1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lähetystöt

Kiinan lähetystö muuttaa entisen huumeparonin lukaaliin Kolumbiassa – tarinat kertovat kultahanoista ja salatunneleista

Asunto kuului 1980-luvun kuuluisalle huumepomolle Gonzalo Rodríguez Gachalle.

lähetystöt
Bogotan kaupunkinäkymää
Puistonäkymä Kolumbian pääkaupungissa Bogotássa vuonna 2015.Mauricio Duenas Castaneda / EPA

Kiinan tulevassa Kolumbian-suurlähetystössä kerrotaan olleen salaisia tunneleita ja kultaisia hanoja. Lähetystö muuttaa edesmenneen huumepomon kotitaloon Kolumbian pääkaupungissa Bogotássa, raportoi muun muassa BBC Mundo (siirryt toiseen palveluun).

Gonzalo Rodríguez Gacha oli yksi Medellínin huumekartellin vaikutusvaltaisimpia johtajia 1980-luvulla. Kartellin tunnetuin päähahmo oli Pablo Escobar. Kolumbian armeija ampui Gachan kuoliaaksi vuonna 1989.

Kiinan valtio on hiljattain hankkinut tyhjillään olleen rakennuksen Kolumbian valtiolta. Kolumbialaislehti El Tiempon mukaan (siirryt toiseen palveluun)kauppahinta oli vajaat 50 000 miljoonaa Kolumbian pesoa eli vajaat 15 miljoonaa euroa.

Pinta-ala yli 5 400 neliötä

Talouslehti Forbes listasi Gachan (siirryt toiseen palveluun)ja Escobarin maailman rikkaimpien ihmisten joukkoon vuonna 1988. Gacha hankki Bogotán-asuntonsa 1980-luvun puolivälissä.

Pohjois-Bogotássa sijaitsevan tontin pinta-ala on yli 5400 neliömetriä. Kolmiovisessa rakennuksessa on runsaat 540 neliötä. Lehtien mukaan se on ränsistynyt vuosien saatossa.

BBC Mundon mukaan seinät on aikoinaan äänieristetty, jotta musiikki ei kuuluisi naapurustoon. Gacha piti erityisesti meksikolaisesta mariachi-kansanmusiikista, mistä syystä hän sai lempinimen "Meksikolainen".

Kolumbialaisviestinten mukaan lähetystöstä tulee eräs Kiinan suurimmista Latinalaisessa Amerikassa. El Tiempon mukaan myös esimerkiksi Ranska oli kiinnostunut tontista.

Lue lisää:

Netflix-sarja Narcos vetää matkailijoita huumeparoni Escobarin kotikaupunkiin – Entiset palkkatappajatkin opastavat turisteja

Kolumbian takamailta löytyy Finlandia, jossa huumebisnes kukoistaa – "Aseryhmät ovat siellä, missä raha liikkuu"

Kolumbian poliisi teki ennätysmäisen huumetakavarikon

Lue seuraavaksi