Syyrian valtion tietotoimisto: Israel teki Tayfurin lentokenttäiskun

Armeijan edustajan antaman tiedon mukaan iskun hävittäjäkoneet kuuluivat Israelille.

Syyria
Kartta
Yle Uutisgrafiikka

Syyrian valtion median saaman tiedon mukaan 14 ihmisen hengen vaatineen iskun tekijä on Israel. Kuolonuhrien joukossa oli myös Iranin sotilaita. Venäjän armeija syytti jo aikaisemmin Homsin lähelle tehdyistä iskuista Israelia.

Syyrian valtion tietotoimiston mukaan kaksi Israelin F-15-hävittäjää ampui useita ohjuksia Tayfurin sotilaskentälle. Ne eivät tulleet Syyrian ilmatilaan, vaan tekivät iskunsa Libanonin puolelta.

Uutistoimisto Tass kertoi Syyrian armeijan ilmapuolustuksen tuhonneen viisi ohjusta. Kolme osui Tayfurin kentän länsilaidalle.

Israel ei ole toistaiseksi reagoinut syytöksiin.

Yhdysvallat ja Ranska kiistävät

Yhdysvaltain puolustusministeriö ilmoitti, ettei Yhdysvallat tee tällä hetkellä ilmaiskuja Syyriassa.

Presidentti Donald Trump määräsi vuosi sitten ohjusiskun Syyriaan vastatoimena Khan Sheikhunin kaasuiskuun . Tuolloin Sharyatin sotilaskentälle ammuttiin 59 Tomahawk-ohjusta.

Ranskan armeija ilmoitti aamupäivällä, ettei se ole tehnyt lentokenttäiskua.

Trump ja Macron uhkasivat kostaa kaasuiskun yhdessä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen ranskalainen kollegansa Emmanuel Macron vannoivat sunnuntaina tekevänsä "voimakkaan, yhteisen vastauksen" epäiltyyn Douman kaasuiskuun. Kapinallisalueelle Itä-Ghoutaan tehty isku tappoi kymmeniä.

– Kummatkin johtajat tuomitsivat voimakkaasti kauhistuttavat kemiallisten aseiden iskut Syyriassa ja olivat samaa mieltä siitä, että Assadin hallintoa täytyy pitää vastuullisena jatkuvista ihmisoikeusrikkomuksistaan, presidenttien puhelun jälkeen tiedotettiin.

– He sopivat vaihtavansa tietoja hyökkäyksen luonteesta ja koordinoivansa vahvan ja yhteisen vastauksen (kaasuiskuun), lausunnossa todettiin.

Trump uhkaa kostaa epäillyn kaasuhyökkäyksen Syyrialle – syyttää Irania ja Venäjää "elukka-Assadin" tukemisesta

"Uhrien suusta tuli vaahtoa" – Järjestöjen mukaan ainakin 70 kuollut kaasuiskussa Doumassa Itä-Ghoutassa

Käytettiinkö Syyriassa kloorikaasua? Suomalaisasiantuntija pitää sitä mahdollisena: "Koska alueella soditaan, sinne eivät tutkijat pääse"

Lähteet: AFP, AP, STT