Entisestä sotilasjohtajasta Sierra Leonen uusi presidentti

Julius Maada Bio sai vaalien toisella kierroksella lähes 52 prosenttia annetuista äänistä.

Sierra Leone
Oppositiojohtaja Julius Maada Bion kannattajat juhlivat Sierra Leonen pääkaupungissa Freetownissa ehdokkaansa voittoa.
Oppositiojohtaja Julius Maada Bion kannattajat juhlivat Sierra Leonen pääkaupungissa Freetownissa ehdokkaansa voittoa.Ernest Henry / EPA

Oppositiojohtaja Julius Maada Bio on valittu Sierra Leonen uudeksi presidentiksi. Bio voitti presidentinvaalien toisen kierroksen saatuaan 51,8 prosenttia äänistä, länsiafrikkalaisen maan vaalilautakunta kertoo.

Bio ja varapresidentti Mohamed Juldeh Jalloh astuivat virkaan vain muutamia tunteja vaalituloksen julistamisen jälkeen.

Lauantaina pidetyissä vaaleissa Sierra Leonen kansanpuoluetta (SLPP:tä) edustanut entinen kenraali Bio kukisti maata hallitsevan All People’s Congress -puolueen Samura Kamaran, joka sai 48,2 prosenttia annetuista äänistä.

Kyseessä on toinen kerta, kun Bio pyrki maan presidentiksi. Vuonna 2012 hän hävisi vaalit maan silloiselle istuvalle presidentille Ernest Bai Koromalle.

Presidentinvaalit sujuivat seitsemän miljoonan asukkaan Sierra Leonessa kireissä tunnelmissa. Vaalien toisen kierroksen järjestämistä lykättiin, sillä hallitseva puolue oli tehnyt oikeudelle valituksen vaalivilpistä ensimmäisellä kierroksella.

Viime viikolla maan korkein oikeus kuitenkin katsoi, ettei vaalien siirtämiselle ole perusteita ja salli toisen kierroksen järjestämisen.

Vaalilautakunnan mukaan äänestysprosentti presidentivaalien toisella kierroksella oli 81 prosenttia.

Lue lisää Ylen juttuja Sierra Leonesta:

Suomi, sisu ja Sierra Leone

Vuori romahti Bockarien kodin päälle – Ilmastonmuutos voimistaa Sierra Leonen rankkasateita, mutta olisiko kerrostaloissa köyhien pelastus?

Aiheesta muualla:

Opposition candidate Julius Maada Bio wins Sierra Leone presidential runoff (Official) (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AP, Reuters