Yritystuista nousi kova jälkipyykki: Pekkarinen väläyttää energiaverotukien uudelleen käsittelyä

Yritystukityöryhmän puheenjohtajan Mauri Pekkarisen (kesk.) mukaan elinkeinoelämän 300 miljoonan euron energiaverotuet voidaan ottaa uudelleen käsittelyyn vielä tällä vaalikaudella.

yritystuet
Mauri Pekkarinen
Mauri Pekkarinen 5. huhtikuuta.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Paljon parjatun yritystukityöryhmän raportti luovutettiin elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.) aamupäivällä. Käytännössä työryhmä ei esitä juuri muuta kuin kriteerit tukien arvioimiseen ja kahden uuden työryhmän perustamista.

Pekkarisen mukaan kriteeristö on kuitenkin tärkeä työkalu mahdollisia tulevia uudistuksia varten.

– Onnistuttiin luomaan kriteeristö, jolla yritystukia voidan arvioida jatkossa, Pekkarinen sanoo.

Uusia toimia vielä tällä vaalikaudella

Pekkarisen mukaan yhtä hyvää ei ollut se, että parlamentaarinen työryhmä ei saanut päätöstä miljardiluokan yritystukien uudelleen suuntaamisesta. Rankasta arvostelusta huolimatta työryhmällä oli Pekkarisen mukaan tekemisen meininki.

Pekkarinen väläytti yllättäen tiedotustilaisuuden jälkeen, että ainakin elinkeinoelämän energiaverotukien kohdentaminen voitaisiin ottaa uudelleen käsittelyyn jo tällä hallituskaudella.

– Otetaan pois sellainen tuki, joka menee fossiilisten tukemiseen ja kohdennetaan se tuki esimerkiksi yritysten uudistamiseen, kansainvälistymiseen sekä myös sähköveron alentamiseen, Pekkarinen sanoo.

Hänen mukaansa olisi kestämätöntä, jos asiaa ei hoidettaisi vielä tämän vaalikauden aikana.

Pekkarisen mukaan uudelleen kohdennettava summa olisi 300 miljoonaa euroa.

– Kun Suomi esiintyy puhtaan energian maana, niin on aika erikoista, että tuetaan fossiilista energian tuotantoa verotuksella, hän selventää.

Pekkarisen mukaan sähköveron alentamisesta hyötyisivät myös pienet ja keskisuuret yritykset. Uudistuksen kaatumista kritisoitiin laajalti niin elinkeinoelämän kuin politiikan saralla.

Kylmää vettä niskaan, mutta odotetusti

– Oli se pettymys, koska me tehtiin ryhmässä kovasti töitä ja yritettiin, RKP:n kansanedustaja Mats Nylund sanoo.

Nylund olisi itse ollut valmis hyväksymään puheenjohtajan tekemän kompromissiesityksen.

Miljardiluokasta alkuun lähteneen hankkeen kaatuminen suututti vihreiden kansanedustajan Antero Vartian. Hänen mielestään myös työryhmän toiminta oli osin luokatonta.

Vartia muistuttaa, että edessä on hetki, jolloin joudutaan tekemään todellisia leikkauksia. Hän sanoo, että yritystuista on hankalampi leikata laman keskellä, joten säästöt pitäisi etsiä nyt.

Alijäämä valtiontaloudessa laman aikana tietää Vartian mukaan leikkauksia herkemmistä kohteista kuin yritystuet.

– Koulutuksesta, terveydenhuollosta ja sosiaaliturvasta, Vartia luettelee.

Pekkarinen puolestaan sanoo, että keskustelu työryhmässä oli ajoittain varsin värikästä.

– Eräiden työryhmän jäsenten toimesta ei oltu valmiita leikkaamaan mistään, mutta esiin nostettiin mielellään uusia tukia, hän sanoo.

Vartian mukaan vesittyminen ei sinällään ollut mikään ihme, koska mukana olivat sekä hallitus- että oppositiopuolueet. Mukana oli myös vahva edustus eri etujärjestöistä kuten Suomen Yrittäjät, Elinkeinoelämän keskusliitto, Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto ja Metsäteollisuus.

– Pohjimmiltaan kyse on siitä, että joltakin vietäisiin etuuksia pois, Poliitikoilta pitäisi löytyä rohkeutta tehdä päätöksiä, joista kaikki ihmiset eivät pidä, Vartia toteaa.