Veripeltojen tarina on kuin painajainen 100 vuoden takaa – uhrit teloitettiin, haudattiin, kaivettiin ylös ja pestiin kansan edessä

Sisällissodasta keskustellaan yhä katselemalla tapahtumia punaisten tai valkoisten linssien läpi, sanoo tutkija.

Suomen sisällissota
Punavankeja jonossa sekä Kouvolan karttagrafiikka
Kansallisarkisto, grafiikka: Asmo Raimoaho / Yle

Kolme pappia sekä joukko muita merkkihenkilöitä seisoo kuopan reunalla yöllä huhtikuussa 1918. Heidän edessään seisoo neljä miestä, jotka osoittavat heitä aseillaan. Heidät on haettu suoraan kodeistaan ja töistään tänne, punaisten teloitettaviksi.

Paikka on syrjäinen ja soinen pelto Tommolan maanviljelijäperheen mailla. Pienen, puutalovaltaisen Kouvolan asemakylän keskustaan on matkaa runsas kilometri.

Yksi papeista on Vehkalahden kirkkoherra Gustaf Adolf Taube. Hän alkaa puhua edessä seisoville neljälle punaiselle. Sanoman sisällöstä ei ole tarkkaa tietoa, mutta Tauben on kerrottu puhuneen rauhoittavasti ja vetoavasti.

Puhe tehoaa! Teloituksesta ei tule mitään. Teloittajat purskahtavat itkuun ja tulevat katumapäälle.

Tapahtuma ei kuitenkaan ole vielä ohi.

Punaisten johto komentaa paikalle uudet teloittajat – mutta hekin purskahtavat itkuun. Vasta kolmas teloitusryhmä pääsee tavoitteeseensa. Ampujat on juotettu humalaan, ja heillä rohkeus riittää teloittamiseen.

Siitä, yrittikö Taube edelleen puhua teloittajille, ei ole tietoa. Mutta jos yritti, viesti ei mennyt perille.

Tommolan veripelto on saanut jälleen uudet uhrinsa.

Ilmakuvaa Tommolan veripellon paikasta Kouvolassa
Video: Tommolan veripelto sijaitsi nykyisessä Käpylän kaupunginosassa.Pasi Tapanainen, grafiikka: Henry Lämsä / Yle

Koivu, joka sai voimansa lahtarin verestä

Tommolan veripellolla punaiset surmasivat vihollisina pitämiään henkilöitä, “herroja”. Sisällissodan aikana helmi-, maalis- ja huhtikuussa pellolla kuoli 49 ihmistä.

Kaikkiaan punaiset tappoivat Kouvolassa runsaat 120 henkilöä eli suurin piirtein saman verran kuin valkoiset surmasivat punavankeja.

Huhtikuussa punaiset siirsivät teloitukset Tommolan veripellolta vajaan kymmenen kilometrin päähän länteen, Kymijoen ylittävälle Korian sillalle.

– Hautaaminen pellolle oli vaikeata, koska maa oli roudassa. Ruumiista oli helpompi päästä eroon Korialla, koska ne pystyttiin heittämään sillalta alas jokeen, kertoo sisällissodan surmatöitä 2000-luvun alussa Kouvolassa tutkinut filosofian tohtori Mirja Turunen.

Veripellon paikka löytyy vilkkaan kadun varrelta, autoliikenne on jatkuvaa. Nykyään paikka on pusikkoa, jonka läpi kulkee polku. Pari vanhaa, osittain lahonnutta koivua on myös pystyssä.

Koivuihin liittyy tarina.

– Kansa kertoi koivusta, jonka oksat olivat oudot ja kurottivat taivaalle ikään kuin armoa anoen. Puun sanottiin olevan vahva, koska se sai voimansa lahtarin verestä. Tämä on pisimpään Kouvolassa elänyt sisällissotaan liittyvä tarina, kertoo Turunen.

muistokivi puistossa, valkoisten uhrien muistolaatta, Kouvola, sisällissota
Tommolan veripellon muistolaatta Kouvolan Käpylässä huhtikuussa 2018.Vesa Grekula / Yle

Veripellon alueella, aukealla paikalla on lasten leikkipuisto. Sen nurmikolla on harmaa kivi, johon Vapaussodan ja itsenäisyyden Kymenlaakson perinneyhdistys on vuonna 2006 kiinnittänyt muistolaatan veripellolla surmattujen kansalaisten muistoksi.

