"He uhkasivat ampua aivoni pellolle" - Dubaista paennut suomalaisnainen kertoo karkumatkastaan ja kommandojen suorittamasta sieppauksesta

Dubain hallitsijan tytärtä pakomatkalla seurannut Tiina Jauhiainen kertoi lehdistötilaisuudessa pelostaan ja halustaan auttaa vapaudesta unelmoivaa ystäväänsä.

Yhdistyneet arabiemiirikunnat
Tiina Jauhiainen
Tiina JauhiainenPasi Myöhänen / Yle

– Uskoin, että viimeinen hetkeni on tullut. Intialaiset poliisin erikoisjoukot työnsivät minut laivan reelinkiä vasten, käskivät sulkea silmäni ja uhkasivat ampua aivoni pellolle.

Näin kuvasi maaliskuun alussa tapahtunutta sieppausta suomalainen Tiina Jauhiainen Lontoossa tänään järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Jauhiainen oli yrittänyt auttaa ystäväänsä, Dubain hallitsijan tytärtä Latifa al-Maktoumia pakenemaan Dubaista Intiaan, mutta naiset sekä paossa avustanut ranskalais-amerikkalainen entinen vakooja Hervé Jaubert siepattiin ja toimitettiin takaisin Arabiemiirikuntiin.

Kerrotaan kuitenkin jännittävä tarina alusta alkaen.

Tiina Jauhiainen tapasi Dubain hallitsijan tyttären, sheikha Latifa al-Maktoumin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Sheikha otti silloin yhteyttä Arabiemiirikuntien pääkaupungissa Abu Dhabissa asuvaan Tiina Jauhiaiseen ja pyysi tältä tunteja brasilialaisessa taistelulajissa capoeirassa.

Sheikhan isä, sheikki Muhammad ibn Rašid al-Maktoum on Arabiemiirikuntien pääministeri ja varapresidentti. Yhdistyneet arabiemiirikunnat koostuu seitsemästä emiraatista, joista yhden – Dubain – hallitsija Muhammad ibn Rašid al-Maktoum myös on.

Jauhiainen antoi sheikhalle capoeira-tunteja lähes päivittäin. Välillä liikuntaa runsaasti harrastava sheikha oli liian uupunut harjoitellakseen, jolloin naiset juttelivat ja tutustuivat toisiinsa. Jauhiainen alkoi opastaa sheikhaa myös vegaaniruokavaliossa.

Vähitellen ujo Latifa al-Maktoum alkoi avautua tilanteestaan. Hän oli yrittänyt paeta Dubaista vuonna 2002, koska oli halunnut auttaa isosiskoaan Shamsaa. Shamsa al-Maktoum oli paennut isänsä brittiläiseltä tilalta vuonna 2001, mutta hänet oli otettu kiinni ja kuljetettu Dubaihin.

Myös Latifa otettiin pian kiinni, ja hän joutui – isänsä määräyksestä – vankilaan yli kolmeksi vuodeksi. Vapauduttuaan hän etsi seuraa ja lohtua eläimistä ja liikunnasta.

"Olin valmis vaarantamaan henkeni Latifan puolesta"

Vuonna 2012 sheikha Latifa al-Maktoum alkoi harjoitella laskuvarjohyppäystä ja kerätä itsevarmuutta. Jauhiaisesta ja sheikhasta tuli parhaat ystävät.

– Latifa on ystävällisin ihminen, jonka tunnen. Hän yrittää auttaa aina kaikkia, eikä ota siitä kunniaa. Hän häpeilee perheensä varallisuutta, ei kulje merkkivaatteissa ja on hyvin maanläheinen. Hän on tehnyt minun puolestani valtavasti, joten kun hän pyysi apuani, olin valmis jopa vaarantamaan henkeni, kuvailee Jauhiainen.

Toinen epäonnisella maaliskuisella pakomatkalla mukana ollut, ranskalais-amerikkalainen Hervé Jaubert (62) kertoo tutustuneensa sheikha Latifaan kahdeksan vuotta sitten. Jaubert itse oli paennut Dubaista vuonna 2008.

– Hän aneli minua kuukausittain auttamaan häntä pakenemaan Dubaista. Toki ensin halusin varmistaa, että hän on se henkilö, joka väittää olevansa. Hän korosti moneen kertaan, että hänen sukunsa rahat eivät ratkaise, vaan vapaus on korvaamatonta ja että hän on mieluummin vaikka kerjäläinen Amerikassa, kunhan saa olla vapaa, kertoo Hervé Jaubert.

