Palkittua SuomiLOVEa aletaan tehdä Tampereella

Suosittu musiikkiviihteen sarja jatkuu ainakin kahdella tuotantokaudella.

Suomalaiset musiikkiohjelmat (Tv)
SuomiLOVE.
Anna Greus

Palkittu musiikkiviihteen sarja SuomiLOVE jatkuu ainakin kahdella tuotantokaudella. Ylen ohjelmaa aletaan tehdä Tampereelta Mediapoliksen studioilta.

Yle on tehnyt Warner Bros. International Television Production Finland Oy:n kanssa sopimuksen SuomiLOVEn kahdesta uudesta tuotantokaudesta. Ne kuvataan Tampereella Ylen studioilla. Viides kausi tehdään ensi syksynä.

Televisiossa ne nähdään tammikuusta 2019 alkaen.

– SuomiLOVEn muutto Mediapolikseen on yksi osoitus siitä, että haluamme vahvasti edistää luovaa alaa Tampereella, Ylen Luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén sanoo.

SuomiLOVE on saanut neljästi vuoden parhaan viihde- ja musiikkiviihdeohjelman Kultaisen Venlan. Ylen ja Warner Bros. Finlandin kehittämän ohjelman formaatti on kiinnostanut myös kansainvälisesti. Sitä on esitetty esimerkiksi Virossa, Belgiassa ja Sveitsissä.

Tuoreimman tuotantokauden jaksoilla on ollut keskimäärin 826 000 katsojaa.