Nuoret miehet liput tanassa Gazan ja Israelin rajalla, musta savu nousee – yrittääkö islamistijärjestö tulla väkisin rajan yli?

Mielenosoitukset levottomalla Gazan kaistaleen ja Israelin välisellä raja-alueella eivät ota laantuakseen.

Gazan kaista
miekkari
EPA

Tulipaloista nousee paksua mustaa savua.

Nuoria miehiä seisoo uhmakkaissa asennoissa kädet ilmaan kohotettuina. Moni on peittänyt kasvonsa.

Gazan kaistaleella valtaapitävä islamistinen Hamas organisoi tällä viikolla useita mielenosoituksia Israelin vastaiselle rajalle.

Pahimmillaan ne ovat yltyneet rajuiksi yhteenotoiksi, joissa vastakkain ovat siviilit ja Israelin armeija.

tulipalo
Väkijoukko sytytti tuleen rengaspinoja. Taivas peittyi mustaan savuun.EPA

AP:n mukaan pelkästään perjantaina on kuollut seitsemän ihmistä. AFP:n mukaan loukkaantuneita sairaaloihin ja terveyskeskuksiin on viety jo yli 400. AP:n mukaan loukkaantuneita olisi lähemmäs kolme sataa.

Koolla on ollut tuhansia ihmisiä, kaikkiaan viikon aikana on kuollut ainakin 25 ihmistä.

Hamas ei kuitenkaan aio luovuttaa. Sen johtajien mukaan mielenosoitukset tulevat jatkumaan viikkoja.

Israel pelkää, että Hamas yrittää mielenosoituksen varjolla tulla rajan yli ja se on varoittanut mielenosoittajia seurauksista.

Protestoijien joukossa muutama nähtiin sytyttelemässä tuleen rengaspinoja. Israelin joukot vastasivat tulipalojen sytyttämiseen vesitykein ja ampumalla kyynelkaasua ja kumiluoteja.

savua
Israel pelkää, että Hamas käyttää mielenosoituksia hyväkseen ja yrittää tulla väkisin rajan yli. Armeijan edustajan mukaan väkijoukko salakuljetti rajan tuntumaan räjähteitä savuverhon suojassa.EPA

Israelin armeijan edustajan mukaan mielenosoittajat salakuljettivat savun turvin useita räjähteitä. Myös raja-aidan yli yrittäneitä on ollut. Armeijan joukot toivat paikalle valtavan tuulettimen hälventämään savuverhoa.

Perjantaina nähtiin merkkejä siitä, että osa Gazan puolella olevista hivuttautui pikkuhiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi raja-aitaa.

Väkijoukossa vieraillut Hamas-johtaja otettiin vastaan sankarina. Hänet ympäröinyt väkijoukko huusi lähtevänsä Jerusalemiin, miljoonien marttyyreiden joukkoon.

Kädet ilmassa
Hamasin johtaja otettiin vastaan sankarina.EPA

Hamasin johtaja kertoi väkijoukolle, että maailma voi odottaa hetkeä, jolloin "murramme raja-aidat ja menemme rukoilemaan Al-Aqsa -moskeijaan."

Kyse on ilmeisesti ensimmäisestä kerrasta, kun Hamas kertoo suoraan aikeistaan ylittää raja.

Israel taas on vakuuttanut, että se ei tule sallimaan sellaista mistään hinnasta.

Päivitetty kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä kello 22:34.

Lähteet: AP, AFP