Kuusi kuoli polttopulloiskussa Etelä-Afrikassa – kaksi kaivostyöläiseksi naamioitunutta teki iskun

Tulipalossa loukkaantui paikallismedian mukaan ainakin 28 ihmistä.

Etelä-Afrikka
Driekop merkittynä kartalle.
Isku tehtiin Driekopissa Limpopon alueella maan pohjoisosassa.Google

Kuusi ihmistä kuoli ja useita loukkaantui polttopulloiskussa kaivostyöläisten bussiin, kertoi Etelä-Afrikan kaivostyöläisiä edustava liitto tiistaina. Liiton tiedottajan mukaan iskun syytä ei tiedetä.

Eteläafrikkalaisen uutissivuston (siirryt toiseen palveluun) mukaan poliisi kertoi, että kaksi kaivostyöläisiksi naamioitunutta henkilöä oli sytyttänyt bussin palamaan ja paennut paikalta. Bussinkuljettaja ja lähes 40 matkustajaa olivat paenneet bussin ikkunoiden kautta. Iskussa loukkaantui ainakin 28 kaivostyöläistä. Heidät vietiin sairaalaan.

Bussissa oli ollut Modikwa Platinum Mine -kaivoksen työntekijöitä, jotka olivat olleet kotimatkalla yövuorosta. Kaivoksella toimivat African Rainbow Minerals (ARM) ja Anglo American Platinum (Amplats) -yhtiöt.

Isku tehtiin Driekopissa Limpopon alueella maan pohjoisosassa. Poliisi etsii tekijöitä.

ARM ilmoitti tiistaina, että kaivostyöt keskeytetään kaivosmiesten kuolemantapauksen vuoksi.

Etelä-Afrikka on maailman suurimpia platinan tuottajamaita. Maassa on tasaisin väliajoin väkivaltaisuuksia. Paikallisväestö on vaatinut kaivosyhtiöiltä viime vuosina esimerkiksi työtä ja parempia korvauksia.

Lähteet: Reuters, AFP