Poliisi sai valmiiksi Porvoon pikkutytön murhatutkinnan – viranomaisia ei epäillä laiminlyönneistä

Poliisin mukaan esiin ei tullut seikkoja, joiden perusteella mitään viranomaista tulisi epäillä laiminlyönnistä.

puukotus
Porvoon lapsipuukotuksesta epäillyn miehen vangitsemisoikeudenkäynti 16.11.2017.
Porvoon lapsipuukotuksesta epäillyn miehen vangitsemisoikeudenkäynti 16.11.2017.Outi Pukkila / Yle

Porvoossa marraskuussa tapahtuneen pikkutytön kuolemaan johtaneen puukotuksen esitutkinta on valmistunut, kertoo poliisi.

Esitutkinnan yhteydessä selvitettiin mahdollisia puutteita viranomaisten toiminnassa perheen asioiden hoidossa.

Poliisi kertoo nyt, ettei esiin tullut seikkoja, joiden perusteella mitään viranomaista tulisi epäillä laiminlyönnistä.

Kolmivuotiaan tyttärensä puukottanutta miestä vastaan on nostettu syyte murhasta. Syyttäjänvirasto kertoi aiemmin, että epäilty on tunnustanut poliisille aiheuttaneensa lapsen kuoleman.

Vanhemmilla oli meneillään kiista huoltajuudesta.

Lue myös:

Porvoossa lapsensa puukotuksesta epäiltyä miestä syytetään murhasta

HS: Kolmivuotiaan tyttärensä murhasta Porvoossa epäilty mies mielentilatutkimukseen

Oikeuspsykiatri Porvoon puukotuksesta: "Tämäntyyppinen lapsisurma on äärimmäinen ja poikkeuksellinen teko"