Parrakkaat miehet joutuvat kestämään ikävää piikittelyä töissä: "Tervehdys oli joka kerta ISIS-tyyliin allahu akbar"

Syöminen parran kanssa on usein sotkuista, se jää paikkoihin kiinni ja työkavereilta tulee rajua kuittailua. Silti moni mies luopuisi parrasta vain pakon edessä.

parta
parta
Jaakko Mäntymaa / Yle

41-vuotias Joni Tähti on tottunut siihen, että grillillä tai pikaruokaravintolassa käynnin jälkeen on suunnattava pesemään parta. Pahimpia sotkijoita ovat hampurilaiset.

– Majoneesit ja kastikkeet tursuavat sieltä välistä väkisinkin parralle. Minun partani ei ole edes kovin pitkä. Voin kuvitella tilanteen sellaisella, jolla parta roikkuu polvissa asti, Tähti sanoo.

Toinen ongelmallinen syötävä on lihapiirakka, joka on täytetty väärässä järjestyksessä. Haminassa asuva Tähti sanoo tietävänsä vain yhden grillin, jossa lihapiirakka osataan täyttää oikein.

– Jos nakit on laitettu ensin ja lisukkeet päälle, ne tulevat rinnuksille. Lisäksi se nakkireuna on aika kuivaa syötävää. On yllättävän tärkeää, missä vaiheessa sen nakin survaisee piirakkaan. Kun mausteet laittaa ensin, ne menevät tasaisesti ympäri lihapiirakkaa.

On yllättävän tärkeää, missä vaiheessa sen nakin survaisee piirakkaan.

Joni Tähti

Samanlaisia kokemuksia on suurella osalla parrakkaista miehistä. Jotkut Suomen Parrakkaat -yhteisön jäsenet kertovat Facebookissa, että grilliruuan syöminen ja hampurilaisravintoloissa käyminen on vähentynyt tai jopa loppunut kokonaan.

"Parran, tai suun yli tulevien viiksien vuoksi olen luopunut julkisilla paikoilla syömisestä enkä kärsi siitä mitenkään."

"Lopetin hampurilaisten syömisen puoli vuotta sitten. Välillä kiroan kuontalon syvimpään helvettiin."

"Grilliruokaa ja hampurilaisia tulee välteltyä yleisillä paikoilla kuten myös huoltoaseman sämpylöitä. Tahtoo majoneesit ja lisukkeet levitä ympäriinsä."

Viiksikarva jumissa

Parrakkailla on ongelmia muidenkin ruokien kanssa. Grilliruuan ohella pahimpia sotkijoita ovat keitot, jäätelö, jugurtit ja munkit. Varsinkin viiksiin tarttuu miesten mukaan lähes kaikki. Joskus syöminen tai juominen jopa sattuu.

"Yhden viiksikarvan jääminen tölkin klipsin väliin. Voi ihme, miten se osaa vihlaista selkärankaan asti."

"Joskus kiskoin kurkkuun menemässä olevan karvan, vain huomatakseni että sehän on edelleen ylähuulessa kiinni."

Pulmista huolimatta parta on monelle miehelle niin suuri osa identiteettiä, että he näkevät sen eteen paljon mielellään vaivaa – mutta joutuvat kestämään myös rankkaa arvostelua.

Asiakas syö hampurilaista ABC-huoltoasemaketjun ravintolassa.
YLE

Usein kommentoijat eivät tarkoita pahaa, mutta parran omistajaa kuittailu harmittaa.

"Olen todella loppu jatkuvaan joulupukitteluun, väsyneisiin ISIS-kommentteihin ym. ”hauskoihin” heittoihin. Kun sitä kuuntelee tarpeeksi ja jatkuvasti, se alkaa vituttaa."

"IT-alalla muhkeaa partaa kavahdetaan. Puheet ja vitsit aiheesta viittaavat tähän. Kyllä jonkun ISIS-vitsin sai päivän aikana usein kuulla. Myöskin helvetin perkeleeksi on haukuttu useasti."