Pakomatkalle lähdettiin helmikuun lopussa

Pakomatkasta sovittiin ja Jauhiainen ja sheikha Latifa nousivat Jaubertin omistamalle Nostromo-jahdille Arabiemiirikuntien rannikolla – kansainvälisillä vesillä ja laillisesti, korostaa Jaubert.

Pakomatka kohti Intiaa kesti kahdeksan päivää. Kahden päivän ajan heitä seurasivat Intian ja Arabiemiirikuntien sota-alukset. Jaubert kertoo havainneensa ainakin kaksi intialaista ja kolme arabiemiirikuntalaista sota-alusta.

Pakomatka kuitenkin tyssäsi 4. maaliskuuta Goan edustalle. Siellä intialaiset erikoisjoukot tunkeutuivat laivaan ja pidättivät seurueen. Pian laivaan nousi myös Arabiemiirikuntien turvallisuusjoukkoja.

Jaubertin mukaan laivan molemmille puolille ajoi kaksi pikavenettä, joissa oli kommandoasuisia miehiä. Latifa ehti viestittää hyökkäyksestä lyhyesti Detained in Dubai -järjestön johtajalle, Radha Stirlingille.

Kartta.
Yle Uutisgrafiikka

– Olimme hytissä, kun kuulimme laukauksia. Menimme piiloon ja halasimme toisiamme lujasti. Mutta hyttiin tuli sankkaa savua, ja meidän oli mentävä kannelle. Siellä oli miehiä konetuliaseineen, minut heitettiin kannelle ja käteni sidottiin, kertoo Jauhiainen.

Jauhiainen näki kannella verta ja pelkäsi joko Jaubertin tai jonkun filippiiniläisen miehistön jäsenen haavoittuneen. Keulakannella hän näki sheikha Latifan.

– Yksi hyökkääjistä uhkasi taas ampua minut, mutta Latifa puolusti minua: "älkää ampuko häntä, hän on niin urhea", kuvailee Jauhiainen.

Hän kertoo Latifan ilmoittaneen, että hän hakee poliittista turvapaikkaa, mutta kukaan hyökkääjistä ei kuunnellut. Tilanne oli viimeinen, jossa Jauhiainen tai Jaubert näkivät sheikha Latifan.

Laiva käännettiin takaisin Dubaihin

Laivaa alettiin kuljettaa kohti Arabiemiirikuntia. Paluumatka kesti noin viikon, ja perillä sekä Jauhiainen että Jaubert joutuivat pidätetyiksi ja kuulusteltavaksi.

Molemmat uskoivat joutuvansa teloitetuksi, olivathan he auttaneet hallitsijan tytärtä pakenemaan.

– Kuulusteluissa minua uhkailtiin kuolemantuomiolla ja elinkautisella, koska olin "puukottanut hallitsijaa selkään", kertoo Jauhiainen.

Vankeutta kesti pari viikkoa, sitten Jauhiainen pakotettiin allekirjoittamaan arabiankielinen tunnustus ja hänet vapautettiin.

Hän sai vielä viikon ajan vapautuksensa jälkeenkin uhkaavia puhelinsoittoa kuulustelijaltaan. Kuulustelija muistutti, että sheikki on mahtava mies, joka tavoittaisi Jauhiaisen vaikka Suomesta, jos hän ei pidä lupaustaan ja pidättäydy kertomasta tapahtuneesta medialle.

Jaubert vietiin sotilastukikohtaan, jossa pahoin runneltu Nostromo-jahti oli. Jaubertin mukaan intialaiset erikoisjoukot olivat rikkoneet pelastuslautat ja ryöstäneet laivalta kaiken rahanarvoisen – jopa kengät.

– Mutta olisin siinä tilanteessa lähtenyt pois vaikka kumilautalla. Lähdin kohti Sri Lankaa, Intiaan minua ei olisi saanut millään. Matka kesti 13 päivää ja olin todella peloissani. Pelkäsin koko ajan, että avomerellä laivani räjäytetään. Olin siellä ihan yksin ja todennäköisesti arabiemiirikuntalaiset haluavat eliminoida minut ja todisteet.

"Mediahuomio pelasti meidät"

Sheikha Latifasta ei ole kuultu mitään. Sekä Jauhiainen, Jaubert että Detained in Dubai-järjestö uskovat hänen olevan vankina ja lääkkein huumattuna jossakin.

Jaubert uskoo, että mediahuomio pelasti heidät:

– Parin päivän kuulustelujen jälkeen huomasin, että pidättäjillä oli iso ongelma. Detained in Dubai oli siinä vaiheessa julkistanut Latifan toimittaman videon, jolla hän kertoo paostaan ja isänsä menetelmistä, ja mediahuomio kävi kiusalliseksi. He halusivat meistä siististi eroon.

