Elokuvaryhmän lelupistoolit saivat useita poliisipartioita paikalle Helsingin Kampissa

Koko kortteli eristettiin kuvausrekvisiitan vuoksi.

leikkiaseet
Raskaasti aseistettuja poliiseja työtehtävässä Helsingissä Lapinlahden puistikon reunalla.
Raskaasti aseistettuja poliiseja työtehtävässä Helsingissä Lapinlahden puistikon reunalla.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Useita poliisipartioita hälytettiin Helsingin Saksalaiseen kouluun Kampissa torstaiaamuna. Ohikulkija ilmoitti kello 9.13 nähneensä kahdella pistoolilla aseistautuneen nuorisokolmikon pyrkivän sisään kouluun. Paikalle saapui myös poliisin erikoisyksikköjä, ja koko kortteli eristettiin.

Poliisin mukaan hälytyksen kuitenkin aiheuttivat leikkiaseet, joita koulun oppilaat käyttivät kuvausrekvisiittana tekemässään elokuvassa.

Kukaan ei ollut vaarassa.

Poliisi kertoi Twitterissä puhuttavansa elokuvan tekijöitä, koska tilanne säikäytti koulun oppilaita sekä henkilökuntaa ja vaati poliisilta paljon voimavaroja.