Oulun yliopistolle miljoonapotti lääketieteen koulutuksen kehittämiseen

Oulun yliopisto vetää valtakunnallista hanketta, jossa luodaan uudenlaisia oppimisympäristöjä ja yhtenäistetään alan opetusta.

Oulu
lääkäri tabletilla
AOP

Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan koordinoima hanke sai rahoitusta yli 3,2 miljoonaa euroa.

Hankkeen tavoitteena on luoda digitaalisia oppimisympäristöjä koko maahan lääketieteen ja hammaslääketieteen opetukseen, sekä yhtenäistää alan opetusta.

– On tärkeää, että tulevaisuuden lääkärit ja hammaslääkärit sekä opettajat osaavat käyttää ja ymmärtävät terveysteknologiaa, mutta ymmärtävät myös sen rajoitteet. Maailma muuttuu sähköiseksi, Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Anne Remes kertoo.

– Hanke on lääketieteelliselle tiedekunnalle tärkeä, Remes jatkaa.

Hankkeessa ovat mukana kaikki Suomen lääketieteelliset tiedekunnat sekä alojen isoimmat tieteelliset järjestöt. Oulun yliopistolla on kuitenkin vetovastuu hankkeesta.

Hanke käynnistyy tämän vuoden aikana.