Aavekaupunki tervehtii turisteja Vaasassa – Wasalandian raunioiden kohtalo on edelleen täysin auki

Vuokraloukussa oleva huvipuistoyhtiö on neuvotellut vuosia sopimuksen purkamisesta kaupungin kanssa. Yrittäjien suunnitelmat uuden Craft Park -teemapuiston perustamisesta on haudattu lopullisesti.

huvipuistot
Wasalandian tukkijoki lumisessa maisemassa
Antti Haavisto / Yle

Wasalandian seinät seisovat paikallaan noin kolme vuotta huvipuiston sulkemisen jälkeen. Reunojen yli näkyy vielä tuttuja rakenteita huvipuiston ajoilta. Laitteet on myyty muihin huvipuistoihin. Ainoastaan 30 vuotta sitten pystytetty tukkijoki on edelleen paikallaan.

– Ei se kovin kauniilta näytä. Isoja, tyhjiä rakennuksia ja aidat repsottavat. Se on vähän aavemainen, toteaa Vaasan kaupungingeodeetti Osmo Ovaska.

Wasalandia sulki ovensa lopullisesti vuonna 2015. Espanjalaisomistaja Aspro Parksin suomalaisyhtiö Puuharyhmä on siitä asti neuvotellut Vaasan kaupungin kanssa vuokrasopimuksen purkamisesta.

– Tämä ei ole hyvä tilanne meille eikä Vaasalle. Vuokrasta koituu joka vuosi miinusta. Sen lisäksi maksamme alueen vartioinnista, peruslämmöstä ja jonkin verran sähköstäkin, kertoo Puuharyhmään kuuluvan Tropiclandian ja TOP Camping Vaasan puistonjohtaja Tuomas Luukkonen.

Vuokrasopimus ulottuu vuoteen 2035 asti. Sen arvo on kymmeniä tuhansia euroja vuodessa.

– Sopimusta tehdessä ei ajateltu toiminnan loppumista. Näin pitkiä sopimuksia ei varmasti tänä päivänä tehdäkään, Luukkonen tuumaa.

Wasalandian kummitustalon ulkoasu ja muita entisen huvipuiston rakenteita
Entisen kummituslinnan tiloihin suunniteltiin panimoa.Antti Haavisto / Yle

Kuka siivoaa jäljet?

Neuvottelut vuokrasopimuksen purkamisesta ovat kiihtyneet tämän vuoden puolella. Kaupungin ja Puuharyhmän edustajat ovat tavanneet jo muutaman kerran. Sopua ei ole silti syntynyt.

– Neuvottelemme erilaisten vaihtoehtojen pohjalta, millä ehdoilla sopimus voidaan purkaa. Alue pitää saada siedettävään kuntoon, sanoo Ovaska.

Hän on ollut neuvotteluissa mukana kaupungin edustajana.

– Joko kaupunki siivoaa jäljet tai sitten vuokralainen tekee sen. Yleensä kun vuokrasopimus päättyy, vuokralainen jättää paikat sellaiseen kuntoon, jossa ne alkujaankin olivat.

Ovaskan mukaan osa rakennuskannasta voisi olla vielä käyttökelpoista. Suurin osa huvipuiston rakenteista on tullut tiensä päähän, mutta esimerkiksi toimistot on rakennettu muita osia kestävämmiksi.

– Rakenteita on aika paljon. Alueen palauttaminen tasaiseksi kentäksi maksaisi satoja tuhansia euroja, Ovaska arvioi.

Wasalandian entinen lännenkylä
Villin lännen kylä on autioitunut.Antti Haavisto / Yle

Craft Parkilla oli rahoitus toiminnan aloittamiseen

Vielä viime vuonna Wasalandialle yritettiin saada uutta käyttöä. Ryhmä yrittäjiä oli perustamassa elämyspuistoa, johon oli tulossa muun muassa panimo, panimoalan koulutusta ja lähiruokaravintola. Craft Park -nimellä kulkenut hanke neuvotteli Puuharyhmän kanssa tilojen lunastamisesta. Puuharyhmän Tuomas Luukkosen mukaan kauppahinnasta ei päästy sopuun.

Craft Parkin rahoitukseksi järjestettiin muun muassa osakeanti, mutta se ei ottanut tuulta alleen. Craft Parkin toimitusjohtajana toiminut Tommi Kypärä sanoo, että rahoitus olisi kuitenkin järjestynyt sijoittajien avulla.

– Saimme ulkomailta sijoittajia sen verran, että olisimme päässeet alkuun. Osakeannin floppaaminen sai kuitenkin miettimään, että kannattaako tätä tehdä. Halusimme paikasta yhteisöllisen puiston, jonka kaupunkilaiset olisivat itse omistaneet.

Wasalandian entisessä aulassa on paljon romua
Vaskiluodon sillan puoleinen sisäänkäynti on täyttynyt romulla.Antti Haavisto / Yle

Kypärä kertoo, että Wasalandian tiloista neuvoteltiin silti vielä loppuvuodesta. Nyt hanke on haudattu lopullisesti.

– Aikaikkuna sulkeutui lumen tulon myötä. Rakennukset ovat niin huonossa kunnossa, että korjaukset olisi pitänyt tehdä ennen talvea. Meillä oli eriäviä näkemyksiä kauppasopimuksesta, muun muassa siitä, mitä irtaimistoa sinne olisi jäänyt meidän käyttöön.

Sopimuksessa oli myös kilpailukieltoa koskeva pykälä, jonka tulkitseminen huolestutti Craft Parkin väkeä. Pykälän mukaan Craft Park ei olisi saanut kilpailla Puuharyhmän omistuksessa olevan Tropiclandia-kylpylän kanssa.

Craft Park olisi vaatinut lopulta miljoonien satsaukset. Korjausten lisäksi olisi pitänyt rakentaa uutta. Myös purku-urakan hintaa ehdittiin selvitellä. Se olisi Kypärän mukaan ollut 650 000 euroa.

Hylätty jäätelökioski Wasalandiassa
Antti Haavisto / Yle

Hyviä ideoita otetaan vastaan

Osmo Ovaska sanoo, että Wasalandian jäänteiden kohtalo pyritään ratkaisemaan kevään aikana. Hän uskoo, että vuokrasopimuksen purkamisesta päästään sopuun viimeistään jossain vaiheessa kuluvaa vuotta. Myös kaupunkilaiset patistavat virkamiehiä ratkaisujen tekemiseen.

– Ihmiset kyselevät, miksi se on sellaisessa kunnossa. Onhan se ikävää, että keskeinen alue on joutokäytössä, ja se on esimerkiksi ensimmäisenä laivaturisteja vastassa. Kaupunki saa toki vuokratuloja, mutta tarkoitus olisi, että alueesta olisi jotain iloa kaupunkilaisille.

Alueen jatkokäytölle ei ole olemassa suunnitelmia. Kaupunki on aloittamassa uuden osayleiskaavan laatimisen lähes koko Vaskiluodon saaren alueelle.

– Samassa yhteydessä tullaan miettimään Wasalandian alueen käyttöä. Tulemme pitämään yleisötilaisuuksia, joissa voi esittää ideoita.

11.4. klo 8:52 Juttua on muokattu: Tuomas Luukkosen titteli on korjattu.