Analyysi: Kiinan ja Yhdysvaltain kauppakiistan nokitteluvauhti kovenee ja panokset kasvavat – Kuka hyppää ensimmäisenä, kun pelissä on kaksi isoa egoa?

Kiina vannoo taisteluvalmiutta mutta saattaa lopulta olla se joka taipuu ensin, kirjoittaa Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen.

Kauppasota
Donald J. Trump ja Xi Jinping.
Toistaiseksi ei tiedetä, selviääkö kädenväännön voittajaksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vai Kiinan presidentti Xi Jinping.Roman Pilipey / EPA

Peking. Elokuvassa Nuori kapinallinen on kohtaus, jossa nuoret ovat kokoontuneet yöllä kalliolle ottamaan mittaa kahden teinipojan kunniasta.

“Ajamme kohti kielekettä, ja se joka hyppää ensimmäisenä, on pelkuri”, sanoo Buzz Gunderson Jim Starkille, jota esittää aikansa nuorisoidoli James Dean.

Autot käynnistetään ja kisa alkaa.

Moni varmasti muistaa, miten kohtaus loppuu. Dean hyppää ulos ensimmäisenä. Mutta häviääkö hän?

Yhdysvaltain ja Kiinan tullikiistassa ollaan nyt vaiheessa, jossa moottorit ulvovat ja nopeusmittareiden viisarit kääntyvät kohti kaakkoa. Kuskit vilkuilevat toisiaan, mutta kumpikaan ei ole vielä tarttunut auton ovenkahvaan valmiina hyppäämään – ainakaan julkisesti.

Perjantaina presidentti Donald Trumpin kerrottiin suunnittelevan uusia tulleja kiinalaistuotteille. Ne koskisivat 100 miljardin dollarin arvosta kiinalaista tuontitavaraa.

Mikäli tullit käyvät toteen, nokitus olisi Trumpin toinen sen jälkeen, kun hän avasi pelin teräs- ja alumiinitulleilla kuukausi sitten. Kiina on vastannut joka kerta omilla vastatoimillaan.

Perjantaina Kiina sanoi olevansa valmis vastaamaan myös kolmannen kerran.

Kauppaministeriö sanoi Kiinan taistelevan tarvittaessa loppuun asti ja maksavan minkä tahansa hinnan puolustaakseen etujaan. Ministeriö toisti jo tutuksi tulleen kannan: Kiina ei halua mutta ei myöskään pelkää kauppasotaa.

Jos Yhdysvallat jatkaa protektionistisella linjallaan, Kiina taistelee vastaan, ministeriö tiedotti.

Taktiikka on ollut Kiinan käytössä koko kiistan ajan. Se on pyrkinyt pysyttelemään moraalisesti niskan päällä ja syyttänyt Yhdysvaltoja Maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöjen rikkomisesta.

Kiina jättää kertomatta totuuden toisen puolen: Se rajoittaa yhä monilla tavoilla ulkomaisten yritysten pääsyä markkinoilleen. Kiinan on myös syytetty rikkovan yhdysvaltalaisten yritysten immateriaalioikeuksia.

Kiinan mukaan kauppakiistan ajanlasku alkaa vasta Trumpin terästulleista. Sen mukaan sopan on keittänyt yksin Yhdysvallat.

Mutta mikäs siinä, Kiina sanoo ja julistaa selviävänsä kauppasodasta ehjin nahoin.

Todellisuus voi kuitenkin olla toinen. Taistelupuheista huolimatta Kiina arvostaa yli kaiken vakautta. Riski todellisesta kauppasodasta on sille tällä hetkellä liian suuri otettavaksi.

Vaikka Kiina tähtää tulleillaan Trumpin kannattajiin, ärsytysvaikutus voi olla liian hidas. Kiina on määränyt tullimaksuja maataloustuotteille, kuten soijapavuille, maissille ja sianlihalle, joita tuotetaan Trumpin kannatusalueilla.

