Svenska Yle: Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen sai palautetta suoraan tanssijalta Kenneth Greven epäasiallisesta käytöksestä

Kansallisoopperan ja -baletin eläkkeelle jäänyt pääjohtaja Päivi Kärkkäinen on toistuvasti väittänyt, ettei häntä ole lähestytty suoraan nimellä Greven käytöstä koskevissa asioissa.

Kenneth Greve
Päivi Kärkkäinen
Päivi KärkkäinenSuomen kansallisooppera ja -baletti

Kansallisbaletin väistyvän taiteellisen johtajan, tanskalaisen Kenneth Greven, 49, ympärille noussut kohu on saanut uuden käänteen.

Kansallisbaletista tänä vuonna eläkkeelle jäänyt tanssija Riina Laurila, 44, kertoo Svenska Ylelle, että hän valitti nimellään talon johdolle Greven epäasiallisesta käytöksestä jo vuonna 2011. Laurilan mukaan asia lakaistiin maton alle.

Laurila esitti asiansa Päivi Kärkkäiselle, joka järjesti tapauksen johdosta keskustelutilaisuuden.

Kansallisbaletista vahvistetaan Svenska Ylelle, että paikalla olivat Kärkkäisen lisäksi Kenneth Greve, baletin työsuojeluvaltuutettu, turvallisuuspäällikkö ja luottamusmies. Kansallisbaletin mukaan keskustelusta kirjatussa muistiossa todettiin, ettei kyse ollut epäasiallisesta käytöksestä, vaan kyseessä oli normaali työnjohdollinen toimenpide.

Kärkkäinen vastasi Svenska Ylelle, ettei hänellä ole asiaan lisättävää.

Laurilalla on äänitys tallessa keskustelutilaisuudesta ja hän on purkanut tekstiksi koko tapahtuman sisällön.

Kansallisoopperan ja -baletin vuodenvaihteessa eläkkeelle jäänyt pääjohtaja Päivi Kärkkäinen on väittänyt toistuvasti julkisuudessa, ettei hän pystynyt puuttumaan Greven väitettyyn käytökseen, koska hän sai pääjohtajakaudellaan vain muutaman nimettömän yhteydenoton.

Juuri tämä väite sai Laurilan astumaan lopulta julkisuuteen.

– Olin järkyttynyt, kun luin Päivin (Kärkkäinen) sanoneen, että hän sai vain nimettömiä yhteydenottoja.

– Minulla on mustaa valkoisella siitä, että ainakin yksi ihminen on puuttunut tilanteeseen, Laurila sanoo.

Kansallisoopperan- ja baletin nykyinen johtaja Gita Kadambi on toistanut Kärkkäisen väitettä, viimeksi Yle Uutisten haastattelussa viime viikolla.

Riina Laurila
Riina LaurilaYle

”Greve ehdotti, että lähtisin pois”

Kansallisbaletista eläkkeelle jäänyt Laurila kertoo ottaneensa Kärkkäiseen alun perin yhteyttä koko tanssijakunnan puolesta. Greven käytös oli hermostuttanut useita tanssijakollegoita.

– Kansallisbaletissa on vaikenemisen kulttuuri, ongelmat lakaistaan maton alle, Laurila sanoo.

Hän uskalsi ottaa Greven käytöksen esille siksi, että Greve oli Laurilan mielestä ajanut hänet jo syrjään balettitanssijan tehtävistä.

Ongelmat olivat Laurilan mukaan alkaneet heti Greven tultua taloon vuonna 2008.

Laurila oli menossa tuolloin polvileikkaukseen, eikä tilanne miellyttänyt Greveä.

– Greve alkoi hyvin nopeasti keskustella siitä, millaisia vaihtoehtoja keksisimme sille, että voisin lähteä täältä pois, Laurila sanoo.

Laurila otti myös tämän asian esille pääjohtaja Kärkkäisen tapaamisessa vuonna 2011, mutta se ei johtanut mihinkään.

Laurilan mukaan Kärkkäinen julkaisi keskustelutilaisuuden jälkeen henkilökunnalle englanninkielisen tiedotteen, jossa todettiin, ettei Kansallisbaletissa ole tapahtunut kiusaamista.

Kansallisbaletin työilmapiiri kiristyi jo Kärkkäisen pääjohtajakauden alkupuolella.

Yle uutisoi jo vuonna 2010, että osa tanssijoista syytti Greveä mielivaltaisesta johtamistyylistä.

Kenneth Greve aloitti Kansallisbaletin taiteellisena johtajana elokuussa 2008. Hänet vapautettiin esimiestehtävistä viime viikolla.

Greven nimitti tehtävään Kansallisoopperan säätiön hallitus, jota johti Suomen Pankin entinen pääjohtaja Sirkka Hämäläinen.

Juttuun täydennetty 6.4.2018 klo 21.45 virke: Kansallisbaletin mukaan keskustelusta kirjatussa muistiossa todettiin, ettei kyse ollut epäasiallisesta käytöksestä, vaan kyseessä oli normaali työnjohdollinen toimenpide.

Lue myös:

Analyysi: Baletin johtamisongelmat olivat tiedossa jo vuosia sitten. Miksi niihin tartuttiin vasta nyt?

Kansallisoopperan entinen pääjohtaja Päivi Kärkkäinen: "Olen pettynyt, ettei kukaan aiemmin tullut nimellään kertomaan tapauksista"

Kansallisoopperan pääjohtaja Greve-kohusta: "Nyt on parempi rauhoittaa tilanne"

Kansallisbaletin johtaja Kenneth Greve vapautettu esimiestehtävistä epäasiallisen käytöksen vuoksi – jatkaa kautensa loppuun