Asuntolainoja otetaan nyt keskimäärin 20 vuoden maksuajalla – Muutamalla prosentilla yli 26 vuoden maksuaika

Suurimmassa osassa uusista asuntolainoista maksuaika oli noin 25 vuotta.

asuntolainat
Asuntonäyttö.
Tiina Jutila / Yle

Alkuvuosi on ollut vilkas asuntolainamarkkinoilla, kertoo Suomen Pankki (siirryt toiseen palveluun). Laina-ajat ovat pidentyneet: keskimääräinen maksuaika nousi helmikuussa 20 vuoteen ensimmäistä kertaa tällä vuosikymmenellä.

Suurimmassa osassa uusista lainoista, lähes puolessa, maksuaika oli noin 25 vuotta. Kolme prosenttia lainoista oli yli 26 vuoden pituisia.

Laina-aikojen pidentyminen alkoi vuodesta 2013, jolloin ne olivat keskimäärin 18 vuotta.

Uusien asuntolainojen keskikorko oli 0,94 %.

Uusia asuntolainoja nostettiin tammikuussa yli 1,3 miljardin euron edestä ja helmikuussa lähes 1,4 miljardin euron verran. Määrät olivat hieman suurempia kuin viime vuoden alussa.

Kotitalouksien asuntolainakanta nousi helmikuun lopulla lähes 96 miljardiin euroon. Se oli pari prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.