Oluthyllyllä kuplii: Alkoholittomuus kasvaa hanakasti – "Meidän nuoriso on nyt todella fiksua", kehuu kauppias

Vahvojen oluiden menekki on ollut pettymys monelle kauppiaalle, mutta alkoholittomien oluiden myynti kasvaa.

olut
Alkoholittoman oluen tölkkejä ja pulloja kaupan kylmäkaapissa.
Petri Aaltonen / Yle

Huurteiset tulevat kaupan hyllyyn alkoholittomina vaihtoehtoina. Tähän viittaa kaupan alkuvuoden myynti, jonka luvut Yle sai ketjuilta.

Suomalaiset ostavat olutta vieläkin laatikkokaupalla, vain tuotteet muuttuvat vähitellen. Alkoholittomuus ja maku ovat oluissa tärkeitä.

S-ryhmä kertoo alkoholittomien oluiden myynnin kasvaneen litramyynnistä noin 30 prosenttia alkuvuonna. Heillä alkoholittomien tuotteiden myynti kasvoi roimasti pääsiäisen aikana. Keskon myymälöissä myynnin kasvua on euroissa 35 prosenttia alkuvuodesta.

– Alkoholiton olut on kasvattanut myyntiään selvästi enemmän kuin oluen myynti kokonaisuudessaan, Keskon osto- ja myyntijohtaja Aki Erkkilä kertoo.

– Taustalla on jo pidempään jatkunut trendi. Alkoholittoman oluen suosion kasvu on ollut havaittavissa muutaman viime vuoden ajan. Toisaalta myös erikoisoluita kokeillaan aikaisempaa huomattavasti enemmän ja tämä nouseva trendi on jatkunut jo useita vuosia

Keskioluiden myynti on muutaman prosentin laskussa S-ryhmän myymälöissä ja sitä eivät ole uhanneet uudet vahvat oluet. Litroissa S-ryhmällä myytiin noin 6 prosenttia vahvoja oluita kaikesta olutmyynnistä.

Kauppias: Alkoholittomat oluet "isossa kasvussa"

Hannu Aaltonen, K-Citymarketin kauppias Kupittaalla, kertoo alkuvuoden odotusten kääntyneen alkoholipitoisista kokonaan alkoholittomiin. Uuden vahvan oluen myynti kaupoissa on ollut suhteellisen pientä.

– Ihan puhtaasti alkoholittomat oluet ovat 40 prosenttia plussalla. Kaksi isoa muutosta ovat olleet ulkomainen tuontiolut ja alkoholittomat oluet.

Terveys- ja hyvinvointihakuisempia juomatapoja ovat alkoholittomien oluiden uudet makuvaihtoehdot. Tuontioluita kokeillaan myös Aaltosen mukaan.

– Esimerkiksi yli viiden prosentin alkoholilla olevia Saksasta tai muualta ulkomailta.

Alkoholittomia oluita.
Alkoholittomia oluita.Petri Aaltonen / Yle

Makutekijä tuli esiin mallasjuomissa

Aaltosen mielestä oluiden juomakulttuuri on siirtynyt nopeasti asiakkailla alkoholittomammaksi. Maku on kauppiaan mielestä tärkeä ostotekijä oluissa, ja olutkulttuuri on lisääntynyt vaihtoehtojen myötä.

– Vahvat oluet ovat olleet kaupalle ainakin henkilökohtaisesti todella iso pettymys. Nyt näyttää tulleen toteen se oletus, että ihmiset juovat olutta sen maun takia eivätkä saadakseen prosentteja.

Nuorten tekemien ostojen muutosta Aaltonen on seurannut kiinnostuneena.

– Meidän nuoriso on tällä hetkellä todella fiksua. Näyttää siltä että alkoholia käytetään todella kohtuullisesti ja seurajuomana. Sen selkeästi huomaa ihan jokaisessa asiassa, Aaltonen väittää.

Perinteinen olut myy edelleen ja sitä ostetaan kaupasta lähes samaan tahtiin kuin ennen. Alkoholittomia vaihtoehtoja on tarjolla oluen makuun tottuneille nyt montaa sorttia.