Saimaan rannalla kuumenee saunakiista: Vaihdetaanko legendaarisen yleisen saunan puukiuas sähkökiukaaseen?

Lappeenrannan kaupungin mukaan puukiuas on turvallisuusriski. Puukiukaan kannattajien mielestä saunan omalaatuisuus kärsii.

saunat
Myllysaari
Saunan terassilta avautuvat Saimaa-näkymät.Alex Turunen / Yle

Lappeenrannassa kuumenee kiista Myllysaaren saunasta. Sauna sijaitsee luonnonkauniilla niemellä aivan kaupungin keskustan tuntumassa Saimaan rannalla.

Puulla lämpeävä sauna aivan kaupungin keskustassa on yksi Lappeenrannan erikoisuuksista. Sinne tuodaan mielellään kaupungissa vierailevia turisteja. Onpa saunan on testannut esimerkiksi Yhdysvaltain entinen Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck.

Myllysaaren sauna
Alex Turunen / Yle

Sähkökiuasta harkitaan

Kaupunki harkitsee nyt saunan puukiukaan vaihtamista sähkökiukaaseen. Yksi syy mahdolliseen vaihtoon on turvallisuus. Saunassa oli äskettäin palonalku.

– Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun siellä on ollut palonalku. Noin viisi vuotta sitten siellä oli vastaavanlainen pieni palonalku, Lappeenrannan tilakeskuksen ylläpitopäällikkö Kimmo Valtonen kertoo.

Palonalun jälkeisessä tarkastuksessa saunan piipun havaittiin haljenneen. Piippu pitää Valtosen mukaan muurata uudelleen, jos saunaan jätetään puukiuas. Samalla myös kiukaan paikkaa pitää muuttaa.

Muutostyöt voivat pitää saunan kiinni jopa yli kesän.

Mykllysaaren sauna on saanut uutta paneelia.
Myllysaaren saunassa on nykyään puukiuas.Yle

Kaksi sähkökiuasta

Turvallisuus puoltaisi sähkökiukaan asentamista saunaan. Sekään ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista.

– Sauna on niin iso, että sinne pitäisi nähtävästi asentaa kaksi suurta kiuasta, Kimmo Valtonen sanoo.

Kaupunki tekee nyt selvitystä eri kiuasvaihtoehdoista.

– Tässä puntaroidaan erilaisia asioita ja katsotaan sitten, että mihin tässä päädytään, ylläpitopäällikkö Kimmo Valtonen kertoo.

Turvallisuuden lisäksi harkintaan vaikuttaa talouskysymykset.

Puukiukaalle löytyy kannattajia

Osa Myllysaaren saunojista haluaa ehdottomasti säilyttää Saimaan rannalla sijaitsevan perinteisen saunan puukiukaan.

– Kyllä sieltä on tullut viestiä, että ehdottomasti pitää säilyttää puulämmittäinen kiuas, koska siellä on se tunnelma, ahkera Myllysaaren saunoja Pertti Laurema kertoo.

Puukiukaan kannattajat katsovat, että sähkökiukaan myötä sauna menettäisi omalaatuisuutensa.

– Siellä hönkäilee itse mystinen löylyn henki, joka pöyhii kiukaan uumenissa tehden taikojaan, kertoo Myllysaaren saunassa säännöllisesti saunova Jani Keränen.

Myllysaaren sauna on lämmenyt Lappeenrannassa neljä kertaa viikossa. Saunan omistaa Lappeenrannan kaupunki.