1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjois-Korea

Pohjois-Korea sanoi sen nyt suoraan USA:lle: Olemme valmiit keskustelemaan ydinaseriisunnasta

Maiden viranomaiset eivät ole viime aikoina hiiskuneet yhteydenpidostaan.

Onnistunutta ydinkoetta juhlittiin lokakuussa 2006 Pyongsongin kaupungissa lähellä pääkaupunki Pyongyangia. Kuva: KCNA

Pohjois-Korea on sanonut Yhdysvalloille ensimmäistä kertaa olevansa valmis keskustelemaan Korean niemimaan riisumisesta ydinaseista. Pohjois-Korean mukaan keskustelut käytäisiin Kim Jong-unin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tapaamisessa.

USA:n ja Pohjois-Korean viranomaiset ovat viime aikoina olleet salaisessa yhteydenpidossa, jonka yhteydessä Pjongjang on välittänyt viestin halustaan järjestää tapaaminen. Tieto perustuu uutistoimisto Reutersin virkamieslähteisiin, jotka eivät halua henkilöllisyyttään julkisuuteen.

Tähän mennessä Washingtonissa on luotettu Etelä-Korean välittämään näkemykseen Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin aikeista ja tavoitteista.