Kemi teki kiinalaisyhtiön kanssa sopimuksen kiertotaloudesta

Kemissä torstaina tehty sopimus kiertotalouden yhteistyöstä on jatkoa viime kesänä tehtyyn aiesopimukseen.

Kemi
Kemin Digipoliksen toimitusjohtaja Kimmo Heikka, Tungtain toimitusjohtaja Kun Zhang ja Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen
Kemin Digipoliksen toimitusjohtaja Kimmo Heikka, Tungtain toimitusjohtaja Kun Zhang ja Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen allekirjoittivat torstaina yhteistyösopimuksen kiertotalouden kehittämisestä.Jarno Tiihonen / Yle

Kemin ja Kiinan yhteistyö syvenee. Kemin kaupunki, Digipolis Oy ja kiinalainen Tungtai Capital ltd kehittävät kiertotalouden innovaatioyhteistyöalustan.

Viime vuonna tehtyä aiesopimusta eteenpäin vievä sopimus on allekirjoitettu tänään torstaina.

Tavoitteena on esimerkiksi kehittää ekoteollisuuspuistoja ja uusia kiertotaloustuotteita sekä saattaa sijoittajia yhteen. Yhteistyöhön liittyvät vahvasti myös Lapin ammattikorkeakoulu ja Kemiin perustettu kiertotalouskeskus.

– Olemme löytäneet mielenkiintoisen kumppanin Kiinan markkinoille hakemaan yhteisiä hankkeita, investoreita ja aivovoimaa kehittämään kiertotalouden toimintaa. Lisäksi kun Kiinassa on paljon panoksia liikkeellä tällä alalla ja me haluamme kansainvälistää kiertotalouskeskuksen toimintaa, niin sitäkin kautta näemme tässä hyvän kumppanin, kommentoi Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen.

Yhteistyö käsittää kiertotalousinvestointien, tuotekehityksen ja koulutusyhteistyön kehittämistä niin Kemissä kuin Kiinassakin.