Trumpilla saattaa kuitenkin olla liikaa poliittista itseluottamusta, jotta hän perääntyisi kauppakiistassa äänten menettämisen pelossa. Siksi ratkaisu ei löydy tätä kautta.

Nordean Kiinaan erikoistunut kansainvälisen talouden analyytikko Tuuli Koivu arvioi Ylelle puhelimessa, että sellainen löytyy vain, jos Kiina taipuu hieman Yhdysvaltoja enemmän.

Näin voikin jopa käydä.

Presidentti Xi Jinping saattaa laskea, että hänen on helpompi tehdä muutama myönnytys kuin kohdata täyden kauppasodan seuraukset.

Olennaista Xille on, että hän säilyttää näin tehdessään kasvonsa. Kotiyleisölle on annettava mielikuva, ettei Kiina taivu Yhdysvaltain painostuksen edessä.

Kiina on jo pitkään sanonut haluavansa avata markkinoitaan, ja Xi voisi käyttää tätä perusteluna myönnytyksilleen.

Kasvojen säilyttämisen näkökulmasta Xi on Trumpia edullisemmassa asemassa. Xin perusteluja ei kyseenalaistettaisi kotimaisessa mediassa.

Pekingiläisen Renmin yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Shi Yinhong arvioi South China Morning Post -lehdelle, (siirryt toiseen palveluun) että Kiina saattaakin olla valmis ennennäkemättömiin kompromisseihin.

Shi kuitenkin muistuttaa, että ongelmana voi olla se, kuinka suureksi Trumpin nälkä kasvaa, jos hän saa Kiina myönnytyksiä syödäkseen. Jos Kiina antaa periksi jossain, alkaako peli pian uudestaan?

Xi ei varmasti suostu toistamiseen narutettavaksi. Uusi kiista olisi luultavasti aiempaa rumempi.

Mutta onko Xin ja Trumpin pelkuripeli varsinaista kauppasotaa?

Nordean Koivun mukaan ei. Hän muistuttaa, että tullit koskevat vasta pientä osaa maiden välisestä kaupasta.

Trumpin teot myös ovat vielä kaukana hänen vaalikampanjan aikaisista ­puheistaan. Niissä väläyteltiin jopa 45 prosentin tulleja kaikille kiinalaistuotteille.

Koivu korostaa silti, että tilanne olisi pian saatava haltuun. Nokittelun luoma epävarmuus voi olla maailmantaloudelle tullejakin haitallisempaa.

Epävarmuutta lisää se, että Xi ja Trump ovat molemmat johtajia, joita on vaikea lukea. Xi antaa lausuntoja vain harvoin. Trump taas saattaa sanoa ja tehdä mitä vaan.

Tällä hetkellä yleisö katselee pelkurikisaa ajavan kaksikon autojen perävaloja sormet ristissä. Kaikki uskovat, että vaikka nyt näyttää pahalta, lopussa on kuitenkin pakko käydä hyvin.

Mutta kuten Nuoren kapinallisen nähneet muistavat, se ei pidä paikkaansa.

Buzz kestää pidempään, mutta syy ei ole rohkeus. Hänen takkinsa hiha on tarttunut auton ovenkahvaan eikä hän onnistu avaamaan ovea ajoissa.

Buzz voittaa kisan: hän ei ole pelkuri. Mutta hän syöksyy kielekkeeltä omaan tuhoonsa.

Lue myös:

Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodassa jälleen uusi käänne – Trumpin hallinto kaavailee tuontitullien laajentamista

Kiinan ja Yhdysvaltain tullinokittelusta lisäpotkua possuviennille Suomesta ja Euroopasta Kiinaan – kauppasotaa ei silti toivota

Kiina iskee heti uusilla vastatulleilla – listalla amerikkalaisia autoja, viskiä, tupakkaa ja soijapapuja

Trump jatkaa Kiinan ryöpyttämistä: Lisää tulleja tulossa kiinalaisille vaatteille ja elektroniikalle