"Huutelijat lopettivat töissä huutelut, kun aloin aina töihin tullessa sanomaan kaikille, että salaam aleikum." (Muslimien tervehdys)

"Yhdelle työkaverille jouduin tuossa alkuviikosta lyömään jauhot suuhun, kun joka kerta tavatessa tervehdys oli (ISIS-tyyliin) ”allahu akbar”. Vastasin hänelle, etten minäkään hänen ylipainoaan ole ennen kommentoinut, mutta voisi hänkin aika tavalla laihduttaa."

Kun parta lisää maskuliinisuutta, muut miehet yrittävät pärjätä kilpailussa kohdistamalla kommenttinsa siihen.

Markus J. Rantala

Miesten mukaan yleistä on myös uskontoon liittyvä herjaaminen ja se, että parrakkaita haukutaan moottoripyöräkerhon tai rikollisjärjestön jäseniksi. Miehet ihmettelevät, miksi parta tuntuu olevan hyväksyttävä syy arvostella toisen ulkonäköä.

“Olen kysynyt huutelijoilta, miksi partaa saa niin vapaasti arvostella ja herjata. Kuulemma sen takia, koska sen on itse kasvattanut ja siihen pystyy itse vaikuttamaan. Ylipainoonkin useimmissa tapauksissa ihminen pystyy itse vaikuttamaan, mutta ei se silti kuulu hyviin käytöstapoihin siitä alkaa ensimmäisenä toiselle ilkkumaan.”

Ulkonäkökilpailua

Evoluutiobiologian dosentti Markus J. Rantala muistuttaa, että useiden tutkimusten mukaan naiset suosivat parinvalinnassa parrakkaita miehiä ja parrakas mies arvioidaan maskuliinisemmaksi kuin parraton. Parrattomien taholta tuleva piikittely voikin liittyä ulkonäkökilpailuun.

– Kun parta lisää maskuliinisuutta, muut miehet yrittävät pärjätä kilpailussa kohdistamalla kommenttinsa siihen. Asia on helppo ymmärtää, kun katsoo miten naiset kilpailevat keskenään haukkumalla toisiaan lihaviksi, Rantala sanoo.

Joni Tähti
Joni Tähden mielestä on parran kannalta erittäin tärkeää, missä järjestyksessä grilliannos rakennetaan.Joni Tähti

Toisaalta parrattomien kannattaisi pitää mölyt mahassaan. Parrattomien naissaumat näyttävät nimittäin ainakin tutkimuksissa paranevan sitä mukaa, mitä enemmän naisten ympärillä pyörii parrakkaita miehiä.

– Kun naisille on näytetty useita kuvia parrakkaista miehistä ja sen jälkeen parraton, he antoivat paremmat arvosanat parrattomalle. Sama tapahtui toisinpäin. Naiset näyttävät suosivan sitä, mitä on vähemmän tarjolla, Rantala toteaa.

"Parta maksoi työpaikan"

Kiusaamisesta ja syömisen aiheuttamista hankaluuksista huolimatta miehet eivät ajattele, että joutuisivat tekemään partansa vuoksi jonkinlaisia uhrauksia. Tai jos joutuvat, ne tehdään.

“En tee uhrauksia. Parta on miehekäs ja karismaattinen. Se on osa minua, ja pidän siitä ihan liikaa, jotta suostuisin sitä muokkaamaan tai leikkaamaan sen pois."

"En pidä tätä mitenkään riesana. Normaali rutiini aamuisin ennen töihin lähtöä, siinä missä muilla hiukset."

"Muutama vuosi sitten ajoin viimeksi kokonaan pois ja silloin vanhemman tyttären ollessa 1-vuotias hän järkyttyi niin paljon, että vieläkin alkaa itkemään, jos leikilläni sanon ajavani pois."

