Lintujen kevätmuutto on myöhässä, mutta käynnissä

Lintujen kevätmuutto on viivästynyt viikkoja kylmän sään vuoksi. Esimerkiksi Vaasan korkeudella oli viime vuonna tähän aikaan muutto jo kovassa käynnissä, mutta nyt havaintoja on vasta muutamista joutsenista.

muuttolinnut
Ari Lähteenpää tarkkailee taivaalle, josko näkyisi lintuja
Terhi Varjonen / Yle

Vaasalainen lintuharrastaja Ari Lähteenpää nostaa kiikarit silmilleen ja tähyilee taivaalle. Söderfjärdenin lintutornilta käsin on havaittavissa vain muutama joutsen, muutama hanhi ja puluparvi. Ainoastaan keltasirkku lennähtää taivaalla. Muutoin on kovin tyhjää.

– Jos vertaa vuodentakaiseen, niin tällä samalla paikalla oli 800 kurkea, 1500 hanhea ja joutsenta. Kyllä nyt on autiota, Lähteenpää toteaa.

Lintuharrastajille myöhäinen kevät tietää turhautumista, kun muuttavia lintuja ei pääse ihailemaan. Kylmä ilma pidättelee vielä lintuja.

– Nämä linnut, jotka tulevat aikaisin keväällä, niin ovat niin sanottuja säämuuttajia. Ne seuraa sitä lämpötilaa ja lumitilannetta, jonka mukaan ne sitten siirtyvät aina pohjoisemmaksi, kunhan olosuhteet tulevat suotuisimmiksi, Lähteenpää kertoo.

Lintuharrastaja Ari Lähteenpään mukaan kevät on ollut hyvin poikkeuksellinen. Hänellä ei ole muistikuvia, että kevätmuutto olisi myöhästynyt näin paljon.

– Ei tämä kevät varmasti maailmanennätys ole, mutta ei tämä keväinen vaihteluväli yleensä ole ollut aivan näin suuri suuri, kertoo aktiivinen lintuharrastaja Ari Lähteenpää.

Joutsenia yöpymispaikallaanLiminganlahden jäällä, taustalla myös nuori merikotka 18.4.2017.
Risto Degerman / Yle

Birdlife: Runsaat lumimäärät houkuttelevat lintuja pihapiireihin

Lintujen kevätmuutto on Etelä-Suomessa jo käynnistynyt hitaasti. Birdlifen mukaan Suomeen on muuttanut muun muassa töyhtöhyyppiä, kiuruja ja sepelkyyhkyjä. Pohjoisin kiuru lensi jo Tornioon asti ja pohjoisin töyhtöhyyppä havaittiin Nivalassa.

Kylmät yöt hidastavat vielä erityisesti vesilintujen ja rastaiden muuttoa. Esimerkiksi punakylki- ja laulurastaita on saapunut Suomeen vain kourallinen. Hyvin vähissä ovat myös esimerkiksi västäräkit ja punarinnat.

Talven ja kevään raja kulkee tällä hetkellä viitisenkymmentä kilometriä Vaasasta etelään. Muun muassa Kristiinankaupungin Siipyyssä on jo runsaasti joutsenia, hanhia ja töyhtöhyyppiäkin. Lähteenpää uskoo, että kyse on vain päivistä, että linnut saapuvat myös Vaasan korkeudelle.

Suomen Birdlifesta uskotaan, että kevätmuutto pääsee nyt kunnolla vauhtiin yöpakkasten loputtua. Runsaan lumen vuoksi ruokailupaikkoja linnuille on kuitenkin vähän, joten monet kääntyvät vielä takaisin tai hakeutuvat pihojen ruokapaikoille aterioimaan. Myös Lähteenpää on havainnut perääntyneitä lintuja.

– Olin pari päivää sitten Kristiinankaupungissa ja näin siellä töyhtöhyyppiä ja ne muuttivat etelään. Se on tyypillinen lintu, joka osaa seurata säätiloja. Se muuttaa muuttosuuntaansa hetkeksi aikaa ja menee paremmille paikoille, Lähteenpää sanoo.

Töyhtöhyyppä taivaalla.
Raine Martikainen

Ei suuria vaikutuksia pesimiseen

Kuinka käy sitten pesinnän? Lähteenpää uskoo, että myöhäisellä keväällä on myös vaikutuksia pesintään, ei kylläkään dramaattisesti.

– Nämä linnut, jotka tulevat myöhemmin keväällä ja ovat hyönteissyöjiä, niin ne eivät seuraa sääolosuhteita, vaan ne vain tulevat. Ei tämä kuitenkaan mikään takatalvi ole sään puolesta.

Mikä lintu on Ari Lähteenpäälle merkki, että kevät on alkanut?

– Kyllä se laulujoutsen on, joka herättää kaikkein eniten tuntemuksia. Myös naurulokki on myös sellainen.