Jauhiainen näki jälkikäteen videon, jonka sheikha Latifa oli jättänyt julkaistavaksi, jos hän kuolee tai katoaa. Video oli tehty Jauhiaisen asunnossa Dubaissa. Arabiemiirikuntalaisten viranomaisten uhkailuista huolimatta hän päätti astua julkisuuteen:

– Tajusin, että minun on pakko taistella hänen vapautensa puolesta, vaikka täällä olo on minulle hyvin vaikeaa, sanoo Tiina Jauhiainen.

Arabiemiirikunnat polkee ihmisoikeuksia

Detained in Dubai -järjestöön sheikha Latifa al-Maktoum otti yhteyttä 26. helmikuuta ja kertoi paenneensa Dubaista, koska oli joutunut vangituksi ja kidutetuksi tuettuaan maasta paennutta isosiskoaan. Järjestö tutki asiaa ja vakuuttui yhteydenoton aitoudesta.

– Valitettavasti tuo ei ollut millään tavalla yllättävää. Arabiemiirikunnat rikkoo jatkuvasti omia lakejaan, kansainvälisiä lakeja ja YK-säädöksiä. Ihmisiä pidätetään laittomasti, heitä kidutetaan ja pidetään vangittuina ilman oikeudenkäyntiä, joitain kuoleekin pidätyksessä, kertoo järjestön johtaja Radha Stirling.

Monet ihmisoikeusjärjestöt vahvistavat Detained in Dubai -järjestön väitteet, muun muassa Human Rights Watch (siirryt toiseen palveluun) ja Amnesty International (siirryt toiseen palveluun). Samoin YK:n ihmisoikeuskomissaarin viraston raportit (siirryt toiseen palveluun)ovat hyvin kriittisiä.

Stirlingin kymmenen vuotta sitten perustama Detained in Dubai on kansalaisjärjestö, joka pyrkii avustamaan Arabiemiirikunnissa kansalaisoikeuksien loukkausten kohteeksi joutuneita. Uhreille annetaan neuvontaa, järjestetään lainopillista apua – ja mediakampanjoita, jos mikään muu ei auta.

– Kuten Latifa kertoi, sheikki piittaa vain maineestaan ja voi jopa tappaa sen puolesta. Ihmisoikeusrikkomuksiin puututaan vain, jos tapaukset nousevat julkisuuteen ja siitä koituu pr-haittaa, arvostelee Stirling.

Sekä Stirling että järjestöä auttavan, kansainväliseen lakiin erikoistuneen Guernica 37 -lakiasiantoimiston edustaja Toby Cadman korostavat, että Intialla tai Arabiemiirikunnilla ei ollut mitään asiaa tunkeutua Yhdysvaltain lipun alla purjehtivaan Nostromo-alukseen kansainvälisillä vesillä.

Ja sheikin tyttärellä oli täysi oikeus omasta vapaasta tahdostaan lähteä Arabiemiirikunnista ja hakea turvapaikkaa – tosin turvapaikkahakemusta intialaiset erikoisjoukot eivät mitenkään noteeranneet.

"Turisteja pitäisi varoittaa"

Nyt järjestö on lähestynyt sekä Yhdysvaltoja, Suomea, Britanniaa että YK:ta asian johdosta.

Vähintäänkin länsimaiden tulisi varoittaa kansalaisiaan siitä, että suositussa lomakohteessa voi käydä huonosti:

– Brittien todennäköisyys joutua pidätetyksi ulkomailla on suurin Arabiemiirikunnissa, sanoo Stirling.

Stirlingin mukaan on irvokasta, että Arabiemiirikunnat mainostaa itseään modernina valtiona, jossa naisilla on paremmat oikeudet kuin muissa alueen maissa.

– Siinä on iso ristiriita, että Arabiemiirikunnat kutsuu maahan julkkiksia, jotka kehuskelevat maan vapautta, mutta sheikha Latifa pidätetään heti, kun hän yrittää päästä maasta pois, sanoo Stirling.

*Lue lisää: *Dubaissa kateissa ollut suomalaisnainen: Olin vangittuna, viranomaiset uhkailivat kuolemantuomiolla

Järjestö: Dubaista kadonnut suomalaisnainen löytyi – Seurueessa ollut toinen nainen edelleen kateissa

Viranomaiset vahvistavat – Dubaissa kadonnut suomalaisnainen löytynyt

KRP alkoi selvittää Dubaissa kadonneen suomalaisnaisen kohtaloa