Sampo Terho sai kulttuurin vos-uudistukseen 10 miljoonan sijaan 7 miljoonaa euroa – TTT silti turvassa

Käytännössä kulttuuriministeri Sampo Terho uudistaa järjestelmän viisi miljoonaa euroa pienemmällä summalla kuin hänen tilaamassaan asiantuntijaesityksessä on arvioitu tarvittavan.

rahoitus
Sampo Terho
Jussi Nukari / Lehtikuva

Esittävien taiteiden ja museoiden valtionrahoituksen uudistus nytkähti eteenpäin, kun hallitus julkisti julkisen talouden suunnitelman vuosille 2019–2022.

Kulttuurin valtionosuusjärjestelmään ja harkinnanvaraisiin avustuksiin osoitetaan lisämäärärahaa seitsemän miljoonaa euroa.

– Riihen yksi iloinen yksityiskohta oli todella se, että kulttuurikin sai osansa. Tämä seitsemän miljoonan euron rahoitus, joka nyt on käytettävissä, mahdollistaa sen, että uudistusta pystytään edistämään vielä tällä vaalikaudella, kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) iloitsi hallituksen kehysriihen tiedotustilaisuudessa.

Valtionrahoituksen uudistusta valmisteli opetus- ja kulttuuriministeriön asettama, muusikko Jaakko Kuusiston vetämä työryhmä. Se jätti esityksensä Terholle tammikuussa. Työryhmä arvioi silloin, että mallin toteutuminen vaatisi noin kymmenen miljoonan euron lisärahoitusta.

– Kun sain työryhmän esityksen, niin rahoituksesta ei ollut minkäänlaista tietoa. Tämä on siis huomattava edistysaskel siihen. Pystyn varmasti rakentamaan mallin, joka toteuttaa uudistuksen alkuperäisiä tavoitteita, vaikka aivan täyttä rahoitusta ei ole käytettävissä, Terho totesi.

Tampereella huokaistiin helpotuksesta

Tampereella tyrmistyttiin Kuusiston vetämän työryhmän esityksestä, sillä sellaisenaan se olisi käytännössä tarkoittanut Tampereen Työväen Teatterin kuihtumista. TTT on saanut korotettua, 60 prosentin valtionosuutta vuodesta 1993, kun muilla teattereilla osuus on 37 prosenttia.

Työryhmä katsoi korotetun osuuden perusteettomaksi. Esityksessä teatteri olisi menettänyt rahoituksestaan yli kaksi miljoonaa euroa.

Ministeriöön satoi asiasta murskakritiikkiä, ja pari viikkoa sitten Terho lupasi turvata TTT:n tulevaisuuden. Nyt Terho sanoo, että lupaus on yhä voimassa.

– Rakennan mallin, jossa uudistusta voidaan viedä eteenpäin ilman, että TTT joutuu maksumieheksi.

Se, miten Terho aikoo turvata TTT:n tulevaisuuden, jää yhä vaille vastausta. Yksi vaihtoehto olisi säilyttää TTT:n korotettu valtionosuus työryhmän rakentaman mallin vastaisesti.

Ratkaisu olisi työryhmän esityksen hengen vastainen, sillä ajatuksena oli, että kaikki kulttuurin vos-tukea saavat toimijat olisivat samalla viivalla. Toisaalta Terho toteaa, ettei työryhmän esitys missään nimessä mene sellaisenaan läpi viitaten juuri TTT-kysymykseen.

Kulttuurin kentällä on väläytelty myös mahdollisuutta nostaa TTT kansallisteatterin asemaan, jolloin rahoitus ei tulisi valtionosuusjärjestelmästä.

Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajat ehtivät jo iloita TTT:n rahoituksen turvaamisesta tiedotteessa.

– Nyt tehty päätös TTT:n rahoituksen säilyttämisestä on ilouutinen Pirkanmaalle. Kulttuurin VOS-uudistus on nyt mahdollista tehdä tasapainoisesti ja tasapuolisesti, Mikko Alatalo, Pertti Hakanen ja Arto Pirttilahti iloitsevat tiedotteessa.

Laki voimaan suunnitelmien mukaan

Hallituksen kehysriihessä priorisoitiin työllisyyttä ja eriarvoisuuden ehkäisyä. Terho antaa ymmärtää, että seitsemän miljoonan euron potti vos-järjestelmään oli itsessään voitto.

– Nyt, kun lisärahoitus on vihdoin varmistunut, pääsen hiomaan mielessäni jo olevan mallin yksityiskohtia virkamiehistöni kanssa ja keskustelemaan asiasta hallituksen kanssa.

Sen jälkeen hallitus muodostaa asiasta esityksen.

– Ja sitten päästään ihan käytännön toimiin, Terho sanoi.

Terho vaikuttaa uudistuksen suhteen itsevarmalta. Käytännössä hänellä on kuitenkin viisi miljoonaa euroa vähemmän käytettävissä uudistuksiin kuin alun perin on arvioitu tarvittavan: lisärahoitus jäi kolme miljoonaa euroa vajaaksi, eikä TTT:n kaksi miljoonaa euroa tule lupausten perusteella yhteiseen käyttöön. Kuusiston johtaman työryhmän esityksessä suurimpia uudistuksia on valtionrahoituksen muuttuminen määräaikaiseksi.

– Rakennan sellaisen mallin, joka tämän rahoituksen puitteissa vie mahdollisimman hyvin alkuperäisiä tavoitteita eteenpäin mukaan lukien vapaan kentän jatkuvuuden ja tilanteen parantaminen.

Uudistettu vos-laki astuu näillä näkymin voimaan 1. tammikuuta 2020, kuten alun perin on suunniteltu.