Ensimmäinen lähes itseohjautuva laiva voi seilata testimerellä jo kesällä – miehittämättömien alusten kokeilu vaatii vielä lakimuutoksen

Miehittämättömän aluksen operointi ei ole ollut vielä mahdollista. Suomi haluaa olla edelläkävijä merenkulun automaatiossa.

Itseohjautuva liikenne
Havainnekuva Rolls Roycen tulevaisuuden laivasta.
Rolls-Royce

Hallitus esittää lakimuutosta, joka edesauttaa merenkulun automaatiota.

Laki muuttaa alusten vähimmäismiehistövaatimuksia ja vahdinpidosta annettuja säädöksiä. Etäohjattujen laivojen testaaminen olisi mahdollista esimerkiksi Eurajoen edustalla Jaakonmerellä.

Automaatiokokeilut olisivat mahdollisia erikseen määritetyillä alueilla tai reiteillä. Kokeilulupa myönnetään jokaiseen kokeiluun erikseen enintään kahdeksi vuodeksi. Esimerkiksi Rolls-Royce alkaa testata automatisoituja laivoja Jaakonmeren testialueella, kun lakimuutos tulee voimaan.

Suomesta automaatiokehityksen kärkimaa

Liikenne- ja viestintäministeriön tavoitteena on, että Suomi on tulevaisuudessa liikenteen automaatiokehityksen kärjessä. Ministeriön mukaan lakimuutos parantaisi Suomen mahdollisuuksia olla edelläkävijä merenkulun digitalisaatiossa.

Lakimuutos tulee näillä näkymin voimaan heinäkuun alussa.

Otsikkoa korjattu 12.4. 16:59: Miehittämätön muutettu otsikosta etäohjattavaksi. Kyse ei ole kokonaan miehittämättömistä aluksista, vaan alusten vähimmäismiehitysvaatimuksista.