Varma kevään merkki: varhaisperunan istutus avomaalle on alkanut

Kylmä talvi viivästytti varhaisperunan istuttamista, mutta ensimmäisen sadon uskotaan valmistuvan toukokuun lopussa.

Varsinais-Suomi
Anssi Leinonen ja pojat istuttivat perunaa Rymättylän Paavaistenkylässä 9.4.2018.
Perunanistutusta Rymättylän Paavaistenkylässä 9.4.2018.Lassi Lähteenmäki/Yle

Varhaisperunan istutus avomaalle on alkanut. Naantalin Rymättylässä työt alkoivat maanantaina useammalla tilalla.

Paraisten Nauvossa ja Houtskarissa sekä Kemiönsaaressa lähdetään pellolle lähipäivinä.

Kylmän talven takia istuttamaan päästiin pari viikkoa normaalia myöhemmin. Tavallisesti istutus on aloitettu maaliskuun loppupuolella tai kuun vaihteessa.

Vuonna 2015 perunaa päästiin istuttamaan jo helmikuussa.

Pottuja päättäjäispöytiin

Rymättyläläinen maanviljelijä Anssi Leinonen uskoo perunan valmistuvan nostokuntoon koulun päättäjäisviikonlopuksi, jos lähiviikot ovat lämpimiä. Hyvissä olosuhteissa peruna kasvaa nopeasti.

Kevään peltotöitä edelsi pitkä pakkasjakso ja se tuntui myös saaristossa.

– Lauantaina oli vielä vettä pellolla ja tästä kahden päivän päästä istutettiin. Kyllä kevät etenee nopeasti, Anssi Leinonen iloitsee.

Tällä viikolla istutetaan parhaat hiekkaiset etelärinteet, ellei sade lykkää istutuksia. Maassa saattaa olla vielä routaa, mutta se kyllä sulaa kevään aikana.

Lauantaina oli vielä vettä pellolla, ja tästä kahden päivän päästä istutettiin. Kyllä kevät etenee nopeasti.

Anssi Leinonen

Leinosen rinnepellon paras pala on istutettu ja sen päälle vedetään muovi. Tällä varmistetaan, että pakkanen pysyy loitolla, eikä pelto kuivu liikaa. Muovin päälle laitetaan vielä harso, mikä pitää muovin paikoillaan tuulessa.

Kasvukauden aikana ahkeria käsiä tarvitaan useasti. Alussa pidetään muovia pinnalla. Kun aurinko porottaa kunnolla, muovi vaihdetaan harsoon, jotta lämpö ei nousisi liikaa. Hallaa torjutaan sadetuslaitteilla ja niiden asentaminen vaatii taas harsojen ja muovien siirtelyä.

Kesäkuussa perunaisäntä näkee, kuinka suuren vaivanpalkan hän työstään saa.