"Luovuin parrasta, kun parta jäi rälläkän väliin. Sitten kasvatin sen takaisin ja nykyään laitan parran paidan alle tai kiinnitän ponnarilla. En luovu enää ikinä."

"Porakone ja rälläkkä on napannut useamman kerran karvatupon mukaansa. Hitsatessa ollut naama liekeissä ym. Viime yönä heräsin, kun parta oli jäänyt tyynyn vetoketjun kiinni."

"Sairaalassa ei työnjohdon tasolla välitetty siististä muhkeasta parrasta. Sopimuksia uusittaessa ei sitten lykästänyt. Tähän voi olla tietysti muitakin syitä, mutta niitä en itse ole löytänyt. Voisin sanoa, että parta maksoi työpaikan. Mutta parta ja minä jatkamme yhdessä."

Sari Lampikari

Ravintolat ja grillit tulevat harvoin ajatelleeksi parrakkaita asiakkaita annoksia kootessaan. Isoissa pikaruokaketjuissa hampurilaiset täytetään yleensä samalla sapluunalla ravintolasta riippumatta.

Kastikkeen määrissä on kuitenkin isoja grilli- ja ketjukohtaisia eroja. Esimerkiksi Hesburgereista tutun kerroshampurilaisen väliin kastiketta tulee 33 grammaa, McDonald’sin BigMaciin 20 millilitraa.

Pienemmissä grilleissä kastiketta viljellään annoksiin ronskillakin otteella. Kahta grilliä E18-tiellä Porvoon kohdilla pyörittävä yrittäjä Jarmo Lehtomäki vierittää vastuuta parran sotkemisesta myös asiakkaalle.

– Jos haluaa kaikki mahdolliset täytteet, tavaraa tulee väkisinkin ja sisältö pursuilee. Tämä on tekninen kysymys ja helposti ratkaistavissa, kun asiakas ilmaisee, että vähemmän täytettä kiitos, Lehtomäki sanoo.

Hän myös muistuttaa, että sotkuinen syöminen on osa grilliruokakulttuuria. Grillin asiakas tietää tulevansa grillille eikä hienostoravintolaan.

– Sotkut kuuluvat siihen juttuun. Jos tilaa annoksen kaikilla sooseilla mukaan autoon, niin varmasti sotkee.

Lehtomäen mukaan ongelmia parran ja ruokailun yhteensovittamisessa vähentää myös se, että asiakas pitää partansa siistinä.

– Jos on joulupukin parta, niin ruokalista jää partaan riippumatta siitä, mitä syöt.

Lihapiirakka
Tommi Parkkinen / Yle

Parta kuriin tyttären Frozen-pampulalla

Koska parran katkaisu ei useinkaan tule kyseeseen, miehet ovat kehittäneet erinäisiä niksejä siistiin syömiseen. Moni on siirtynyt syömään jopa munkit veitsellä ja haarukalla, ja servetti on elinehto. Sotkemista voi välttää myös trimmaamalla ja vahaamalla viikset. Miehet myös kantavat kampaa tai harjaa mukanaan.

"Viikset taakse, soosit imien naamaan, nopea haukku. Tätä toistetaan kunnes hampurilainen on syöty. Ei tule sotkua juuri lainkaan!"

"Käytän miehekkäästi tyttären frozen-pompulaa, kun syön hampurilaisia muualla kuin kotona."

"Minulla on yleensä mukanani luottamustoimeen nimetty ”partavahti”. Tämä vahti voi olla työkaveri, opiskelutoveri tai vaikka oma puoliso. Partavahti asettautuu istumaan minua vastapäätä ja sapuskoinnin päätteeksi silmämääräisesti tarkistaa partani mahdollisten ruokajäämien varalta. Olen palkinnut partavahteja esim. kupposella kahvia tai tarjoamalla lähipubissa oluet silloin tällöin."