Puolustus Levin hissikäräjillä: Jouni Palosaari tinkasi hissien hinnoista ja ajoi hissiyhtiön etua kuten toimitusjohtajan pitää

Kittilän kuntakriisin laukaisseen Levin hiihtohissihankkeen puinti Lapin käräjäoikeudessa on alkanut.

Kittilä
Levi Ski Resort Ltd:n toimitusjohtaja Jouni Palosaari
Jouni Palosaari kertoo Mäkelän puolison tarjoutuneen projektinjohtotehtäviin hissihankkeeseen. Palosaari ei tarjoukseen tarttunut.Jarmo Honkanen / Yle

Lapin käräjäoikeus aloitti valmisteluistunnolla tänään Levin hissihankintojen syytejutun käsittelyn. Valmistelussa perataan aineistosta olennainen esiin ja toukokuun lopulla pidettävän pääkäsittelyn pöydälle.

Valmisteluistunnon myötä syyttäjän haastehakemus tuli julkiseksi. Syyttäjä Sari Anttonen Oulun syyttäjänvirastosta vaatii Levi Ski Resort O:n toimitusjohtajalle Jouni Palosaarelle tuntuvaa sakkorangaistusta luottamusaseman väärinkäytöstä Levin hiihtohissien hankinnassa syksyllä 2013.

Syyttäjän vaatimus on luottamusaseman väärinkäyttöä koskevan rikoslain 36 luvun 5 §:n rangaistusasteikon alapäästä. Pykälän maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta.

Syytteen mukaan Palosaari vuosi Levin vanhalle hissinvalmistajalle Doppelmayrille tietoja kilpailevan hissivalmistaja Leitnerin tarjouksesta. Syytteen mukaan Palosaari myös salasi Leitnerin tekemän aletarjouksen hissiyhtiö Levi Ski Resortin hallitukselta.

Syyttäjän mukaan Palosaaren menettelyn vuoksi hissiyhtiön hallituksella oli vaara hyväksyä Doppelmayrin jopa satoja tuhansia kalliimpi tarjous.

Syyttäjä: Palosaari paljasti ja salasi tietoja

Palosaaren ei tarvinnut tulla henkilökohtaisesti valmistelevaan istuntoon vaan häntä edusti oikeustieteen kandidaatti Jari Korhonen. Puolustus kiistää syytteen kuten syytetty on tehnyt nelisen vuotta kestäneiden tutkintojen ajan.

Puolustuksen mukaan Palosaari tinkasi hinnoista molempien hissinvalmistajien kanssa tarjousprosessin aikana. Puolustuksen mielestä kyse ei ollut luottamuksen väärinkäytöstä, vaan juuri päinvastoin. Puolustuksen mukaan Palosaari nimenomaan ajoi toimitusjohtajan velvollisuuksien mukaisesti johtamansa hissiyhtiö Levi Ski Resortin etua.

Puolustuksen mukaan hissiyhtiön hallitus tiesi myös Leitnerin tekemästä aletarjouksesta ja se ilmoittaminen kävi tarpeettomaksi myös koska hallitus päätti käynnistää uudet tarjouspyynnöt.

Tänään alkanut Levin hissihankintoja koskeva syytejuttu liittyy vahvasti Kittilän kuntaa viime vuodet ravistelleeseen kriisiin. Nuo tapahtumat saivat alkunsa juuri näistä puinnissa olevista Levin hissihankintoihin kohdistuneista rikosepäilyistä.

Levin hissikäräjien pääkäsittely pidetään Lapin käräjäoikeudessa Rovaniemellä toukokuun loppupuolella.

Levin hissikäräjien valmisteluistunto pidettiin Lapin käräjäoikeudessa Rovaniemellä maanantaina 10.4.2018.
Levin hissikäräjien valmisteluistunto pidettiin Lapin käräjäoikeudessa Rovaniemellä maanantaina 10.4.2018.Esko Puikko / Yle