Matkuksen liikenneaseman kaupat kariutuivat

Liikenneasemalle on tarkoitus löytää uusi omistaja tai vuokralaisia, jotta se saataisiin toimimaan kesään mennessä.

Kuopio
Matkuksen liikenneasema
Aikaisemmin liikenneaseman kiinteistössä toimi Nesteen bensa-asema ja ravintoloita.Yle

Kuopion Matkuksen liikenneasema on edelleen vailla pyörittäjää. Eteläsuomalainen kiinteistösijoittaja, Pukaron Paronina tunnettu Hannu Kohtaniemi on vetäytynyt liikenneaseman ostosta.

Liikenneaseman kiinteistön omistava YIT ja Kohtaniemi ehtivät tehdä aiesopimuksen, mutta lopullista kauppaa ei saatu aikaiseksi. YIT ei tarkemmin avaa syytä, miksi kaupat kariutuivat.

YIT etsii vuokralaisia tai ostajaa.

Aluejohtaja Jani Knuuttila sanoo, että kauppojen kariutuminen on takaisku.

– Tässä meni 3–4 kuukautta aikaa hukkaan, Knuuttila harmittelee.

YIT neuvottelee tällä hetkellä vuokrasopimuksesta yhden toimijan kanssa ja tarkoitus on saada liikenneaseman toimimaan kesään mennessä.

Jos kaupat olisivat syntyneet Kohtaniemen kanssa, liikenneasema olisi saattanut aueta jo aikaisemmin.

Tällä hetkellä tiloissa toimii vain lihakauppa. Muut 2200-neliöisen kiinteistön tilat ovat tyhjillään.

Aiemmin kiinteistössä toimi Nesteen bensa-asema ja ravintoloita.