyrian valtiontelevisio kertoo, että sopimus näyttää syntyneen. Kapinalliset eivät ole toistaiseksi vahvistaneet tietoa.

Douma on viimeinen kapinallisten hallitsema kaupunki Itä-Ghoutassa. Hallituksen joukot ympäröivät Doumaa ja ovat uhanneet hyökätä sinne, jolleivät kapinalliset suostu lähtemään.

Syyrian hallituksen joukot pitävät hallussaan jo 95:tä prosenttia Itä-Ghoutan alueesta, Syrian Observatory for Human Rights arvioi.

Järjestön mukaan evakuointisopimuksen välittäjänä on toiminut Syyrian hallituksen tukija Venäjä. Sopimuksen mukaan Doumassa valtaa pitävän Jaish al-Islam -ryhmittymän taistelijat ja heidän perheenjäsenensä on tarkoitus kuljettaa Pohjois-Syyrian kapinallisalueille. Muut siviilit saavat halutessaan lähteä mukaan.

Kaksi muuta kapinallisryhmää on aiemmin solminut vastaavanlaiset evakuointisopimukset muualla Itä-Ghoutassa. Arviolta yli 40 000 taistelijaa ja siviiliä on kuljetettu alueelta busseilla viime viikkojen aikana.

Jaish al-Islam oli aiemmin kiistänyt neuvottelevansa evakuoinneista ja sanonut, että sen tavoitteena olisi ratkaisu, jossa kapinalliset voisivat jäädä Doumaan Venäjän suojeluksessa.

Yksi kansannousun leimahduspisteistä

Aivan pääkaupunki Damaskoksen vieressä sijaitseva Itä-Ghouta on ollut kapinallisten tukikohta vuodesta 2012. Syyrian hallitus aloitti helmikuussa suuren hyökkäyksen vallatakseen alueen, ja Venäjä on tukenut hyökkäystä ilmaiskuin.

Syrian Observatory for Human Rightsin mukaan hyökkäyksessä on kuollut noin 1600 siviiliä.

Koko Itä-Ghoutan valtaaminen turvaisi pääkaupungin kapinallisten iskuilta ja olisi merkittävä voitto Syyrian hallitukselle.

Itä-Ghoutasta kapinalliset ovat pystyneet ampumaan raketteja Damaskokseen. Viimeksi viime viikolla kapinallisten raketti-isku surmasi 44 siviiliä pääkaupungissa.

Itä-Ghouta ja etenkin Douma ovat myös symbolisesti tärkeitä kapinallisille. Douma kuului vuonna 2011 (siirryt toiseen palveluun) presidentti Bashar al-Assadin vastaisten mielenosoitusten keskuspaikkoihin. Hallituksen vastaisia mielenosoituksia tukahdutettiin väkivalloin, mistä koko verinen sisällissota alkoi.

Juttua päivitetty kello 13.36 tiedoilla taistelijoiden evakuointisopimuksesta.

Lue myös:

Markkinoille ammuttu raketti surmasi ainakin 44 ihmistä Syyrian pääkaupungissa

Itä-Ghoutan siviilit saamassa apua – kapinallisryhmien erimielisyydet viivästyttävät evakuoinnin toteuttamista

Lähteet: Reuters, AFP, AP