“Kahdeksan kaveriani on poliisitutkinnassa” – Katalonian itsenäisyysliikkeen aktiivit varovat askeliaan

Osa Katalonian itsenäisyysaktivisteista kieltäytyy Ylen haastattelusta. He pelkäävät joutuvansa poliisin kynsiin.

Katalonia
Marta Rosique
Marta Rosique on Katalonian itsenäisyyttä ajavan opiskelijajärjestön puhemies Barcelonassa.Antti Kuronen / Yle

BARCELONA Katalonian itsenäisyysäänestyksen jälkeen yliopistoaktiivi Marta Rosique järjesti mielenosoituksen Barcelonan rautatieasemalla. Suuri ryhmä nuoria istahti Madridiin menevän junan raiteille.

– Halusimme saada Madridin huomion, Marta kertoo lähes puoli vuotta myöhemmin.

Silloin itsenäisyysliike oli voimiensa tunnossa. Yksi opiskelijamielenosoituksista keräsi ennätykselliset yli 70 000 osallistuja.

Nyt on hiljaisempaa, yksi syy on huoli oikeustoimista.

Kahdeksan Martan juna-asemalla järjestettyyn mielenilmaukseen osallistuneista ystävistä on tällä hetkellä tutkinnan kohteena, ja he voivat joutua oikeuteen.

– Tiedän, että minäkin olen Espanjan poliisin kiinnostuksen kohde, vaikka ei minulla tähän mennessä ole ollut mitään ongelmia, Marta sanoo.

Aktivistikomiteat välttävät julkisuutta

Viime kuukausina epävirallisesti järjestätytyneet, niin kutsutut komiteat (Comités de Defensa de la República), ovat vastanneet monista tempauksista. Kun entinen aluejohtaja Carles Puigdemont kiinniotettiin Saksassa, komiteat järjestivät tiesulkuja Barcelonan sisääntuloteillä.

Viime viikolla Espanjan syyttäjänvirasto ilmoitti ryhtyvänsä tiukkoihin oikeustoimiin komiteoita vastaan. Viime maanantaina mielenilmaukset lopetettiin.

Martan kaveri on aktiivinen yhdessä Barcelonan komiteoista. Hän ei halua antaa haastattelua, koska komiteat ovat pari päivää aiemmin päättäneet, etteivät he esiinny julkisuudessa. Se herättäisi viranomaisten kiinnostuksen, ja voisi johtaa oikeustoimiin, Martan kaveri kertoo.

Adria Alsina.
Adria Alsina on yksi Katalonian itsenäisyyttä ajavan Assemblea-järjestön puhemiehistä.Antti Kuronen / Yle

Espanjan valtio käyttää pelottelutaktiikkaa, sanoo aktivisti

Assemblea-järjestön kaksikerroksinen toimisto on tilava. Se on yksi suurimmista Katalonian itsenäisyyttä ajavista järjestöistä. Vuodesta 2011 lähtien se on ollut mukana järjestämässä Barcelonan suurmielenosoituksia.

Seinillä on kuvia Madridissa tutkintavankeudessa olevasta puheenjohtaja Jordi Sànchezista.

– Espanjan valtio pitää häntä panttivankina. Se on pelottelutaktiikka. He haluavat näyttää mitä tapahtuu, jos ajaa Katalonian itsenäisyyttä, sanoo Adria Alsina. Hän on yksi järjestön puhemiehistä.

Adrian puheessa toistuu jatkuvasti sana sorto. Näin puhuvat muutkin itsenäisyysaktivistit. Heidän mukaansa Espanjan keskushallinto on ryhtynyt vakaviin sortotoimenpiteisiin Kataloniassa, mutta myös muualla Espanjassa.

Adrian mukaan noin kaksisataa aluehallinnon virkamiestä on joko erotettu tai alennettu. Oikeustoimet seitsemääsataa pormestaria ja kunnanvaltuutettua vastaan jatkuvat.

Keltaiset nauhat parlamentin istuntosalissa ovat vangittujen katalaaniaktiivien symboleja.
Keltaiset nauhat ovat vangittujen katalaaniaktiivien symboli. Kymmenen korkea-arvoista poliitikkoa ja kansalaisaktiivia on tutkintavankeudessa Espanjassa.Antti Kuronen / Yle

Kymmenen korkean tason katalaanipoliitikkoa ja -aktivistia on tutkintavankeudessa.

– Tämä ongelma ei koske pelkästään Kataloniaa. Viime aikoina Espanjassa on jouduttu vankilaan myös kuninkaan halventamisesta. Kaksi rap-artistia sai kovat vankeustuomiot kuninkaan ja Espanjan halventamisesta.

