Tamperelainen Restamax ostaa Helsingin tunnetut ravintolat, kuten Savoyn, Löylyn ja Palacen – Suomeen syntyy yksi Pohjoismaiden suurimmista ravintolakonserneista

Kaupassa syntyy yksi Pohjoismaiden suurimmista ravintolakonserneista, jonka yhteenlaskettu liikevaihto on lähes 300 miljoonaa euroa. Työntekijöitä ravintoloissa on yhteensä yli 3 000.

Royal-ravintolat
Kuva sisältä ravintola Savoysta
Yle / Tuuli Toivanen

Tamperelainen pörssiyhtiö Restamax ostaa Royal Ravintolat. Samalla syntyy yksi Pohjoismaiden suurimmista ravintolakonserneista.

Royal Ravintoloiden tunnettuja ravintoloita ovat esimerkiksi Savoy, Löyly, Elite, Ravintola Palace ja Ravintola Teatteri.

Royal Ravintolat -konserni työllistää yhteensä noin 930 henkilöä. Restamax kertoo sen ravintoloiden työllistävän kuukausittain sesongista riippuen noin 2 250 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Restamaxin henkilöstövuokraus työllistää noin 9 000 henkilöä.

Royal Ravintolat -konserniin kuului viime vuoden lopussa yhteensä 35 yksilöllistä ravintolaa, 21 Hanko Sushi -ravintolaa, 7 Pizzarium-ravintolaa sekä 4 Sandro-ravintolaa eri puolilla maata.

Terassilla voi myös syödä.
Kuva Löylyn terassilta.Lauri Pönni / Yle

Restamax on Tampereella vuonna 1996 perustettu konserni, joka on kasvanut todella vauhdikkaasti. Se listautui vuonna 2013 pörssiin. Restamaxilla on yli 130 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea.

Yhtiö tunnettuja konsepteja ovat esimerkiksi Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner, Stefan's Steakhouse ja Colorado Bar & Grill.

Restamax on viime vuosina laajentunut nopeasti Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 2015 sen nettovelkaantumisaste oli (siirryt toiseen palveluun) 73 prosenttia, kun viime vuonna se oli 93 prosenttia. Omavaraisuusaste oli viime vuonna 35 prosenttia.

Tähdätään ulkomaille

Restamax ostaa koko osakekannan. Samalla Royal Ravintoloiden omistajat ja avainhenkilöt tekevät sijoituksen Restamaxiin.

– Tavoitteenamme on rakentaa ravintolayhtiö, jossa yhdistyvät yrittäjämäinen ote, ravintoloitsijoiden roolia korostava asenne sekä suuren yhtiön kehitysresurssit. Restamax ja Royal täydentävät yhtiöinä toisiaan, niin tuoteportfolioltaan kuin osaamiseltaan, sanoo Restamaxin hallituksen puheenjohtaja Timo Laine tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan yhtiö tulee panostamaan merkittävästi kansainvälistymiseen. Restamaxilla on jo 11 ravintolaa Kööpenhaminassa Tanskassa, josta kerrottiin vastikään.

– Tavoitteenamme on kasvaa aggressiivisesti Suomen rajojen ulkopuolella tulevien 3–5 vuoden aikana. Tästä syystä haluamme tehdä merkittäviä panostuksia organisaation johtoon, Laine kertoo.

Royal Ravintoloiden toimitusjohtajasta Aku Vikströmistä tulee yhtiön toimitusjohtaja, joka vastaa kotimaan toiminnoista. Restamaxin toimitusjohtaja Juha Helminen vastaa puolestaan ulkomaan toiminnoista.

Osakeanti tulossa

Royal Ravintoloiden velaton arvo kaupassa on 90 miljoonaa euroa. Kauppahinnasta 20 miljoonaa euroa maksetaan uusina Restamaxin osakkeina, jotka suunnataan Royal Ravintoloiden myyjille suunnatulla osakeannilla.

Juha Helminen
Restamaxin toimitusjohtaja Juha Helminen siirtyy vastaamaan ulkomaan laajennuksesta.Jari Kovalainen / Yle

Osakeannin osakekohtainen merkintähinta on 8,80 euroa. Osa kauppahinnasta maksetaan käteisellä, ja Restamaxin nettovelan odotetaan kasvavan noin 70 miljoonalla eurolla.

Kaupan arvioidaan toteutuvan ensi kesän aikana.

Kaupan toteutus on ehdollinen Restamaxin ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksille osakeannista sekä käteiskauppahinnan rahoituksen järjestämiselle.

Tiedotteen mukaan vajaat 70 prosenttia Restamaxin osakeenomistajista on jo sitoutunut äänestämään ylimääräisessä yhtiökokouksessa kaupan puolesta. Royal Ravintoloiden hallituksesta Saku Tuominen, Tomi Terho ja Miki Kuusi ovat nousemassa Resmaxin hallitukseen.

Royal Ravintoloiden raportoitu liikevaihto vuonna 2017 oli 105,6 miljoonaa euroa. Yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli vajaat 300 miljoonaa euroa ja liikevoitto lähes 15 miljoonaa.