Maahan, kiven viereen on äskettäin tuotu kukkakimppu.

Lähistöllä asutaan omakotitaloissa, kerrostaloissa ja vanhusten palveluasunnoissa, käydään töissä yhdellä Suomen suurimmista ratapihoista sekä valmistetaan pienteollisuusalueella muun muassa lakritsia, leipää ja lihapiirakoita.

Ja käydään Käpylän luterilaisessa kirkossa, joka valmistui 1950-luvun alussa.

Kouvola sinnitteli punaisena vielä vappuna

Sisällissodan taitekohta koettiin huhtikuun alkupäivinä 1918. Valkoiset alkoivat kuun aikana saada otetta vallasta, ja valloittivat sodan kannalta keskeisen Tampereen Pohjoismaiden suurimmassa kaupunkitaistelussa.

Kouvola ja muu Kymenlaakso sinnittelivät punaisten hallussa vielä koko huhtikuun ja jopa alun toukokuutakin, vaikka muualta tulevia punaisia pakolaisia alkoi näkyä asemakylän katukuvassa. Heidän tavoitteenaan oli päästä jatkamaan pakomatkaansa junalla muun muassa Venäjälle.

Karttagrafiikka Kouvolan vuoden 1918 tapahtumapaikoista
Asmo Raimoaho / Yle

“Vielä vappuna soittokunta soitteli työväenmarssia Kouvolan kasarmin pihalla punakaartilaisjoukoille, mutta jäljellä olevien moraalin mursi Valkealasta kuuluva tykkien jyly”.

Näin tutkija Mirja Turusen kirja lainaa 1920-luvun lopulla kirjattuja muisteluja. Valkoiset valtasivat Kouvolan toukokuun alussa ja teloittajien ja teloitettavien osat vaihtuivat.

Kun voittajien toiminta Kouvolassa alkoi, syntyi silloisen asemakylän toinen veripelto. Se täyttyi vangeiksi otettujen punaisten ruumiista.

Kouvolan kasarmille – nykyiselle Kasarminmäelle – kerättyjä punavankeja teloitettiin kuulustelujen jälkeen yli 120. Vangeista suuri osa, useita kymmeniä, teloitettiin kasarmin veripellolla. Tarkka lukumäärä ei ole säilynyt.

Teloituspaikasta tuli punaisten väliaikainen hauta. Vuonna 1921 teloitetut siirrettiin joukkohautaan läheiselle hautausmaalle.

Nykyisin veripellon vieressä on muun muassa koirien koulutusalue, Lappeenrannan teknillisen yliopiston Kouvolan yksikkö sekä kaupungin lumenkaatopaikka.

Samalla Kasarminmäen alueella toimii myös Xamk eli Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.

– Toukokuussa 1918 teloitettavia tuotiin kuusien reunastamaa kujaa pitkin. Heidät ammuttiin vasten silloista Savon radan penkkaa, kertoo Turunen.

Ilmakuvaa käytöstä poistetun junaradan penkasta.
Video: Kasarmin veripelto sijaitsee käytöstä poistetun junaradan äärelläPasi Tapanainen, grafiikka: Henry Lämsä / Yle

Nykyisin Savon radalla on uusi linjaus, mutta vanha ratapenkka on edelleen näkyvissä Kasarminmäen itäreunalla. Vuodesta 2010 vuoteen 2015 saakka alueella järjestettiin vapaaehtoisvoimin suosittu poikkitaiteellinen Jättömaa -kulttuurifestivaali.

Kiivain teloitus kasarmin veripellolla tapahtui 12. toukokuuta. Silloin tiensä pään näki 24 vankia.

Öistä virrenveisuuta ja levottomia sieluja

Myös kasarmin veripelto synnytti tarinoita. Kouvolalaisten keskuudessa kiersi huhuja virrenveisuusta ja itkusta, joita kuului öisin teloituspaikalta. Jotkut olivat yöllä nähneet valkeiden hahmojen liikkuvan alueella.

Tutkija Mirja Turusen mukaan kummitusmaiset tarinat kertovat yhdestä sisällissodan suurimmasta traumasta.

– Uhreja ei siunattu hautaan. Kirkon siunaus olisi ollut valtavan tärkeä sen ajan ihmisille, jotka uskoivat, että siunaamaton sielu jää levottomaksi eikä pääse rauhaan.