Espanjan korkeimman oikeuden mukaan artistit lietsoivat lyriikoillaan terrorismia, joka on rikos Espanjassa.

– Espanja on luisumassa samanlaiseen rajoitettujen oikeuksien aikaan, joka vallitsi heti diktaattori Francon kuoleman jälkeen vuosina 1977-78. Tämä on kansanpuolueen tavoite. Äänistäjilleen he myyvät kansalaisoikeuksien rajoittamista välttämättömyytenä Katalonian ja Baskimaan separatismin sekä sosiaalisen liikehdinnän suitsimiseksi.

Jordi Sanchez on ollut pian puoli vuotta tutkintavankeudessa Madridissa.
Kansalaisaktivisti Jordi Sanchez on ollut pian puoli vuotta tutkintavankeudessa Madridissa. Hän on Assemblea-järjestön puheenjohtaja.Antti Kuronen / Yle

Assemblea-järjestön puheenjohtaja Jordi Sanchez on ollut tutkintavankeudessa pian puoli vuotta, jonka johdosta Kataloniaan ollaan järjestämässä suurmielenosoituksia. Muutoin toiminta on ollut varovaisempaa.

–Viime kuukaudet olemme eläneet eräänlaista suruaikaa. Itsenäisyyspuolustajat ovat olleet varovaisia. He näkivät kuinka heidän esimiehiään ja ystäviään joutui oikeuteen.

Adria Alsinan mukaan ihmiset ovat silti sitoutuneita itsenäisyysliikkeeseen. Rahallista tukea on ollut helppo saada. Ihmiset lahjoittivat yli 200 000 euroa parissa tunnissa, kun entinen aluehallinnon ministeri Clara Ponsati pyysi tukea oikeuskuluihin Skotlannissa.

Alueparlamentti valmistautuu nimeämään uuden aluejohtajan

Katalonian alueparlamenttia ympäröivä puisto on suljettu yleisöltä täysistunnon aikana. Syksyllä täällä järjestettiin suurmielenosoituksia, nyt alueelle päästetään vain ne joiden nimi on turvatarkastajien listassa.

Parlamenttisalissa keskustellaan aluejohtajan nimityksestä. Asiaa on vatvottu kuukausia, koska itsenäisyysmieliset haluavat nimittää yhden vankilassa tai ulkomailla olevista kansanedustajista.

Assemblea-järjestön vangittu puheenjohtaja Jordi Sànchez on vahva ehdokas. Häntä tuskin valitaan juridisista syistä, mutta tarkoitus onkin saada kansainvälistä julkisuutta.

– On häpeällistä, että puolet laillisesti valitusta hallituksestamme on vankilassa, loput maanpaossa, sanoo Assumpcio Lailla ja jatkaa. Se on häpeä kaikille oikeusvaltioille, myös EU:lle.

Assumpcio Lailla
Assumpcio Lailla, kristillisdemokraattien kansanedustaja Katalonian alueparlamentissa.Antti Kuronen / Yle

Kristillisdemokraattien alueparlamentin kansanedustajan mielestä on hyvä asia, että Espanjan luovutuspyyntöjä käsitellään eri puolilla Eurooppaa, muun muassa Saksassa, Belgiassa ja Skotlannissa.

– Se pakottaa Euroopan ottamaan kantaa tähän häpeälliseen tilanteeseen.

Saksan päätös olla luovuttamatta entistä aluejohtaja Carles Puigdemontia on Assumpcion mielestä merkittävä. Saksalainen tuomioistuimen tulkinnan mukaan Puigdemont ei ole osallistunut sen kaltaiseen väkivaltaan, josta kapinarikoksessa on kyse.

Assumpcion ei halua paljastaa käydäänkö Madridin ja Barcelonan välillä salaisia neuvotteluja. Hänen mukaansa konflikti on vain syvenemässä.

– Normaalissa maassa hallituksen uskoisi pyrkivän neuvotteluihin kiistassa, joka on jatkunut vuosikausia. Espanjan hallitus on silti kieltäytynyt neuvotteluista. Tämä osoittaa sen todellisen luonteen. Hallitus pyrkii ratkaisemaan ongelman voimatoimin.

Assumpcio Laillan mukaan Madridin ja Barcelonan välinen kiista on pattitilanteessa, ja se voi vain pahentua, ellei Madrid tule neuvottelupöytään.

Hän mielestään ainoa ulospääsy on ulkopuolisen välittäjän, EU:n, puuttuminen kiistaan.