Voittajat eivät maksaneet velkojaan ainoastaan teloittamalla. Kouvolalaiset joutuivat todistamaan asemakylänsä keskustassa hurjaa näkyä, joka tallentui monen mieleen vuosikausiksi.

Paluu Tommolan veripellolle oli kuin kohtaus kauhuelokuvasta.

Julkinen ruumiiden pesu

Lähes samaan aikaan kasarmin veripellon teloitusten kanssa punavangit pantiin kohtaamaan aiemmat tekonsa Tommolan veripellolla.

Jäiseen maahan ja mataliin kuoppiin talvella haudatut uhrit kaivettiin ylös haudoistaan.

Ruumiit haluttiin haudata oikeaan hautausmaahan ja puhdistaa ennen sitä.

Punavangit ehtivät kaivaa maata vain puolisen metriä kun risaisia vaatekappaleita ja likaisia ruumiinosia alkoi paljastua savisen liejun seasta.

Miehet pesevät ruumista ulkona Kouvolassa keväällä 1918
Kansallisarkisto

Ruumiit tuotiin pestäviksi asemakylän keskustaan.

– Punavangit kulkivat saattueessa ja toivat teloittamiensa henkilöiden ruumiit paareilla rautatieaseman lähistöllä sijainneelle vapaapalokunnan kalustevarastolle. Sitä sanottiin ruiskuhuoneeksi, siellä oli vettä saatavilla. Ruumiit pestiin ulkona, kertoo Mirja Turunen.

Koska uhreja oli eri puolilta Kymenlaaksoa, saapui paikalle myös omaisia laajalta alueelta tunnistamaan vainajia.

– Se oli julkinen tapahtuma, jota kouvolalaiset seurasivat läheltä. Kyllähän sinne lapsiakin meni toimitusta katsomaan, kukapa olisi estänyt, sanoo Turunen.

Ruumiit pestiin samalla paikalla, joka on nyt Kouvolan kaupungin keskustan vilkkainta ydintä, lähellä kävelykatu Manskin asemanpuoleista päätä.

Kouvolassa ei käyty sisällissodassa ensimmäistäkään taistelua, mutta silti surmansa sai yli 200 punaista ja valkoista.

Sisällissodan tapahtumiin liittyvä sovintojuhla Kouvolassa pidettiin vuonna 2005, jolloin kirkko siunasi sisällissodan aikana teloitetut punaiset.

Ilmakuvaa Kouvolan keskustan kohdasta, jossa sijaitsi ruumiiden pesupaikka
Video: Ruumiita pestiin nykyisen kävelykatu Manskin radan puoleissa päässäPasi Tapanainen, grafiikka: Henry Lämsä / Yle

Punaisten ja valkoisten linssien läpi vielä vuonna 2018

Sadan vuoden takaisen sisällissodan edelleen herättämät intohimot ihmetyttävät Mirja Turusta. Hänen mielestään suomalaisten jakautuminen vuonna 1918 näkyy keskusteluissa edelleen – varsinkin sosiaalisessa mediassa.

– Ihmiset tuntuvat katsovan sisällissodan tapahtumia joko punaisten tai valkoisten linssien läpi, vaikka heillä ei olisi ollut sukulaisia millään tavoin mukana vuoden 1918 tapahtumissa, kummastelee Turunen.

Vaikka keskustelun voimakkuus onkin yllättänyt tutkijan, häneltä löytyy myös ymmärrystä reaktioita kohtaan.

– Ehkä nuorempi polvi ei vain voi käsittää, että meidän maassamme tapahtui jotain sellaista kuin tapahtui vuonna 1918. Ehkä se on vilpitöntä ihmettelyä ja kiinnostusta.

Kiinnostus sisällissotaa ja Kouvolan veripeltoja kohtaan näkyy myös siinä, että Mirja Turunen on ollut kysytty luennoitsija pitkin alkuvuotta. Hän on esitelmöinyt yli kymmenen vuoden takaisen tutkimuksensa pohjalta useita kertoja täysille saleille.

Viimeksi huhtikuun alussa Turunen luennoi Kouvolatalossa lähes 300:lle hengelle otsikolla "Veripellot – olisiko jo aika unohtaa?"

Lähde: Mirja Turunen: Veripellot – Sisällissodan surmatyöt Pohjois-Kymenlaaksossa 1918 (Atena Kustannus Oy, 2005)